Tämä on viimeinen päivämme Utön saaressa. Huomenna aamulla starttaamme Eivorilla mantereelle klo 8.30. Edessä on ainakin sunnuntaina luontokuvatapahtuma, jossa Juha esittelee Utön kuviaan, veljen häät (jess!!), ja sitten arki. Koko päivän on ollut haikea olo, vaikka tavoitteena onkin tulla takaisin viimeistään keväällä.
Kuusi viikkoa on mennyt nopeasti. Olen huomannut kiinnittäväni vähän eri asioihin
huomiota kuin aiemmin. Valokuvien aihevalinnoissakin muutoksen huomaa varmaan, jos vertaa näitä kuvia viime keväisiin tai puolentoista vuoden takaisiin, silloin kun aloitin blogin kirjoittamisen. Okei, toisaalta rupikonnat, meduusat, aallot, pilvet – ehkä kuitenkin itse asiassa pyöritän samoja juttuja vuodesta toiseen!
Syksyn etenemisen on havainnut parhaiten iltojen ja aamujen pimenemisestä. Haarapääskyt hävisivät vaivihkaa lokakuun alussa, eikä käärmeitäkään ole näkynyt enää viime viikkoina. Hyönteissyöjälinnut ovat jo pääosin muuttaneet, peipot ja talitiaiset ovat alkaneet kerääntyä ruokinnoille. Saaren muutamat pihlajat ja vaahterat ovat saaneet ruskan värejä, mutta saarnit ovat vasta vähän kellertyneet. Kahden vuoden takaiseen syksyyn verrattuna rupikonnien poissaolo on ollut hämmästyttävä muutos. Pöllöjä en ole onnistunut näkemään kuin yhden koko syksynä, ja harvinaisia lintuja on ollut vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Tänä syksynä on tuullut lännestä, lintumielessä siis väärästä suunnasta. Aaltoja olen päässyt näkemään ja myrskyretkillä käymään. Lapset ovat päässeet aiempaa paremmin mukaan saarelaisten touhuihin, ja saari on avautunut uudella tavalla leikki- ja seikkailupaikkana. Taas on samanlainen tunne kuin aiemminkin, että tarina jää kesken. Mitä sitten tapahtuu? Tänä syksynä en pääse näkemään miten ensilumi saapuu, en pääse valuttamaan käsissäni jäistä meduusalöllöä koulunlahdella, enkä pääse tyyninä päivinä retkeilemään lähiluodoille. Uudet hauskat ihmiset saapuvat saareen, uudet tuttavuudet ja tarinat jäävät kokematta.
Jossain vaiheessa on tietenkin alettava tehdä hommia taas. Eihän tällainen turistina ihmettely ikuisuuksiin suju. Etukäteen päätin, että en työhaastattelujen lisäksi hommaa mitään erityisiä projekteja itselleni, en edes maalaa, vaan varaan aikaa
yhteisiin retkiin lasten kanssa. Lähinnä neljävuotias on ollut niistä kiinnostunut, isommilla on ollut muuta retkiseuraa. Joka tapauksessa on ollut hauskaa kuunnella lasten juttuja ja lukea yhdessä kirjoja. Kaupungissa yhdessäolo ei ole näin intensiivistä kuin täällä. Hotellilounaat ovat olleet herkulliset, mutta kuka käski ottaa aina lisää ja vielä jälkiruokaa. En meinaa enää mahtua ulkoiluhousuihin, joten sikäli on hyvä aika lähteä.
Kiitokset blogin seuraajille. Teknisistä syistä en pysty seuraavaan pariin viikkoon lisäämään kuvia sivuilleni, joten pidän blogin päivityksessäni luovan tauon, ja palaan asiaan myöhemmin syksyllä. Ehkä silloin paljastan, miten ratkeavat viimeiset toistaiseksi ratkaisematta olevat asiat kuten, saako keskimmäinen lapsi ottaa puisen metrin mittaisen aseensa kaupunkiin, ja miten neljävuotiaan pää saadaan aamulla käännettyä niin, että tänään löytynyt kuollut punatulkku, joka on kulkenut kädessä visusti löytymisestä lähtien, ei lähde aamulla Eivorilla mukaamme. Utön koulun tapahtumia voi seurata blogiosoitteesta: http://utonkoulu.wordpress.com/ ja Jorma Tenovuo päivittää saaren lintutapahtumia osoitteessa: http://www.jtenovuo.com/blogi/.
Iloisia lokakuun päiviä kaikille!
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
15.10.2011 klo 12:13
Kiitos jännittävästä ja vaiherikkaasta reissusta Utön saarelle – oli kiva päästä edes näin mukaan kaikkeen! Airi