Kävimme pienimmän kanssa Sea Lifessa, merimaailmassa Linnanmäen kupeessa. Poika on tosi innostunut kaloista ja pomppi tasajalkaa siinä vaiheessa kun alkoi kuulua veden lorinaa. Nyt väkeä oli vähän, ja pääsimme oppaan kanssa kokeilemaan kädellä vähän merisiilin selkää, ja kuulimme kiinnostavia hajatietoja kalojen aisteista, vaikka poika ei niin hyvin malttanut kuunnella. Pojan suosikkeja ovat rauskut, mureenat, vuokkokalat, vasarahai ja kaikki muut hait.
Ihailin merimaailman meduusoja. Olen aikanaan kirjoittanut niistä jotain bilsan tutkielmaakin otsikolla Meduusojen merkitys ulappaekosysteemissä. Silloin niiden merkitys oli osittain hämärän peitossa. Se johtui suurelta osin siitä, että niitä on hyvin vaikea tutkia. Jos kalat syövät meduusoja, niistä ei jää kalan ruuansulatukseen jälkeä, toisaalta eipä niissä juuri ole syömistäkään. Niiden pyydystäminenkin on hankalaa, kun valahtavat helposti verkosta, ja sukeltamalla tarkkaileminen kallista ja vaivalloista. Nykyään tekniikka on varmaan kehittynyt niistä 90- luvun alun ajoista ja meduusatutkimuskin on varmaan loikannut eteenpäin. Onhan niitä nykyään akvaarioissakin kuten merimaailmassa. Muistan aikanaan ihastelleeni Berliinin eläintarhassa meduusoja, ja silloin olin siinä käsityksessä että niitä on hyvin vaikea pitää tyytyväisinä ja hengissä akvaario-olosuhteissa.
Meduusojen uintia on kiehtovaa katsella. Se tuntuu tuulahdukselta alkumerestä, kiireettömältä pistäytymiseltä siihen aikaan kun elämä ja maailma oli vielä nuori. Todellisuudessa meduusojen määrä on nykyään lisääntynyt maailman merillä. Viime syksynä saimme Utössäkin nähdä valtavan määrän kotimaisia korvameduusoja. Veneretkellä niitä näkyi ulapalla häkellyttäviä määriä. Seurasimme niiden uintia usein rantavedessä. Nuorin nappasi pari kertaa meduusan käteensäkin, ja ehti tutkia eläintä niin kovakouraisesti, että hyytelömassan uinnit päätyivät siihen. Itse asiassa on aika kummallista ajatella sitä, missä elämä meduusassa piilee. Miten se hetki siten toimi ja sitten ei.
Syksyn mittaan näimme yhä enemmän meduusoja velttoina rantavedessä, ja loppusyksystä aallot olivat kuljettaneet niitä koulun lahdelle valtaviksi hyytelövalleiksi. Pojat kauhoivat hyytelöä ämpäreihin ja liukastelivat siinä. Se tuntui hyvin kummalliselta.
Yritin jossain vaiheessa talvella maalatakin meduusoja, mutta jostain syystä en onnistunut ollenkaan. Taidot eivät riittäneet aiheeseen vielä, mutta ehkä palaan siihen uudestaan myöhemmin.
Kävimme pienimmän kanssa katsomassa Ympäristökeskuksen näyttelyäni, joka näytti ihan hienolta. Meille tuli kuitenkin kiirelähtö, kun poika ilmoitti muutamaan kertaan kovaäänisesti, että häntä eivät nämä taulut kiinnosta. Pyörähdimme katsomassa myös mummua sairaalassa, ja poika ihmetteli, kun mummun jalka oli keltainen (jotain desinfiointiainetta).
Mummun sairaalassaolo on poikinut meillä laastarileikkejä. Pikkueläimet olivat kaikki tänään hoidon tarpeessa ja eri tavoin vammautuneita. Utön saldoa taas on se, että kun luen aamulehteä, pienin pötkähtää aina lehden päälle, ja sanoo: tää on haahkanpoikanen, joka kuoriutuu viiden minuutin kuluttua. Utön tapahtumat ovat edelleen kovasti mielessämme ja seuraamme saaren kuulumisia. Nyt parhaillaan haahkanpoikia on kuulemma paljon liikkeellä, mutta saarella nähdään myös murheellisia tapahtumia, kun poikueita katoaa merikotkien nokkiin.
Utön koulu on parhaillaan luokkaretkellä Kuusamossa.
Tallennettu aiheeseen Blogi