Tuulisena päivänä on vaikea kuvata meduusoja. Yritimme videoida niitä, eikä hommasta meinannut tulla mitään. Monet ”varmat” paikat olivat tyhjinä tai tuuli rypytti vettä niin, ettei pinnan alle nähnyt. Lopulta satamalahdelta löytyi muutamia, mutta niitäkin virtaus kuljetti niin, että oli vaikea pysyä perässä. Isommat lapset saivat hotellivierailta tyhjiä pulloja kauppaan vietäviksi. Voi sitä voitonriemuista delegaatiota, joka porhalsi vastaani päätiellä pullokassien kanssa. Kauppa oli kyllä mennyt jo kiinni, joten pullot piti piilottaa johonkin varmaan paikkaan iltaan asti. Sitä ennen ne kuitenkin käytiin läpi ja laskettiin.
Illalla pääsin taas kirjastoon. Neljävuotiaan supersuosikki on ollut viime päivät Mauri Kunnaksen ”Hui kauhistus”. Poika osaa ensimmäiset sivut ulkoa, ja latelee niitä itsekseen yllättäen kesken retkien: ”Pippendorfin kartano kylpee kirkkaassa kuutamossa. Talo on hiljainen. Vain vanha, uskollinen palvelija James on enää valveilla. Dong dong dong dong, suuri kaappikello lyö kaksitoista kertaa…”. Kirja on hyvä, mutta ei voi mitään, useamman kymmenen lukukerran jälkeen alkaa tällaista vakiolukijaa jo vähän puuduttaa. Kaappasinkin kirjastosta mukaani myös Vampyyrivaari muistelee ja Herran Hakkaraisen seitsemän ihmettä vaihtelun vuoksi.
Olen itse lueskellut viime päivät Naomi Jamesin kirjaa Yksin maailman merillä, joka kertoo hänen maailmanympäripurjehduksestaan vuosina 77–78. Kaupungissa en varmaankaan olisi tarttunut tällaiseen kirjaan, kun en ole purjehtija. Kirja on kuitenkin hyvin kirjoitettu, ja Naomi kuvaa siinä myös epävarmuuksiaan, virheitään ja erakoitumistaan. On jännä seurata Naomin matkareittiä kirjasta ja kuvitella Utön eteläkärjen aallokkoa katsellessa, miltä tuntuisi nähdä veneen kannelta talon kokoisia aaltoja vyörymässä kohti.
Tallennettu aiheeseen Blogi