Sain eilen illalla myöhään soiton Kivinokasta, että teokseni on revitty irti, ja löytyi mereen paiskattuna. Olen osallistunut Kivinokkaan jo seitsemän kertaa aikaisemmin, eikä töitäni ole koskaan rikottu millään lailla. En ole ennen tehnyt mitään ihmishahmoista. Jäin miettimään, ärsyttivätkö hahmot juuri jotain porukkaa.
Teokseni nimi on Ajattomat, ja se koostuu vanhoista vaatteista, joihin olen maalannut jäkälän kuvia, ja kanaverkosta, jolla olen rakentanut ihmishahmojen muodon vaatteiden alle. Teostekstissä hahmottelin ajatusta näin:
“Olen joskus lojunut lämpimällä rantakalliolla ja ajatellut, että tämä hetki jää ikuisesti mieleeni. Näillä Kivinokan rannoilla monet kaupunkilaiset ovat retkeilleet ja viettäneet kesiään kauan ennen minua. Heidän kesäinen hetkensä 1900-luvun alusta voisi olla juuri tällainen. Pyrin työssäni myös vähän ilkikuriseen ajatukseen: yksi hieno hetki voi kantaa yli sukupolvien ja iloiset pelleilijät voivat uhmata ikuisuutta.”
Aamu oli kaunis, enkä ollut aluksi mitenkään hirvittävän harmissani jäkäläperheen kohtalosta. Sain sen laitettua mielestäni ihan hyvin takaisin, vaikka vaatteet olivat kyllä nuhjaantuneet ja levän peitossa. Aikuisten hatut puuttuivat, enkä löytänyt niitä mistään rannoilta. Laitoin teostolppaan viestin, jossa kyselen hattujen perään. Iltapäivällä kävin kirppiksellä pyörähtämässä, mutten löytänyt sopivia uusia. Hahmot näyttävät ilman hattuja kyllä aika kököiltä ja kuolleilta, eli jotain pitäisi keksiä.
Paluumatkalla piipahdin Maijan kahvilalla munkkikahveilla ja katsomassa kahta lammasta, ja uutteraa kanaa, joka hautoo sitkeästi 40 munaa, kukon ihmetellessä touhua vieressä. Kivinokka on upea retkikohde koko perheelle, varsin poikkeuksellinen Helsingissä.
Kivinokan alue sijoittuu Kulosaaren ja Herttoniemen väliin ja rajoittuu Viikin luonnonsuojelualueeseen. Alueella on nykyään lähes 800 mökkiä, mutta ne sulautuvat maisemaan aika hyvin. Alueen mökkeilytausta liittyy helsinkiläiseen työväestöön.
1900-luvun taitteessa melkein puolet helsinkiläisistä oli työväestöä, joka asui pääasiassa Pitkänsillan pohjoispuolella yksiöissä, joissa asui keskimäärin 3,4 asukasta. Helsingin työväenyhdistykset halusivat parantaa työväestön elinoloja tarjoamalla kesänviettomahdollisuuksia puhtaassa luonnossa, ja alkoivat siksi vuokrata Vanhankaupunginlahden rantoja ja saaria leiriytymispaikoikseen.
Vanhankaupunginlahden kesäsiirtoloihin soudettiin suurilla puuveneillä. Suurimpiin niistä mahtui yli viisikymmentä matkustajaa. Veneet lähtivät yleensä Hakaniemestä ja niissä laulettiin Marseljeesia ja muita vallankumousmarsseja. Väkimäärän kasvaessa kuljetuksia tehtiin myös moottoriveneillä ja höyrylaivalla. Monet kävivät töissäkin telttakylistä käsin. Kesäiltaisin ja viikonloppuisin Kivinokka keräytyi täyteen nuoria. Aluksi yövyttiin havu- ja risumajoissa ja pian teltoissa. 1930- luvulla alueelle sai pystyttää kiinteiden lautapohjien päälle kangastelttoja ja pahvista ja puukuitulevyistä tehtyjä majoja. Majat oli kuitenkin purettava talven ajaksi, ja ne koottiin uudelleen nurkkiin kiinnitetyillä hakasilla. Majojen purkamisesta luovuttiin talvella 1940-41, kun miehet eivät päässeet rintamalta purkamaan perheidensä kesäasumuksia, ja niin kivinokan kiinteä mökkiasutus sai alkunsa. Toisen maailmansodan jälkeen Helsingissä oli asuntopula, ja monissa Kivinokan mökeissä asuttiin myös talvisin.
Vuonna 2006 Finlandia-palkinnon saanut Kjell Westön romaani Missä kuljimme kerran sijoittuu osittain viime vuosisadan alkupuoliskon Kivinokkaan. Hän kirjoitti ”Ympäristötaidetta Kivinokassa” -katalogiimme, että päätti tehdä Kivinokasta näkyvän tapahtumapaikan 1900-luvun alkuun sijoittuvaan romaaniinsa kun oli lukenut taustatyönä työväestön oloista. Miten loukussa entisaikojen työväestö oli ollut. Kovasta elämästä lukeminen liikutti kerta toisensa jälkeen, varsinkin kun niin monien muistelmista välittyi vahva unelmoimisen tarve.
Yritän laittaa tähän blogiin lähipäivinä lisää kuvia Kivinokasta, ja tämän kesän ympäristötaidenäyttelystä, jossa on monia hienoja töitä. Kuvat teoksista löytyvät myös nettiosoitteesta: http://www.sunpoint.net/~kivinokka/kivinokka2010.htm /p>
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
6.07.2010 klo 09:28
Kylläpä tuli surullinen mieli tuosta töitten hävityksesta – Kivinokka on mielestäni ollut kaikenlaisten ihmisten ja teosten kohtaamispaikka. Toivottavasti tämä oli vain tilapäinne mielenhäiriö joltain joka ei osannut antaa arvoa hienolle työlle ja sen ajatukselle.
Ajattelee Airi