Päivä oli sateinen ja tuulinen. Kuvasimme eteläkärjessä aaltoja ja kävimme bunkkerissa tarkastamassa, että nokkosperhoset ovat edelleen paikalla. Ovat!
Helikopteri laskeutui kun kävelimme kopterikentän ohitse. On hämmästyttävää, miten taitavasti sellainen määrä rautaa ilmassa liikkuu. Eteläkärkeen tuli muutamia lainelautailijoita märkäpuvuissa, ja pääsin näkemään pari kertaa miten taitavasti lautailija kiepsahti aallon päälle. Monen tunnin aaltojen kuvauksen jälkeen päässä pauhasi vielä pitkään. Niissä mainingeissa saivat kyllä meduusatkin kyytiä, eikä jäänyt epäselväksi, miksi eteläkärjen kalliot ovat niin sileät.
Aaltojen kuvaaminen on hauskaa hommaa, kun sitä ei ota vakavasti. Kuitenkin yleensä jää sellainen tunne, että parhaat aallot ilmestyvät juuri silloin kun on laskenut kameransa. Eteläkärjen länsireunan kivikkorannalla istuessa pääsee kokemaan sen, että aallot tuntuvat nousevan yläpuolelle vesiseinämäksi.
Paluumatkalla majakkaan oli jo syttynyt valo, ja kunnostettavana olevan asevaraston suojapressun läpi loisti hauskasti sisältä tuleva työlamppujen valo.
Tallennettu aiheeseen Blogi