Taudit eivät näytä hellittävän perheestämme. Eilen aamulla keskimmäinen heräsi kauhuissaan, ettei saa silmiä auki. Onkin kyllä varmaan pelästyttävä tunne. Pesimme rähmät pois ja jo aukeni. Kävimme päivällä lääkärissäkin, kun ei näistä pöpöistä ikinä tiedä. Joku virus kuulemma jyllää nyt parhaillaan kaupungissa.
Olemme nyt viettäneet jo tosi monta maltillista kotipäivää. Äidin kärsivällisyys alkaa olla jo koetuksella, kun kaikkea muutakin voisi kesällä tehdä.
Inkkaripeli (Villi länsi, piirt. Anders Ohlsson) on noussut uuteen arvoon. Muistan pelanneeni sitä isäni kanssa Suomusjärven mökillä monina kesäöinä kynttilän valossa. Pelin intiaanit ovat niitä villejä hurjia, mutta uljaita. 
Osasimme veljeni kanssa aikanaan pelistä monta kohtaa ulkoa. Kuten pahamaineinen kohta 37: ”niin sä soudat päätä pahkaa ettet huomaa punanahkaa, joka ampuu sattuu nuolet pelistä pois heti kuolet.”
Ja toinen yhtä paha vähän myöhemmin kohdassa 62, jos sinne asti pääsi: ”oikkuja on kohtalolla, paalussa saat vanki olla, intiaanit kiduttavat, pelistä pois erottavat.”
Nuorin on kiinnostunut Hait ja rauskut kirjasta ja on nyt siinä vaiheessa, että sanojen oppiminen sujuu helposti. Niinpä poika luettelee voitonriemuisena sivuilta semmoisia kummallisia nimiyhdistelmiä kuten: ketjupunahai, epolettihai, tähtikotkarausku, piikkipaholaisrausku, marmorijokirausku.
Harmillisen paljon tulee riitaa lasten kesken. Moni hyvä leikinalku tyssää siihen, että kaikki haluavat juuri saman esineen samaan aikaan. Huomaan toistelevani hölmösti kuin papupata: ei riidellä, ei riidellä, ei riidellä. Aina ei äitinäkään ole parhaimmillaan.
Pysähdyin just tänään miettimään, miten ihmeessä päivään mahtuu niin vähän yhdessä leikkimistä, ja niin paljon kaikkea muuta epämääräistä kaaoksen hallintaa ja jatkuvaa tavaroiden lajittelua ja järjestelyä. Televisiosta tuli vuosi sitten Laura Ruohosen käsikirjoittama televisionäytelmä Yksinen, joka oli kuvattu Utön maisemissa. Muistan sen juonenkäänteet vähän hämärästi, mutta mieleeni on jäänyt voimakkaasti eräs kohta. Siinä puhuttiin tavaroiden määrästä, mutta ei sillä perinteisellä tyylillä että nykyihminen haalii kaikkea ja mikään ei riitä, vaan jotenkin vähän eri kulmasta. Ennen oli paljon ihmisiä kodeissa huolehtimassa muutamista tavaroista, kun oli mahdollisesti taloudenhoitajia tai muita apulaisia ja isovanhempia ydinperheen ympärillä. Nykyään muutamat ihmiset yrittävät huolehtia päivittäin valtavasta tavaramäärästä, ja nääntyvät työn alle. Tästä elämämme ajasta menee suuri osa tavaroiden järjestämiseen. Muistan ajatuksen usein. Yritän saada tavaroita vähennettyä.
Nämä ovat nyt vuoden valoisimpia päiviä. Soittelin Utöseen eilen illalla ja saari tuli taas mieleen elävästi. Miten jännä olisikaan nähdä, miltä tutut maisemat näyttävät nyt. Kuulemma on poikkeuksellisen rehevää. Ihmisten määrä on lisääntynyt, mutta sitä ei vielä näe kovin selvästi, kun veneilykausi ei ole oikein startannut. Mökkiläiset puuhailevat pihoillaan, ja häviävät vihreiden lehtien taakse. Saareen on tullut neljä pässiä. Kevät on sen verran myöhässä, että omenapuut ovat vasta nyt kukassa. Jorma Tenovuon blogista luin, että haahkanpoikasille on käynyt peräti hullusti. Parin päivän takaisissa laskennoissa saaren eteläpuolella näkyi 5800 koirashaahkaa, ja saaren rannoilla oli arviolta 450 naarashaahkaa, ja niillä yhteensä kaksi poikasta! Merikotkien ja isojen lokkien saalistus on ollut ilmeisen tehokasta. Voi kurja.
