Olen yrittänyt pyöräillä töihin viime viikot. Päivät ovat vaihdelleet aika lailla. Maanantaiaamu oli huikaisevan kaunis, loppuviikko sateisempi.
On ollut hauskaa tavata kiinnostavia haastateltavia. Viime viikolla pääsin jututtamaan valokuvaaja Pentti Sammallahtea ja katselemaan hänen näyttelyään Helsingin Kaapelitehtaalla valokuvataiteen museossa (Juttu löytyy Yle Areenasta http://areena.yle.fi/audio/1416234). Sammallahti kertoi mm. että laittaa kuviinsa tärkeitä asioita pienellä, että Ruotsinlaivoilta on hyvä kuvata Itämerta ja että kuvaajalla on aina mukana eväitä koirille. Sammallahti oli innostava haastateltava. Sähelsin kyllä nauhurin kanssa jossain välissä, mutta onneksi tajusin aika pian, että pause oli päällä.
Kansanperinnelaitoksen Juha Nirkko kertoi edellisviikolla siitä, mitä ennen on ajateltu eläinten tekevän syksyisin (http://areena.yle.fi/audio/1416179). Mieleen jäi esimerkiksi se, että ennen on uskottu pääskyjen sukeltavan talveksi järvien pohjiin. Se on aika helppo uskoa, kun järveä katsoessa usein näyttää siltä kuin siellä heijastuksessa näkyisi toinen maailma.
Viimeksi tarkkailimme Hietaniemen hautausmaan sammalia tutkija Kimmo Syrjäsen kanssa (http://areena.yle.fi/audio/1435234). Suomessa on 892 sammallajia, aika tarkkaan. Itse asiassa sammalten monimuotoisuus kukoistaa yllättäen juuri täällä lauhkeilla ja viileillä vyöhykkeillä. Suomessa on esim. lehtisammalia kaksinkertainen määrä verrattuna Amazonasin sademetsäalankoon, joka on kooltaan Euroopan suuruinen.
Oma syksyn seuraamiseni on ollut vajavaista. Olen vain jotenkuten havainnut pihlajissa käyvät rastaat ja tilhet sekä kotimme lähellä yöpyvät naakkaparvet. Ikkunasta näkyy usein musta kaniini, joka on ottanut tavakseen hengailla näillä kulmilla. Se on suloinen, mutta hyvin ei-toivottu vieras Lauttasaaressa. Usein mielessä on käynyt, mitä teimme Utössä tähän aikaan. Perinteisten kalastuskilpailujen aikaan elin kovasti saarella mukana. Vuosi sitten palailimme mantereelle juuri näin marraskuun alussa. Ehdimme viime syksynä nähdä Utön ensi lumen, ja samana aamuna kuolleen, vielä lämpimän helmipöllön.
Turhan tavaran, erityisesti muovikrääsän, raivausintoni on jatkunut, ja pyörittelen edelleen kirppispöytää Oranssitorilla. Tuumin tänä aamuna, että ehkä äiti on vähän liioitellut touhua, kun viime yönä nuorin heräsi painajaiseen, että pokemonlelua ollaan menossa viemään kirppikselle. Pokemonit ovat tärkeitä, ja kädessä yötä päivää.
Viikko sitten sukelsin äitini vintille ja löysin sieltä vanhoja omia lastenkirjojani. Olemme nyt jo Tirlittanin loppusuoralla, Kultalintu on jo pudonnut. Se on itse asiassa aika kummallinen kirja, vaikka muistan tykänneeni siitä pienenä. Seuraavaksi suunnittelemme Saariston lapsia tai Ronja Ryövärintytärtä uudestaan.
Tallennettu aiheeseen Blogi