Vietimme kaksi viikkoa Kumlingessa. Hyvästelimme talon, jossa olemme saaneet olla vuokralla vuosien ja osa vuosikymmenien ajan. Talo menee nyt Juhannukselta omistajien käyttöön.
Alkukesän päivät olivat kauniit, ja yöt valoisat. Kävimme yhtenä yönä pyöräilemässä saarta ympäri yölaulajaretkellä. Onnistuimme näkemään töyhtöhyypän pesiä ja pieniä poikasia, metsäkauriita. Seurasin detektorilla yhtä saalistelevaa pohjanlepakkoa. Yölaulajia sen sijaan oli yllättävän vähän. Kielot ja valkolehdokit tuoksuivat. Nyt näin kevätesikoitakin kukassa, enemmän kuin olen koskaan ennen nähnyt. Viimeisinä päivinä kypsyivät ensimmäiset metsämansikat aurinkoisilla tienreunustoilla. Pyöräilimme, uimme, leikimme, kalastimme, retkeilimme, etsimme aarteita. Välillä ehdimme piipahtaa myös Maarianhaminassa viemässä tavaroita kirpputorille, ja uimassa Mariebadissa, joka on loistava retkikohde lapsiperheelle, ainakin tälle perheelle.
Mieleen jäi monta hienoa hetkeä: kun makasimme illalla auringon lämmittämillä rantakalliolla, kun pelastimme punarinnan poikasen naapurin kissan kynsistä, kun söin Remmarhamnin laiturilla jätskiä ja katselin kalaparvea, joka ui rantavedessä kahvilan radiosta kuuluvan oopperamusiikin tahtiin, kun istuskelin Kumlingen ikivanhassa kirkossa katsellen seinämaalauksia, ja pohdiskellen sitä hetkeä, jolloin joku maalari on maalannut esirippukangasta kiviseen seinään vuosisatoja sitten. Kirkon tornissa pesi ilmeisesti västäräkki, ja voin kuvitella että kellojen soiton aikaan poikasilla ovat korvat lujilla.
Jäähyväisten tuntu teki päivistä merkittäviä. Haikeaakin oli jättää hyvästit talolle, jossa kesä tuntuu kesältä, ja käydä läpi tavaroita ja niihin liittyviä muistoja.
Kumlingen sata vuotta vanhassa puutalossa näkee aivan erityisiä unia. Näimme kaikki kummallisia juttuja maalla vaanivista haikaloista, taisteluista, hämmästyttävistä rarilintuhavainnoista. Omissa unissani seikkailivat ihmiset vuosikymmenten takaa. Yksi huvittavimmista Kumlingessa näkemistäni unista tulee tässä. Näin unta että etsin maalaustyöhuonetta, ja menin kyselemään asiasta Kaapelitehtaalta. Tiesin että sieltä on vaikea saada tiloja, mutta kun menin omistajapariskunnan (?) luo puhumaan asiastani, havaitsin heti heidän seinällään maalaukseni, ja he toivottivat riemumielin tällaisen suuren luokan taiteilijan helmeksi talliinsa. Eikä mitään työhuonevuokria tarvitsisi maksaa. Aamulla herätessä nauratti koko uni. Varsinkin kun oikealla Kaapelitehtaalla työskentelee kuitenkin sellaisiakin nimiä kuin vaikka Rafael Wardi. Muistin samalla myös aiemman taiteelliseen mahtavuuteeni liittyvän unen. Siitä on kyllä jo aikaa. Joskus toistakymmentä vuotta sitten näin sellaisen unen, jossa olin valmistumassa taidekoulusta, ja loppunäyttely lähestyi. Lopulta koko vuosikurssi päätyi yhteistuumin sellaiseen ajatukseen, että minun työni olivat niin ylivertaisia, että loppunäyttely koostui lopulta vain niistä, ja muut jättivät siis vapaaehtoisesti omat työnsä tuomatta!
Lapset viihtyivät Kumlingessa hyvin. Kolmevuotias oli innokas kalamies, kuusivuotias innostui uimaan ukin kanssa kylmissä ulappavesissä, seitsemänvuotias löysi saaresta hyvän samanikäisen ystävän ja päivät täytyivät leikeistä. Suvi-hamsterikin lähti lopulta mukaan ja viihtyi talon kuistilla vanhassa akvaariossa. Jouduin kieltämään Suvin leikkimisen ruokapöydässä, kun jossain vaiheessa kaikki herneet ja mantelit menivät kolmevuotiaan poskiin Suvin mallin mukaan. Muutenkin kolmevuotiaan mielikuvitus on hämmästyttävä: saman päivän aikana poika voi olla sujuvasti kampelalapsi, käärmelapsi, viidakkopoika Mowgli, tiikeri, tappajakäärme jne. Koskaan ei voi tietää kenen seurassa milloinkin ruokapöydässä istuu.
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Elina Koskimies
22.06.2011 klo 23:50
hieno!!
Myrskyä odotellessa hauskaa juhannusta!
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
10.07.2011 klo 14:25
Voi miten oli ihanaa lukea Kumlingen hyvästelyjä – olenhan minäkin saanut vierailla siinä hienossa talossa! Joosen valtava kala ja kaikki jännät unet tekivät vaikutuksen! Airi