Viikon aikana rannan sammakkolampi on kuivunut melkein kokonaan. Muutama pyrstö vielä vilahti kiven kolon välissä. Alemmassa lammikossa on kuitenkin onneksi vielä vettä ja nuijapäitä. Kävin eilen piirtelemässä rannan jäkälien muotoja Kivinokan teostani varten.
Kesä on nyt kauneimmillaan, mutta tuntuu etten oikein saa siihen otetta samalla lailla kuin Utössä. Nyt pitäisi olla liikkeellä yöllä, aamulla, illalla.
Viime päivät olemme pyörineet pihapiirissä fillarointi- ja fudistreeneissä. Pyöräily on jäänyt lapsilla aiemmin aika vähiin. Viime kesänä reissuilla ei ollut pyöriä mukana, eivätkä ne mahtuneet Utön retkillekään mukaan. Nyt kaikki kolme ovat harjoitelleet pyöräilyä luonteittensa mukaisilla tyylillä. Keskimmäinen polki ja itki eilen, kun ei suostunut luovuttamaan ylämäessä vaikka kuinka yritin taivutella.
Varmaan moni aikuinen muistaa omaa pyöräilyharjoitteluaan. Itse muistan mielestäni selvästi sen hetken ja ne värit ja valotkin, kun isä päästi irti pyörästä ja poljin itse ensimmäistä kertaa.
Erilaiset palloilukikat ja potkuharjoitukset ovat myös käynnissä aamusta iltaan sisällä ja ulkona. ”Äiti kato tätä”. Saa nähdä miten tuleva MM- huuma tarttuu 2- ja 5 vuotiaisiin. Nuorin harrastaa lisäksi kiipeilyä vaarallisiin paikkoihin ja rehvakasta hyppimistä korkealta. Vakiovastaus äidin huolestuneisiin kommentteihin on ”Eihän satu! Kato vaikka”. Yhtenä päivänä poika oli mutustellut myrkyllistä kelon lehteä. Yritin suusta kaivamastani mössöstä ja pojan kädessä olevasta lehden lopusta päätellä minkä verran mahdollisesti on mennyt mahaan asti. Puuttuva pala näytti pieneltä. Itse asiassa luulen että ehkä ei ehtinyt nielaista mitään. Joka tapauksessa kävin Myrkytystietokeskuksen sivuilla ( jossa olikin hyvin tietoa kasvien myrkyllisyydestä) tarkistamassa että pieni määrä kieloa ei ole vaaraksi.
Kaikenlaisia pieniä haavoja ja ruhjeita tulee vähän väliä. Pienin on ylpeä jalassa olevasta naarmusta, ja kysyy useita kertoja päivässä: Äiti haluutsä kattoo mun haavaa?
Lasten kesäloma on siis alkanut. Kävimme Linnanmäellä torstaina, ja päätimme että nyt ollaan paikalla kiireettä. Nauratti, kun näin Juhan kieppuvan pahoinvoivan näköisenä kahvikupissa isompien lasten kanssa.
Ehdimme lauantaina pyörähtää myös lakkiaisjuhlissa, jossa jatkoimme tutulla fudis ja puihinkiipeilylinjalla, mutta onneksi selvisimme mielestäni melko tyylikkäästi hommasta. Pienin lähti jossain vaiheessa nappaamaan vaahtokarkkeja kahvipöydästä. Yritin komentaa sanomalla että ei vielä voi mennä. Sitten vasta kun juodaan kahvit. Poika katsoi minua kummastuneesti ja vastasi höh, enhän mä edes juo kahvia!
Purin sunnuntaina Avan näyttelyn. Olo on melko hyvä vaikka vähän hämmentynytkin. Olisin toivonut jotain kritiikkiä, mutta en saanut. Taidekritiikkien määrä esim Hesarissa taitaa olla vähentynyt voimakkaasti. Kävijöitäkin näytti olleen vieraskirjassa melko vähän avajaisten jälkeen. Monelta tutulta on ehkä jäänyt näyttely kumminkin käymättä toukokuun muiden rientojen keskellä. Viimeisellä viikolla hoksasin vasta monta ihmistä joille itse unohdin lähettää kutsun kaikessa hötäkässä. Galleristien mukaan näyttelyssä kävijät ovat kuitenkin pitäneet siitä kovasti. Myin hienosti yhdeksän taulua. Vieraskirjassa luki seuraavia kommentteja:
”yön tunnelmat ja rupikonnat riemastuttavat,
hienoja sammakoita ja ihmishahmoja, merellistä tunnelmaa.
Upeasta näyttelystä kiittäen,
hienoa ulkosaariston tunnelmaa,
voi miten kaunista taas kerran,
Ihania kuvia, menin ihan sanattomaksi.
Akvarelli/guassitöissä värit vaihtuivat ihanasti”
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
9.06.2010 klo 21:24
Voi miten kiva kun oli kuulumisia ja sain ne luettavakseni koneeni taas toimiessa. Kyllä lasten tekemisiä ja sanomisia on tärkeä tallentaa! Sieltä se totuus tulee. Koko ajan tapahtuu ja niin on hyvä, elämä on ihan tässä kun saa olla lasten kanssa. Ajattelee Airi