Uusi tuore vuosi ja hienoja ensimmäisiä päiviä. Vuosi vaihtui Mäntyharjulla, jossa Kallavesi ujelsi, paukkui ja ryskyi jäätyessään. Lunta ei ollut aluksi ollenkaan ja jääkansi oli läpinäkyvä kuin lasi. Oli ihmeellistä seistä sen päällä ja katsella kiviä veden alla. Luistelimme jäällä rannan tuntumassa ja pelasimme lätkää. Illalla jännitimme nuorten MM- kisoja. Tänään Lauttasaaressa meri höyrysi keltaisena jäätyessään.
Sain tilauksen maalauksesta asunnon parvekkeelle vievien ovien yläpalkkiin. Päädyimme öljyvärimaalaukseen, koska akvarellien lasi saattaisi tuntua turhan jännittävältä pään yläpuolella. Aihe oli muuten vapaa. Mietin maalauksen paikkaa ja tilaajia. Halusin maalata jotain iloa, valoa ja voimaa tuovaa. Ensimmäinen ajatukseni oli jatkaa luontoa sisälle ja maalata ulkopuolella näkyviä vaahteroita ja kaupunkilintuja. Sitten päädyin maalaamaan kuikkia, joita olemme seuranneet vuosien mittaan Mäntyharjun maisemissa.  Tässä kaikki ehdotukseni. Yksi näistä oli tilaajille selvästi yli muiden ja onneksi mieleinen. Sunnuntaina pääsen kylään näkemään miltä työ näyttää oikealla paikallaan!
Ihanat avajaiset takana, kiitos kaikille että tulitte ja olitte paikalla!  Nyt näyttely on  esillä Akvart- galleriassa Töölössä osoitteessa Humalistonkatu 1. Kuvia teoksista löytyy esim Akvartin facebook- sivuilta ja täältä omilta nettisivuiltani näyttelyt- kohdasta lähipäivinä kun saan työt kuvattua.
Näyttely “Kuulin allien laulavan” on auki 22.12. asti. Siihen mennessä on myös toivottavasti valmiina maalaus tuhannesta meduusasta rantavedessä. Teen sitä näyttelyn aikana molempina sunnuntaina (13.12. ja 20.12.) klo 14-16.  Varmaan joudun kyllä maalaamaan muulloinkin, että saan ne tuhat tehtyä! Luin aikanaan Kurt Vonnegutin kirjaa Siniparta, jossa taiteilija maalaa ladossa vuosien ajan aivan kohtuutonta määrää sotilaita ja yksityiskohtia sotatantereelta aivan hillittömän kokoiseen maalaukseen. Ajattelin silloin että olisi hauska kokeilla samaa haahkoilla. Olisi jännä nähdä minkälainen kokonaisuus syntyisi esim 10 000 haahkasta. Tänä syksynä Utön saarella katselin kuitenkin erityisesti meduusoja, joita kertyi sopiviin kohtiin rantaveteen valtaviksi massoiksi. Päädyin aloittamaan tämän kokeiluni meduusoista. Mietin että voisi olla hauska seurata sitä, miten meduusamaalaus etenee. Tuleeko teokseen lisääntyvien meduusojen myötä lisää tilan tuntua, vai meneekö puuroksi?
Olen huomenna menossa Villa Elfvikin luontotaloon Espooseen kertoilemaan kaupunkiluontomaalauksistani klo 13-15. Ei siis mitään kahden tunnin luentoa aiheesta, todellakaan! Ajattelin kertoilla lyhyesti tarinoita kaupunkiluonnosta, siitä minkälaiset asiat siinä ovat mun mielestä kiinnostavia ja ajatuksista maalausteni taustalla. Käsittääkseni kahvila on myös auki. Tervetuloa!
Minna Pyykkö juliste vedos Akvart
KUULIN ALLIEN LAULAVAN – Keväitä ja syksyjä lintusaaressa
Minna Pyykkö
Ensimmäistä kertaa katsoin kartasta Utön saarta kahdeksan vuotta sitten. Saavuin saareen yhteysalus Eivorilla aamuyöllä kovassa myrskyssä ja ilmassa oli melkein vaaran tuntua. Sen jälkeen olen ollut Utön saaressa liki vuoden, etupäässä syksyisin ja keväisin, mutta myös talvella ja kesällä. Keväiden ja syksyjen muistot sekoittuvat ja niistä nousee esiin erilaisia puolia: väkeviä, tuulisia, värikkäitä ja hiljaisia hetkiä.
