Aamu oli harmaa, mutta puoli kymmenen maissa kirkastui. Katselin aamulla kaukoputkella Ormskärin suuntaan, miten kymmenkunta merimetsoa leyhytteli siipiään. Saaressa on nyt useampia lintuharrastajia. Aamiaisella oli tunnelmaa, kun kuuntelin porukoiden suunnitelmia. Juhakin lähti Itäniityille rarinkiilto silmissään.
Kuollut pieni rantakäärme löytyi heti aamutuimaan lammasaitauksen vierestä. Neljävuotias vaati sinnikkäästi, että saa ottaa sen mukaan, ja suostuin lopulta – kunhan ei tule sisään. Kalle huokaisi riemuissaan: mä en oo koskaan nähnyt näin kuollutta käärmettä!
Poika piti käärmettä nyrkissään tai taskussaan koko aamupäiväretken ajan, ja esitteli sitä innoissaan keskustelunavauksena vastaantuleville. Jossain vaiheessa käärme oli hävinnyt. Ei kädessä, ei taskussa. Ai jäikö se kiven koloon, kysyin ilahtuneena. Poika nauroi voitonriemuisena: no ei kun se on täällä lakissa!
Aamupäivällä pyrimme tekemään kasvien kuvausretken, mutta koska tuuli sen verran ettei kasvien kuvaus onnistunut, teimmekin jonkinlaisen epämääräisen sieni- ja kiviretken. Löysimme Juhan vinkistä jalkapallokentältä pallon kokoisen jättikuukusen, ukonsieniä, ja nurminahikkaita. Aika pian sieniretkemme muuttui kuitenkin jälleen kiviretkeksi. Utö on kiviparatiisi. Saaresta löytyy raidallisia, viirullisia, täplikkäitä, pyöreitä ja soikeita kiviä. Tällaiselle geologiaa tuntemattomalle hämmästyttäviä kaunokaisia. Hautausmaalla on laitettu haudoille pyöreitä ja soikeita kiviä. Ne sopivat hyvin tuulisille haudoille.
Meidän retkemme suuntautui eteläkärkeen, ja taskun pohjalle solahti muutama hieno kivi lähempää tarkastelua varten. Sama juttu aina – taskunpohjat ovat taas rikki. Olemme koonneet asuntomme pihalle näitä aarteita, ja myös muuta saarista löytynyttä aarteistoa.
Tänään on ollut haukkojen päivä. Itse asiassa haukkoja on ollut paljon monena päivänä, viime lauantainakin lintuharrastajat arvioivat 250 varpushaukkaa. Tänään haukkoja tuntui suhahtelevan siellä täällä. Varpushaukkojen lisäksi nähtiin myös tuulihaukkoja ja sinisuohaukkoja. Lounasaikaan oppilaat pääsivät näkemään, kun tuulihaukka lekutteli paikallaan aivan ikkunan ulkopuolella. Varpushaukka ajoi pihallamme västäräkkiä, joka oli hätää kärsimässä. Molemmat päätyivät puuhun, enkä nähnyt miten kävi. Pari päivää sitten katselin miten varpushaukka jahtasi haarapääskyä venevajojen yllä. Pääsky oli kuitenkin nopeampi, ja haukka lähti tyhjin kynsin jatkamaan matkaa.
Juha löysi sen kaipaamansa rarin Itäniityltä. Tällä kertaa se oli nk. fenologinen harvinaisuus, myöhästelijä. Angervikossa piilotteli kultarinta. Tiiran havaintoaineiston perusteella Suomesta on kautta historian vain muutama myöhäisempi havainto lajista. Näin pesimälintukin voi olla harvinaisuus!
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Ilse Cantell
16.09.2011 klo 14:45
Kiitos taas kivoista kuvista ja jutuista!
t. Ilse