


Lokakuun ensimmäinen päivä oli hämmästyttävän lämmin, tuulensuojassa pihallamme oli t-paita keli. Päivä oli myös hiirihaukkojen ja kurkien muuttopäivä, ja niitä lipui saaren ohi ennätystahtia. Lämmin päivä houkutteli myös perhosia ja sudenkorentoja liikkeelle. Illalla hepokatit sirittivät innolla. Lapset virittivät majaa majakan viereiseen bunkkeriin. Leikki näytti hauskalta, ja neljävuotias hinkusi mukaan. Hengailin siis lähietäisyydellä toista tuntia, ja kuvasin meduusoja majakkalahdella. Iltahämärissä grillasimme pihalla. Läntinen taivaanranta oli hetken aivan kellanoranssi. Grillin lämmetessä hämärästä kuului muutaman kerran ohi lentävän kaulushaikaran huuto. Myöhemmin huuhkaja huuteli jokusen kerran Ormskärillä. Katselimme linnunrataa, joka näkyi selvästi.
Tallennettu aiheeseen Blogi