Olen saanut pitkästä aikaa työhuoneen käyttööni. On huippuhauskaa retkeillä Helsingin Punavuoressa ihan kuin turistina, ja katsella kaikenlaisia yksityiskohtia ja kauniita rakennuksia. En ole aikoihin pyörinyt täällä päin kaupunkia ja tuntuu tosiaan kuin olisin ulkomailla kun lähden kämpästä syömään tai kauppaan tai ostamaan jotain tarvikkeita. Monet talot ovat hämmästyttävän hienon näköisiä. Erityisesti pienet kiviset veistokset niiden seinissä. Niissä on usein itse asiassa eläinaiheita. Tässä alla myös pari hienoa pöllöaiheista, jotka eivät kylläkään ole Punavuoresta vaan Katajanokalta.
Keskeneräinen viirupöllö odottelee että taiteilija pääsisi eteenpäin! Parhaimmillaan akvarelleilla saa raikasta ja hengittävää jälkeä. Pahimmillaan maalaus menee tukkoon ja pitää aloittaa alusta. Se oli mulle yllätys, kun pari vuotta sitten uskaltauduin akvarellien maailmaan, että akvarellimaalaustakin voi kuitenkin hyvin jatkaa useina päivinä ja korjaillakin. Ja voi maalata hakutesssaan voimalla, eikä vaan hempeän herkästi.
Tänä aamuna en meinannut päästä sängystä ylös ja maalaushommiin. Sitten tuli mieleen aikanaan lukemani kirja Picasso ja minä, jossa eräs Picasson vaimoista muisteli, miten mestari ei ollut mitään aamuihmisiä. Itse asiassa sängyn vieressä piti olla enemmänkin väkeä maanittelemassa häntä nousemaan ja peiton alta kuului pitkään että ei tule mitään, en nouse, ei huvita, kaikki menee pieleen. Että ei se huipullakaan aina suju!
Koko päivä on vierähtänyt pöllömietteissä. Aika monet töistä ovat keskeneräisiä. Välillä kestää ennenkuin osaan jatkaa niitä. En jostain syystä yleensä onnistu sellaisissa maalauksissa joita yritän rakentaa mielessäni etukäteen hyvin valmiiksi. Niistä tuntuu tulevan jäykkiä, jotenkin kirjallisia. Usein lähden liikkeelle jostain alkuajatuksesta, mutta työ voi viedä sitten toiseen suuntaan. Parhaimmillaan homma on eräänlaista vuoropuhelua maalauksen kanssa.
Olen yrittänyt päivän mittaan miettiä niitä tunnelmia, joita olen pöllöretkillä kokenut, tai yleensä yön tunnelmia. Aamuyöllä tulin ajatelleeksi, että haluaisin maalata maalauksen jossa näkyy lapsuuden automatkojeni maisema vanhan Turuntien varrella jonkin verran ennen Suomusjärveä. Kutsuimme sitä “surullisen talon laaksoksi” metsän reunassa pilkottaneen surullisen näköisen vajan takia, ja olen jostain syystä katsellut sitä laaksoa myöhemminkin usein unissani.
Pöllönäyttely on vireillä! Yritän ryhdistäytyä ja päivittää työhuoneajatuksiani ennen näyttelyä ja keskeneräisten töiden etenemistä. Olen itse lueskellut innolla tuttujen taiteilijoiden blogeja, ja osallistunut mielessäni onnistumisiin ja sekaviin lamaannuksen hetkiin. Toivon että saan tähän blogiin kirjattua jotain samaa.
PÖLLÖJÄ JA PÖLLÖ-ÖITÄ
Näyttely Akvart- galleriassa 2.12.-19.12.2014 Minna Pyykkö
Olen maalannut pöllöjä jo pitkään. Minua kiehtoo niissä varmaan sama kuin muitakin ihmisiä. Pöllöt liikkuvat lähinnä öisin. Niiden lento on äänetöntä. Ne voivat kääntää päätään hassusti ympäri ja kuulevat myyrät jopa hangen alta. Pöllöissä on samaan aikaan jotain juhlavaa, totista ja hassua. Pöllönpoikaset ovat hellyttäviä, vaikka voivat näyttää myös menninkäisiltä, peikoilta tai jopa vanhoilta äreiltä ukoilta.
