Kerhot päättyivät perjantaina, ja vähän haikeutta oli ilmassa. Iltapäivällä suuntasimme Mäntyharjulle mummin maalle viikonlopuksi. Kaikki oli jo hämmästyttävän vihreää ja kesäistä. Veden lämpö oli kivunnut 15 asteeseen. Käki kukkui, ja kuikka huuteli järvellä. Kirjosieppo pesi lähipöntössä. Seurasimme 2-vuotiaan kanssa vesimittareiden menoa pintajännityksessä ja lasten suurin luontohavainto oli varmaan kuparinhohtoinen vaskitsa, joka piipahti pihapiirissä. Kaikki lapset innostuivat osallistumaan perunanistutukseen. Jokainen sai istuttaa oman rivin. Pienin kyseli jo seuraavana aamuna perunasadon kehittymisestä. Kuittasin asian jotenkin melko huolimattomasti, että ei ne nyt vielä ole valmiit, enkä oikein selittänyt homman ideaa. Illansuussa huudellessani lapsia sisään huomasin, että kaksivuotias on käynyt jo kaivamassa omat istutuksensa esille ja istui mullan keskellä maistellen isoa perunaa keskittyneen näköisenä.
Sää oli viikonlopun ajan aika vaihteleva, ja sateinen. Tyttö jatkoi sisällä mittavaksi paisunutta merenneitoleikkiään. Nyt merenneidoilla on uusi suuntaus merenneitovauvat, joita äidin pitäisi piirtää lisää joka käänteessä, ja kehtoja myös. Yritin vakuuttaa että kuulemani mukaan merenneitovauvat ovat läpinäkyviä, eikä niitä siis tarvitse juuri värittää, mutta tyttö katsoi hyvin epäilevästi takaisin, ja sanoi että hän ei kyllä ole kuullut sellaisesta. Yritän kannustaa tyttöä piirtämään itse merenneitoja, mutta tajuan kyllä senkin että on eri asia, jos äiti piirtää. Leikki on muotoutunut vähitellen jo hyvin monipolviseksi. Utö on mielessämme sikäli, että monet tarinoista liittyvät sinne, ja monet merenneidot ja miesmerenneidot ovat saaneet nimensä saarelaisten mukaan.
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Ilse Cantell
3.06.2010 klo 15:33
Ukkoetana on kuvauksellinen otus!