Päivän sää oli vaihteleva. Aamulla oli aurinkoista ja iltapäivällä satoi. Pojat touhusivat aamupäivän pihalla. Molemmilla on yleensä kädessä keppejä, lasermiekkoja, joista tulee kuulemma vihreä säde.
Hotellilla kunnostetaan paria ulkorakennusta, ja jämälautoja poltetaan vanhalla ”kokkopaikalla”. Kävimme katselemassa tulta, ja leikimme keinujen luona. Pienin nauroi katketakseen kun onnistui potkaisemaan keinussa saappaat jalastaan ja heilutti villisti paljaita varpaitaan.
Kesken keinumisen pienin huomasi rupikonnan, joka oli ylittämässä hotellin pihaa. Kun olin ottamassa siitä kuvaa, se nosti peppunsa ylös ja jähmettyi liikkumattomaksi. Ihmettelin oliko sen tarkoitus näyttää uhkaavammalta ja suuremmalta oudossa asennossa. Katselimme konnaa hetken ja siirryimme sitten kauemmas, että se pääsi jatkamaan matkaansa. Seurasimme sen rauhallista menoa hiekkalaatikon takana olevan katajan alle.
Tulin tänään vasta ajatelleeksi, että itse asiassa kaikki ne valokuvat ja maalaukset, joissa on rupikonnia ja katulamput palamassa, kertovat syksystä. Tänä keväänä ei ole näkynyt konnia katuvalojen alla, koska illat ovat valoisampia, ja katuvalot palavat käsittääkseni viikolla kymmeneen ja viikonloppuna kahteentoista, eli tähän aikaan vuodesta niitä ei juuri tarvita.
Lounasaikaan pienin ei olisi halunnut ollenkaan tulla syömään. Keskimmäinen keksi houkutella kertomalla, ettei tarjolla suinkaan ole lihakeittoa vaan matokeittoa ja etanoita. Heti alkoi kiinnostaa! Äidinkin pitäisi useammin vain tietää mistä narusta vetää.
Soitin iltapäivällä kaupalle, kun hoksasin juuri ennen sulkemisaikaa että tarvitsen pattereita. Aika joustavaa kaupantekoa: Kauppias lupasi auliisti lisätä ostoksen ostosvihkoomme ja kiikuttaa patterit kaupan ulkopuolelle kauppakassiimme, jonka Juha oli jättänyt siihen lähtiessään kuvaamaan kirjokerttua. Yritin itsekin käydä viiden aikaan katsomassa lintua, mutta se oli pujahtanut katajan alle sateensuojaan, eikä suostunut näyttäytymään.
Kuuntelin lasten juttuja illalla. Isoin kertoili pienimmälle pitkästi siitä miten oli omasta mielestään juuri tämän ikäisenä leikkinyt usein leikkiä nimeltä Fiu Fau Lasermiekka. Leikki kuulosti monimutkaiselta ja hauskalta. Tuntui hassulta kuunnella siitä, kun en ole ollenkaan ollut tietoinen leikistä. Lapset juttelivat keskenään siitä, kuka saa komentaa heitä. Käsitykset erosivat hiukan. Keskimmäinen kertoi varmana tietona, että äidit vaan saa määrätä lapsia, kun ne on synnyttäneet ne. Isoin epäili, että ehkä isilläkin saattaisi olla jonkinlaista sananvaltaa.
Iltasadun aikaan tytöltä irtosi maitohammas ylhäältä. Aukko näyttää aika kivalta.
Päivän hurjimmat sydämentykytykset aiheutti taas nuorimmainen lounasaikaan. Tiskipöydällä oli Juhan synttäreiden kunniaksi kertakäyttöiset kuohuviinilasit, joista joimme lasilliset ennen ukin ja mummun lähtöä. Keskimmäinen poika keksi juoda kuohuviinilasista vettä lounasjuomaksi, ja nuorin vaati tietenkin samaa. Molemmat vitsailivat juovansa viiniä. Hetken kuluttua näin toisen lasin säröillä ja muutama muovisuikale puuttui. Hämmästyneeseen kysymykseeni siitä missä puuttuvat muovipalat ovat nuorin vastasi polleasti: täällä ja taputteli vatsaansa. Soitimme lääkäripalveluun ja konsultoimme tuttua lääkäriä ja sairaanhoitajaa ja yleinen käsitys on, että eiköhän se muovikin läpi mene, jos pääsee vatsalaukkuun asti. Pari päivää pitää seurata ja sitten vasta huolestua jos tulee vatsakipuja. Huh! Pidin itselleni puhuttelun ja päätin kiristää valvontaa, että saan lapsen hengissä aikuiseksi.
Tallennettu aiheeseen Blogi