Iltapäivällä kolmen aikaan lampaita oli tarkoitus siirtää toiseen aitaukseen kylän toiselle puolelle. Nähtiin sellainen ihme, että Utössäkin kylän raitilla oli ruuhkaa, varmaan 15 lasta ja melkein kymmenkunta aikuistakin pyöri paikalla. Vain yhdellä oli homma hanskassa. Lapset yrittivät houkutella lampaita leipäpusseilla ja erinäisillä lehdillä peräänsä. Välissä pienemmät kaahasivat edestakaisin pyörillään. Isommat kehittivät vetokärryistä niin sanotun Kallemobiilin. Kalle istui kärryissä, jotka kerättiin täyteen lampaille maistuvaa heinää. Lisäksi mobiiliin liitettiin erinäisiä ulokkeita, joissa oli omenoita houkuttamassa lampaita. Mobiili toimikin melko hyvin ainakin jonkin matkaa. Lopulta lampaat kuitenkin kääntyivät ympäri. Ne ilmeisesti katsoivat parhaaksi pysytellä tutuilla laitumilla ja siihen päädyttiin. Meitä sivustaseuraajia nauratti niin, että ei meinannut tulla kuvaamisestakaan mitään.
Illan suussa pääsin piilokojulle. Se vasta on hauskaa. Olen selvästi piilokojukuvaaja sielultani. On ihana istua teltan hämärässä, kuulostella ja tirkistellä maisemaa salaa aukoista, juoda teetä tai kahvia. Haukkoja ei näkynyt ensimmäiseen tuntiin. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen alkoi jo olla pissahätä ja ensi- into vähän tiessään. Sitten naaraspukuinen sinisuohaukka lensi paikalle ja laskeutui niityn keskelle piiloon. Tarkkailin sen ääriviivoja heinikon keskellä, ja mietiskelin mihin se seuraavaksi lähtee. Niityn toista laitaa hautausmaan ohi käveli lopulta joku ja lintu katsoi parhaaksi siirtyä kauemmas. Siinä vaiheessa poistuin kojulta, vaikkakin hienoin iltavalo olikin vasta tulossa. Joka tapauksessa olin koko illan intoa täynnä.
Tallennettu aiheeseen Blogi