Veljen juhlat sujuivat hyvin. Juhlavieraita nauratti kun muistelin aikaa, jolloin meillä oli viikkorahat ”kohdallaan”. Mulla isosiskona oli markka ja pikkuveljellä penni.
Lähdimme kevättä vastaan Utön saarelle pariksi viikoksi. Matka sujui hienosti, vaikka olikin pitkä. Laivamatka Eivorilla kesti tavallista pitempään, kun Jurmossa ei heti päästy laituriin, vaan laiva joutui junnaamaan tunnin satamassa jäitä rikkoen. Kun lopulta pääsimme perille, kello oli jo lähellä puoltayötä. Kerrankin joukko nukahti ilman lukupuuhia.
Kevät tuntuu jo. Muutama ilta sitten olimme pulkkamäessä hienon sumuisena iltana kolmen mustarastaan konsertoidessa.
On hienoa herätä aurinkoisiin aamuihin. Yläkerran naapurin lapsetkin ovat varmaan kevätvireessä, koska kahden hengen delegaatio (3- ja 5-vuotias) on käynyt joka aamu tällä viikolla klo 8.00 hakemassa koululaistamme ulos pieneksi hetkeksi. Delegaatio ehtii ilmeisesti ennen vanhempia valmiiksi, ja ajattelee toiveikkaasti, että sen puolentoista minuutin aikana kun heidän vanhempansa pukevat ja kipittävät ulos ennen kerhoon lähtöä, ehtisi virittää pienet pihaleikit. Me yhdeksältä menijät olemme vielä siinä vaiheessa yöpuvuissa aamiaispöydässä, ja meitä kyllä vähän naurattavat joka-aamuiset tomerat ovikellon soittajat toiveikkaine ilmeineen. Juhan mielestä muuta herätyskelloa ei enää tarvita.
Viime päivinä olen saanut kokea millaista radiotoimittajan työ on parhaimmillaan. Tiistaina pääsin jututtamaan arkkitehti professori Juhani Pallasmaata eläinten arkkitehtuurista, ja tapaamisen tunnelma ja ajatukset jäivät mieleeni koko päiväksi.
Iltapäivällä jututin lintututkija Esa Lehikoista suomalaisen lintututkimuksen historiasta Turun Akatemian aikaan 1640¬–1827. Oli hauska lukea vanhoja väitöskirjoja, ja niiden korulauseita. Varhaisimmissa myytit ja havainnot sekoittuvat jännäksi keitokseksi. Eilen aamupäivällä kävin Mauri Rautkarin luona katselemassa hänen vanhoja valokuviaan ja kuuntelemassa tarinoita niiden synnystä. Erityisen hämmentäviä olivat kertomukset vierailuista WWF:n lähettiläänä ympäri maailmaa, esim. kuukauden kestänyt vierailu Brasilian sademetsässä Kayapo-heimon luona.
Helsingin edustan ohenevilla jäillä näkyy jatkuvasti pilkkijöitä. Hahmot näyttävät kauempaa katsottuna jotenkin epätodellisilta istuessaan liikkumattomina hohtavan lumikentän keskellä. Ihan kuin joku outo eläinlaji, joka on levittäytynyt rantajäille. Joka kevät ihmettelen sitä, miten pilkkijät voivat tietää kauanko jää kantaa, eivätkä ilmeisesti kaikki tiedä.
Myin lopulta Taidemaalariliiton Teosvälityksestä viisi työtä (!), ja sain taas uutta maalausintoa.
Tässä vielä se lupaamani mainos veljeni hienosta kirjasta, jota en viimeksi onnistunut saamaan siirretyksi. Veljellä on huomenna synttärit, ja aion pitää siellä puheen. Sehän on tietenkin jokaisen pikkuveljen toive, että isosisko muistelee noloja tapauksia lapsuudesta kaikkien kavereiden kuullen. Täältä pesee! 
Kiertelimme eilen Kaapelitehtaan teosvälityksessä. Pojat eivät innostuneet kovastikaan maalauksista. Hauskinta varmaan oli, kun kahvi- ja mehutarjoilun ohessa onnistui pihistämään palasokereita.