Se on aika jännä ajatus, että lintujen syysmuutto on alkanut, kun saaressa on nähty kuoveja ja mustavikloja menomatkalla. Saaren bändin vuoden ainoa keikka Juhannuksena lähestyy. Varmaan se on menestys.
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Susanna
23.06.2010 klo 17:43
Hei Minna!
Kuulin äänesi radiosta ja tuli mieleeni, etten ole aikoihin kurkistanut tänne blogiisi. Utössä on tosiaan rehevää, meidän pihallamme kukkii unikkomeri ja poikkeuksellisen paljon puna-apilaa. Syreeni vasta aloittelee kukkimista, kun taas naapurin syreeni on jo ohikukkinut.
Juhannusta valmistellaan, joka puolelta kuuluu hurja ruohonleikkurien pärinä, joka sekoittuu pässien määintään. Mauno, Martin, Max ja Mårten(Moriz) ovat vielä toistaiseksi tuossa meidän pihan vieressä museon edustalla, ja pitävät hirveää mekkalaa aina kun oleskelen pihalla, eli melkein koko ajan. Veneitä ja turisteja on jo aika paljon, mutta vielä ei ahdista. :)
Olisipa kivaa, jos voisitte tulla tänne juhannukseksi! Tiedossa on taas mahtava rock-keikka a la Bredbandet. Toivottavasti laulusolistin kunto kestää, hän on vielä vähän toipilas.
Toivottavasti teilläkin voidaan pian paremmin ja päästään nauttimaan kesästä kunnolla. Kaikkea hyvää ja paljon terkkuja!
Kirjoittanut: Susanna
23.06.2010 klo 17:48
P.S. Tuo inkkaripeli vaikuttaa upealta, olen ihan kadelaukku.
T. vanha inkkarifani
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
23.06.2010 klo 19:34
No olipas kiva kun tuli jatkoa blogiin. On ollut ilo olla kaikessa mukana, vaikka samalla ololla olen minäkin: toivoisi lasten pääsevän nauttimaan kesän iloista täysin määrin ja terveinä… Toivotaan, että kaikkien kunto kohenee ja ‘vielä on kesää jäljellä’… ajattelee Airi
Kirjoittanut: Kari J. Nyberg
25.10.2015 klo 15:37
Vili – Länsi inkkaripeli nimi Vili on isän Willehardin lempinim ja sopii Inkkaripelin nimeksi, koska pelasimme sitä jo 50-luvuna alussa 1940 lopulla ? ja faija oli mukana voittajaa hierottiin 15 min – useimmiten faijaa 2 lasta ja Stade – setä . Faija voitti useimmiten. Kuvat ovat ihan fantastisia – jäivät väreissään . loistavissa kuin filmi pyörimään pikkupojan, Kurvin stadin kundin, päähän 5-12 v 1949 – 1956. Noissa miehisissä kuvissa on jotain samaa kuin siinä kuuluissassa Tomin pollari ja sestomismieskuvissa, mutta snadi kundi diggas niitä. Meillä on peli ja just pelasimme viikonloppuna Eevin 6 ja Edvinin 3 v kanssa. Peli vaatii tuunaamista tai saisiko sen jostain uutena ?
Kirjoittanut: Martti Myllylä
21.08.2019 klo 14:49
Sattumalta osuin sivullesi etsiessäni tietoja Villi länsi -pelin tekijästä. Sain hiukan hapertuneen pelin 50-luvun alussa vanhemmalta veljeltäni, ja oikeastaan siitä asti se on pysynyt käytössämme. Miten upeat kuvat! Ja – kuten totesit – mieleen jäävät riimittelyt, joita on hauska käyttää aina sopivassa tilanteessa. Pelien miltei unhoon vaipunut helmi on postikorttitaiteilijana tunnetun Olssonin huikea taidonnäyte, satujen ja myyttien visuaalistus. Ollapa elänyt tuollaisessa maailmassa! (Mutta niinhän me poikakirjojen lukijat elimmekin.)
Parhain terveisin Martti
Kirjoittanut: minnapyykko
23.02.2020 klo 22:14
Hauska kuulla, että olet kokenut pelin myös samoin! Joo olen lukemattomina kesäiltoina tosiaan katsellut hienoja kuvia veljeni kanssa. Peli on nyt kaapissa, mutta pitäisi ottaa se taas esiin.