Olen kuunnellut huuhkajia ja lehtopöllöjä kevättalvisina pakkasöinä. Olen ollut mukana lehtopöllöjen ja viirupöllöjen poikasten rengastuksissa, ja seurannut kaupungissa sarvipöllöpoikueiden varttumista. Olen nähnyt lapinpöllön poikasen tiukan tuijotuksen ja emon valvovan katseen. Itämeren lintusaarilla olen seurannut väsyneitä sarvi-, suo- ja helmipöllöjä huilimassa muuttomatkallaan. Vuosia sitten näin Helsingissä tunturipöllön katulampun päällä. Se hohti valkoisena sinisessä yössä. Eräänä sumuisena lokakuun yönä Sörvessä Saarenmaan eteläkärjessä pöllöt kieppuivat majakan valokeilassa kuin maailmanlopun karusellissa.
Tänä syksynä sain television Ulos luontoon- ohjelman kuvauksissa pitää kädessäni viirupöllöä, lapinpöllöä ja huuhkajaa. Pääsin jännittämään mitä röntgenkuva paljastaa lapinpöllön vahingoittuneesta siivestä. Mietin mitä se ajatteli, pelottiko sitä kädessäni. Huuhkajan oranssi silmä hehkui kuin aurinko läheltä katsottuna. Ihmettelin linnun voimaa kun se kohosi käsistäni lentoon.
Olen pöllöjen kautta sukeltanut yöhön. Voiko akvarelleilla maalata pimeää? Saanko maalauksiin jälkiä kylmistä pöllöretkiöistä, pakkasista ja sinisenä hohtavista hangista, tähtitaivaista, valoisista lämpimistä kesäöistä tai sateisesta syksyn hämärästä?
Mitä tallentuu niistä öistä, jolloin mitään ei näy ja pimeä on kuin musta huppu kaiken päällä?
Tai öistä, jolloin olen liikkunut hämärässä yrittäen sulautua pöllöksi ja nähdä yhä pimenevässä yössä? Pöllöt ovat olleet porttina öisiin unikuviin ja niihin öihin, jolloin uni ei tule.
Kuva on viime marraskuulta, joitain viikkoja ennen Akvartin näyttelyn avajaisia. Levitin akvarellit olohuoneen lattialle ja yritin pähkäillä minkälainen kokonaisuus niistä syntyy. Näyttely onnistui lopulta hyvin. Moni työ on päätynyt uuteen kotiin, uudelle seinälle. Pari jäljelle jäänyttä vein Taidemaalariliiton parhaillaan esillä olevaan Teosvälitykseen Helsingin Kaapelitehtaalle.
Tänä vuonna yritän jatkaa tätä blogin kirjoittelua näin muutaman vuoden (hmm!!) luovan tauon jälkeen. Valmistelen parhaillaan näyttelyä Utön hotellin aulaan pääsiäisestä alkaen, ja osallistun Somerolla Härkälän kartanossa monen taiteilijan yhteiseen kesänäyttelyyn. Utön hotellin työt ovat jo pitkällä. Someron näyttelyyn vien vain muutamia töitä. Suunnittelen niistä kokonaisuutta työnimellä “kesäöiden eläinunia”. Seuraava yksityisnäyttelyni Helsingissä on ensi joulukuussa Akvartissa. Näyttelyn lähtökohta ovat pöllöt, mutta toivon että projekti laajenee ja syvenee näistä lähtökohdista. Jännä nähdä mihin se päätyy.
Ajattelin tässä blogissa kuvata minkälainen prosessi näiden tulevien näyttelyiden virittäminen on. Mihin pyrin ja mihin päädyn. Blogi toimii eräänlaisena työpäiväkirjana näistä projekteista.
Suuren osan ajastani olen kuitenkin Ylellä töissä luontotoimittajana. Se on enimmäkseen hauskaa puuhaa. Pääsen tapaamaan mielenkiintoisia ihmisiä ja näkemään hienoja paikkoja. Työ- ja luontoretket vaikuttavat maalaamiseen ja toisinpäin, ja aion siksi kuvailla blogissa myös hienoja luontokokemuksia. “
Vein töitä Teosvälitykseen Kaapelille, Tällä kertaa alleja sarjasta Sinä yönä allit lauloivat. Kaapelitehtaan teosvälitys on avoinna yleisölle 9.3.-18.3. arkisin klo 12-18, ja la-su 11-17. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Ajattelin itsekin pyörähtää siellä viikonloppuna. On hauska nähdä maalauskentän koko kirjoa.
Huomenna osallistun Galleria Foggan naisenpäivän tapahtumaan!
Vannekiven metsissä oli niin paljon lunta, että liikkuminen oli vaikeaa. Lähimetsässä puuhasteli pohjantikka tasaisesti naputellen, töyhtötiainen luritteli, teeri kujersi kauempana, korppi huuteli innokkaasti ja pyrstötiaisparvi pyörähti koivikossa. Pöllöjä ei kuulunut.