Tänään sain soiton, että olin myynyt kaikki akvarellit! Järjestelmä on sellainen, että jokainen Taidemaalariliiton taiteilija saa tuoda kolme teosta tarjolle, ja jos kaikki kolme myydään, saa tuoda uudet kolme tilalle. Vien siis uudet taulut heti. Jännä nähdä vieläkö akvarellit kiinnostavat. Teosvälitys on ollut kohdallani onnistunut. Melkein joka vuosi olen myynyt muutaman taulun. Ennätykseni on haahkamaalausten kanssa, niitä myytiin viisi.
Teosvälityksestä ostaja saa työn mukaansa heti toisin kuin gallerioista, joissa niiden pitää olla seinällä näyttelyn loppuun asti. On hauska ajatella, että työt ovat nyt joidenkin minulle tuntemattomien ihmisten seinillä. Saan ostajien nimet tietooni vasta useiden kuukausien kuluttua tilityksen yhteydessä, ja näen, ovatko he tuttuja vai tuntemattomia.
Kävin tänään Korkeasaaressa tekemässä haastattelua siitä, millaisia merkkejä dinosauruksista edelleen näkyy linnuissa. Paleontologi Mikko Haaramo taitaa tietää dinosauruksista kaiken ja vielä vähän enemmänkin – ja hänen innostuksensa välittyi ohjelmaan. Korkeasaaren jääveistoksista oli jäljellä enää jäisiä hienon värisiä möykkyjä.
Olin sopinut haastattelun Espooseen Laajalahden rantaan luontotalo Villa Elfvikin pihalle. Aina ei voi arvata, mikä on hyvä jutuntekopaikka. Elfvik oli aika hankala. Autojen äänet kuuluivat selvästi, jollei pysytellyt puiden siimeksessä, vähän väliä yli lensi lentokoneita, joiden äänet ovat erityisen hankalia jutun teossa – vastauksia ei voi kovin helposti leikata keskeltä poikki, jos taustalla kuuluu lentokoneen ääni. Muuten kuulostaa siltä kuin kone olisi yllättäen pudonnut. Lisäksi paikka oli täynnä iloisesti hihkuvia luontokoululaisia. Hieno homma sinänsä, mutta vähän väliä jouduin keskeyttämään haastattelun, kun jostain metsän siimeksestä paikalle pomppi pupuja matkiva ryhmä kaksivuotiaita, tai iloisesti karjuvia eväsretkeläisiä.
Iltapäivällä ajoin materiaalin koneelle, ja aloin työstää sitä. Ajattelin, että toisinaan radio-ohjelman teko on vähän niin kuin kuvanveistoa. Varsinainen juttu, ydin pelkistyy ja kuoriutuu sieltä sisältä vähitellen useammalla kuuntelulla ja rönsyjen karsimisella.
Eilen vein töitä Kaapelin teosvälitykseen. Akvarellini näyttivät vähän ujoilta isossa tilassa. Oli hauska nähdä tuttuja taiteilijoita, ja aion mennä viikonloppuna katsomaan mitä kaikkea on tarjolla.
Kävimme katsomassa Hevosenkengässä Pikku Prinssin. Mummulan pihan lumivuori oli iltavalossa kultainen.
Tänään kehystin akvarellejani Ikeasta ostamiini halpakehyksiin. Sain kuvat hyvin paikoilleen ja revin suojaavan muovikalvon varovasti etupleksistä irti. Kyllä ihmetytti, kun ruotsalaisen firman kymmenet logot korostivat edelleen taulun paraatipuolta. Olin niin suivaantunut, että päätin lähteä kehysten kanssa Espooseen valittamaan viallisista tuotteista. Juuri kun olin lähdössä, Juha tuli kotiin, ja totesi sekunnin katsottuaan ensimmäistä taulua: ei sitten riittänyt ymmärrystä ottaa muovia pois pleksin toiselta puolelta? Niinpä.
Aamupäiväretkellä kävimme katselemassa metsähiirtä Larun rannassa. Muutaman kerran se piipahti lumikäytävän suulla, mutta oli nyt selvästi aremmalla tuulella kuin ennen. Olisikohan syynä kaverin karvamytty kolon lähellä. Joku peto oli saalistanut sukulaisen, ja saanut tämän siimahännän varuilleen.
