Heräsin siihen kun Juha kiskoi varpaasta kello 6.40: majakalta on nähty kyhmyhaahka, haluanko lähteä bongaamaan? Unihiekka ei meinannut lähteä silmistä, mutta kömmin kuitenkin pyörän selkään, ja lähdin polkemaan majakalle. Siellä oli toistakymmentä lintumiestä ja -naista, ja pääsin kaukoputkella näkemään linnun. Lintu oli komea vanha koiras, ja kyhmy tosi hassun näköinen. Siellä se istuskeli luodolla muina miehinä tavallisten haahkojen joukossa.
Suuntasin isompien lasten kanssa Eivorille, joka lähti 8.30. Muistelin miten maaliskuun lopussa oli ollut erilaista, kun ryskytimme jäälauttojen keskellä, ja Nötössä väki jäi vielä jään reunalle. Alakerrassa tuli telkkarista lastenohjelmaa, ja kun palasin kannelta, kuulin miten lapset nauroivat katketakseen jollekin jutulle. Tulin ajatelleeksi, että ovat utöläistyneet kun ovat muuttuneet niin kovaäänisiksi. Utö-kirjassahan mainitaan puolitosissaan, että saarelaiset puhuvat perinteisesti kovaa, että ääni kantaa tuulen ja meren pauhun yli. Saa nähdä miten päästään taas kaupunkikuosiin.
Parin tunnin laivamatkan jälkeen olimme Aspössä. Muut koululaiset olivat meitä vastassa. Kiersimme luontopolkua parissa porukassa. Jopsu oli huippuinnostunut etsimään polun valkeita merkkiläiskiä ja johti joukkoamme. Luontopolun reitti kulkee hyvin erilaisissa ympäristöissä ja on paikoin vaikeakulkuinen. Korkealta kallion laelta näkyi horisontissa Utö, ja toisella puolella Aspön pieni kylä ja saarten takana vielä pienenpienenä poispäin puksuttava Eivor.
Koululaisille oli järjestetty tutustumista erätaitoihin. Niihin kuului laavun rakentaminen, nuotiopaikan kokoaminen rannan kivistä, sytykkeiden kerääminen, ja vuoleminen ja nuotion sytyttäminen ilman tulitikkuja. Kaikki onnistui ja pääsimme käristämään makkaraa, ruisleipiä ja omppuviipaleita. Erätaito-opetukseen kuului myös se, että nuotio poltetaan loppuun ja sammutetaan vielä hyvin. Sen jälkeen rantakivet palautetaan paikoilleen ja kaikki jäljet siivotaan niin hyvin, että seuraava kulkija ei tiedä paikalla mitään nuotiota olleenkaan. Opin samalla muitakin kiinnostavia seikkoja, kuten sen miten maastossa voi yöpyä ilman makuupussia käyttäen nuotiokivien lämpöä hyväksi. Lopuksi koululaiset pääsivät kokeilemaan vielä kalliokiipeilyä ja jyrkänteeltä laskeutumista köyden ja valjaiden avulla. Meidän eskarilainenkin uskalsi!
Sää ei lopulta kumminkaan ollut huono, vaan aika tyyni, ja vesisadekin yllätti vasta ihan loppumetreillä.
Paluumatkalla lueskelin Maria Suutalan kirjaa, johon on koottu vanhojen saaristolaisten tarinoita. Olen ennenkin selaillut sitä, mutta nyt tarinat upposivat uudella tavalla. Muutama valokuvakin jäi elävästi mieleen.
Juha oli meitä retkeläisiä vastassa, ja pääsimme vielä heti saunaan. Utössä oli kuulemma ollut hieno lintupäivä. Kahlaajia, kuten liroja oli muuttanut satamäärin.
Illalla tuli sumu.
Tallennettu aiheeseen Blogi