En ole koskaan aiemmin nähnyt karhua Suomen luonnossa. Nyt pääsin piilokojusta näkemään emon kolmen poikasensa kanssa ja muutaman muun karhun, ilmeisesti uroksia. Karhujen ilmaantumista on jännittävää odottaa ja on melkein epätodellista kun karhu lopulta kömpii metsästä esiin. On hauska seurailla maiseman valoja ja miettiä karhujen kuvaamista, ja sekin on hauskaa, kun valo vähenee ja voi keskittyä kuvaamisen sijasta vain katselemaan ääriviivoja, vähitellen pimentyvää sinistä hämärää ja kuuntelemaan miltä karhun tassujen ääni kuulostaa nevalla, tai miltä karhun ruokailu kuulostaa. Seurailimme piilokojusta myös korppeja, variksia, harakoita, närhiä, kuukkeleita.
Pääsimme Itärajan retkellämme tapaamaan myös legendaarista runonlaulajaa Jussi Huovista. Lapset kuuntelivat tarkkaan, kun Huovinen esitti pitkää kertovaa laulua. Siinä oli elävänä korvissamme monisatavuotinen historia. Jälkikäteen lapsia ihmetytti, miten mies voi muistaa niin pitkän laulun ulkoa, kun he itse muistivat vain kohdan: Lapin koira rautahammas.
Syyslomaviikkoon sisältyi muutakin jännitystä mm. käynti Kuhmon terveyskeskuksessa pienimmän retkeläisen leuan paikkauksessa (tuli hyvin kuntoon). Ehdimme pyörähtää päiväreissulla Katinkullan kylpylässä, ja Kuhmon Juminkeossa katsomassa esillä olevaa taidenäyttelyä. Matkat taitoimme yöjunalla, ja se taisi olla pienimmän retkeläisen mielestä reissun kohokohta. Ainakin nykyään nukkumaanmenoaikaan poika esittää aina pontevasti, että haluaa nukkua mieluummin yöjunassa.
Tallennettu aiheeseen Blogi