Utössä näyttää koulun blogin perusteella olevan huippujääkeli. Koululaiset ovat päässeet luistelemaan ja retkeilemään jäälle.
Taudeista parantuneilla lapsilla riittää taas virtaa. Kolmevuotias ehti tunkea perinteisesti purkan tukkaan, ja pääsin leikkaamaan ison tukun tukkaa pois.
Kevät tekee tuloaan, eivätkä yöt ole enää niin kylmät. Koululainen kävi hyvästelemässä jääpalan parvekkeella. Mustarastas lauloi.
Veljeni on saanut valmiiksi kirjan yrittäjyydestä, ja oli kertomassa siitä aamutv:ssäkin! Ohessa mainos kirjasta. /Users/minna/Desktop/Z164_Minustako_yrittaja_handout_tulostus.pdf
Hiihtoloma meni sairastellessa. Kaikki lapset olivat pienessä kuumeessa, ja viettivät pyjamapäiviä. Rakentelimme nukkekotia, luimme kirjoja. Saimme kirppikseltä ostetun palapelin tehtyä, ja 12 palaa puuttuu, kenelle voi valittaa!
Sunnuntaina kävimme Tampereen kavereiden kanssa Kansallismuseossa. Kolmevuotias katseli Gallen-Kallelan Kalevala- aiheisia kattomaalauksia tarkasti. Kerroin Louhesta, joka pystyi muuntautumaan moniin hahmoihin, kuten kotkaksi. Poika katsoi epäillen äitiä: ai pystyykö myös Pokemoniksi?
Meri on jäätynyt uudelleen. Pakkasta on reippaasti yli 20 astetta. Yksinäinen peipponaaras sinnitteli ruokinnalla tänään. Muutama ilta sitten katselimme ikkunasta illan hämärtymistä, ja huomasimme kaksi kettua jolkottelemassa rannassa.
Nuorimmalla pojalla on ollut viikon verran vesirokko. Tauti on onneksi menossa ohi, mutta toipilaspäivät alkavat ottaa jo hermoon. Poika itse ilmoitti kyllä hetki sitten, että tauti ei ehkä sittenkään ole vesirokko, vaan sähkörokko, astetta hurjempi tauti, jossa potilas säteilee sähköä.
Palapelivillitys on iskenyt viisivuotiaaseen. Poika teki ensin koko olohuoneen pöydän täyteen palapelejä. Nyt meneillään on 500 palan tosi hankala homma, jota olemme äheltäneet jo monta päivää. Kuvassa on yksisarvinen kallionkielekkeellä, ja takana valtava vesiputous, jonka kimpussa nyt olemme. Vähitellen äidille on alkanut myös paljastua, että kirppikseltä kahdella eurolla ostetussa palapelissä ei ehkä sittenkään ole kaikkia paloja tallella. Arrggh!
Tyttö kävi kaksi viikkoa sitten parhaan kaverinsa perheen kanssa Korkeasaaressa katselemassa jääveistosten tekoa. Hän toi kotiin merkittävän kokoisen jäälohkareen, joka on siitä asti asunut parvekkeellamme. Lohkaretta ei saa veistää, vaan sitä hoidetaan. Paras kaveri pistää vielä paremmaksi: käy kuulemma iltaisin viemässä jääkimpaleelle peiton ja sanomassa hyvää yötä.
Tänään meni 10 000 kävijän raja rikki sivuillani. Jess! Enpä olisi vuosi sitten uskonut kirjoittelevani blogia näin tiiviisti ja pitkään.
Kävimme päiväretkellä Lohjalla. Metsässä oli niin paljon lunta, että jouduimme kahlaamaan. Vierailimme autiotalossa, josta avautui hulppeat näkymät. Luontokuvaaja Heikki Willamo kertoi hauskasti, että hän on kiinnostunut kuvaamaan nimenomaan luonnon arkea. Usein häntä harmittaakin se, että luonto tuntuu kuvissa ja leffoissa olevan täynnä taistelua ja kirkkaita värejä, kun se todellisuudessa paikanpäällä näyttäytyy useimmiten paljon harmaampana ja tapahtumaköyhempänä. Metsäretken jälkeen kävimme lounaalla huoltoasemalla ja annoksessani oli 12 keitettyä perunaa! Olenko näyttänyt nälkäiseltä?