Tulopäivä oli nuoskainen ja viritimme pari lumileijonaa pihalle. Illalla suunnittelin jo tekeväni kaikkien aikojen jääkarhun lumesta seuraavana päivänä, mutta sitten pakastui niin, että haaveksi jäi. Jälkikäteen ajattelen, että ehkä äidin on tosiaan aika ryhtyä taas aktiiviseen taidetyöhön, ettei tarvitse ottaa tätä lumiveistosten tekoa näin tosissaan!
Suksia kuljetettiin edestakaisin, mutta ei ladulle asti. Sen sijaan puuhailimme muuten ulkosalla, ja talvinen kalansavustuskin onnistui ulkotulella. Metsäretkellä kerroin lapsille, että kuulin keskiviikon talvi-iltalähetyksessä soittajalta vinkin, että jos on tukka likainen, niin kannattaa ottaa lumihangen pinnan alta rakeista lunta ja hieroa sitä päähän. Kun selkäni käänsin, niin johan olivat kaikki kolme ottaneet hatut päästään ja myhäilivät lumikasat päässään!
Pulkalla lasku onnistui hyvin auratuilla teillä. Välillä luisti niin liukkaasti, että käytiin penkan puolella. Varsinkin Juha ja minä, kun jokainen liike ei ole enää ihan ketterimmästä päästä.
Muistin hyvin sen kun Juhan kanssa laskimme Pallaksella Palkaskeron rinnettä vuosia sitten. Olimme kiivenneet hankikannon turvin huipulle, eikä alasmarssi pehmenevässä lumessa juuri huvittanut. Juha keksi, että voimme laskea hänen kumisaappaillaan alas. Juha meni edeltä ja minä toisella saappaalla perässä. Vauhti kiihtyi töyssyilevässä rinteessä hurjaksi. Juhan kameralaukku kopsahti jääkimpaleeseen ja aukesi. Filmirullat, putket, linssinsuojukset ja kaikki muukin irtaimisto sinkosi pitkin tunturia! Siellä jossain Palkaskeron rinteessä ovat varmaan vieläkin Juhan parhaat kiirunakuvat. Nauratti niin, etten saanut henkeä vähän aikaan.
/>
Paluumatkalla Helsinkiin pyörähdimme Heinolan lintutarhassa. Tarha oli kiinni, mutta katselimme hetken hoidossa olevia pöllöjä ja Julli-korppia. Kallen kanssa kuulimme, kun Julli vastasi eräälle rouvalle matalalla äänellä “Terve”.
Hiihtolomaviikon alkuosa sujui Haikon kartanossa lasten mummun synttäreitä juhlien. Olimme enimmäkseen kylpylässä ja aamiaiset söimme kartanon puolella. Emme ehtineet juurikaan retkeillä lähistöllä. Jäällä näkyi pilkkijöitä, ja heidän jättämiä antimia odottavia merilokkeja, variksia ja merikotkia. Porvoossa pyörähdimme kerran.
Opin muutaman päivän aikana sen, että lasten mielikuvitus uima-altaassa on loputon. Pieneen altaaseen mahtuu loputon määrä jatkuvasti vaihtuvia merinisäkkäitä, hirviöitä, merenneitoja ja muuta vesiväkeä. Välillä siitä saa itsekin vielä kiinni. Senkin opin, että ei kannata laittaa 30 vuotta vanhaa uimapukua päälle testaamatta sitä etukäteen kuivana JA märkänä. Oli hiukan hapertunut. Läpikuultavuuden paljastuttua päädyin käyttämään Haikon lainauikkareita. Lapset viihtyivät huippuhyvin paitsi pienin viimeisenä yönä, kun poikaan iski vatsatauti. Pääsin kokemaan senkin millaista on pestä oksennuspyykkiä ja -poikaa hotellin suihkussa pitkin yötä. Onneksi meni nopsasti ohi!
Kuluneella viikolla olen töissä kokenut sen, miten hassua on touhuta radiohommia, kun nenä on tukossa. Pyysin tuottajaamme lueskelemaan pätkiä Lorenzin kirjasta naakka-ohjelmaa varten. Molemmilla oli sen verran nokka ummessa, että ohjelma kuulosti nuhanenien joukkokokoukselta.
Naakkaretki Turkuun sujui hyvin. Aloitimme Timo Vuorisalon kanssa Turun Tuomiokirkolta, jossa lenteli muutama naakkapariskunta, ja jatkoimme retkeämme läpi nykyisen ja historiallisen Turun jutellen naakkojen äänistä, älystä, naakkatutkimuksesta ja muista jännistä jutuista.