On kiinnostavaa retkeillä samalla alueella vuodesta toiseen. Tietyistä paikoista tulee tärkeitä. Jos tutussa puussa on nähnyt helmi- tai sarvipöllön, sen muistaa siitä ohi kulkiessaan. Sama polku on joinain talvina luminen, alkukesällä punalehdokkien koristama, ja joskus se on harmaanruskea ja tuoksuu mudalle. Samat kivet ovat ilta-auringossa kultaisia, talvella sinisen jäisiä ja sateessa hohtavan, höyryävän värikkäitä.
Luonnon vaivihkaisia muutoksia on yleensä vaikea huomata. Saaressa tuntuu joskus siltä kuin muutoksesta saisi hetkeksi kiinni. Olen kokenut miten kaikki ympärillä virtaa: linnut, meri, jää, pilvet, ihmiset, ja olen aitiopaikalla seuraamassa tapahtumia.
Syksy on Utössä erityisen hienoa aikaa. Valo vähenee, maisema pelkistyy ja rauhoittuu. Usein tuulee. Joinain päivinä tuulee niin, että meri ja taivas, kaikki ympärillä tuntuu liikkuvan, ja vain kalliot pitävät maisemaa paikallaan. Lämpimät, tyynet päivät tuntuvat syksyisin lahjalta.
Linnut pysähtyvät sateisina päivinä saareen lepäilemään ja tankkaamaan lisää ravintoa. On liikuttavaa katsella miten pienet muutaman gramman painoiset höyhenpallot syötyään lähtevät puskemaan hämärälle merelle. Myöhäissyksyn voima herättää kunnioitusta. Kaikki hiljenee talven lähestyessä ja syksyyn ja tulossa olevaan talveen liittyy myös salaisuuden tuntua.
Maalauksissani on yleensä jotain elävää mukana. Eläimet ovat eräänlaisia kanssamatkustajia elämän matkalla, ja samaistun niihin paremmin kuin maiseman ikiaikaisuuteen.
Saaressa mittasuhteet tuntuvat välillä hassuilta: miten jättiläismäinen pilvi ylittää saaren tai miten tähdet, kuu ja linnunrata heijastuvat mereen laiturin ympärillä. Tai miten kymmenentuhatta haahkaa ui keväällä jäälauttojen keskellä. Kurt Vonnegutin kirjassa Siniparta taidemaalari maalaa hillittömän, kohtuuttoman, suuruista maalausta maailmansodasta ja sen lukemattomista sotilaista. Olen miettinyt miltä tuntuisi maalata samalla lailla kymmenentuhatta haahkaa ja sata jäälauttaa samaan maalaukseen. Saisiko sillä lailla vangituksi kevään huumaavan tilan tunnun? Tai miltä näyttäisi maalattuna tuhat meduusaa rantavedessä?
Olen pitänyt Akvartissa kaksi näyttelyä. Ensimmäinen käsitteli kaupunkiluontoa ja toinen pöllöjä. Tämä on hyvä päätös sarjalle. Tähän kiteytyy paljon siitä, mitä olen viime vuosina maalatessani miettinyt. Vesivärit tuntuvat sopivan hyvin kuvaamaan hauraita, läpikuultavia päiviä, kehon läpi puhaltavaa tuulta, satoja pieniä kiivaasti sykkiviä sydämiä, vuosien kerroksia muistoissa.
Termarikahvimalja Suomen luonnolle!
Voi näitä elokuun iltoja, kun yöperhoset liihottavat valoille. Ne ovat lähitarkastelussa uskomattoman kauniita. Ehkä yritän tehdä niistä maalauksen. Olen ajatellut yrittää maalata syksyä tänä vuonna. Miten kuviin saa tummenevat illat, maiseman pelkistymisen ja hiljentymisen, poismuuttajat?
Puran kameralta kesäkuvia koneelle. Utö, Mäntyharju, Norja. Hauska kesä. Yhtään en maalaillut tänä kesänä, mutta sekalaisia ideoita pyörii päässä, joista voisi lähteä liikkeelle.
Tervetuloa!
