Pöllö tuntuu helpolta ja vaikealta aiheelta samaan aikaan. Se on aiheena niin konkreettinen, että tuntuu vaikealta päästä esittävistä pöllöpotreteista eteenpäin. Toisaalta olen maalannut pöllöjä pitkään, ja ne ovat kiinnostaneet monin eri tavoin. Kun olen saanut pitää pöllöä kädessä tai nähnyt esim lapinpöllön oksalla tuulessa on ollut hassua huomata, miten paljon koko lintu on vain höyhentä. Pöllön kallokin on ihan “tavallisen” linnun mallinen siellä kaiken ilmavan höyhenyksen alla. Olisi hienoa saada maalaukseen se ristiriita, että pöllöt ovat voimakkaita petoja, nokka ja etenkin kynnet ovat kunnioitusta herättäviä aseita, ja sitten toisaalta suuri osa linnusta on pelkkää ilmaa!
Pääsin viime kesänä Heinolan lintutarhalla Olli Vuoren opissa seuraamaan auton kanssa törmänneen lapinpöllön röntgenkuvausta. Sen siipi repsotti kurjan näköisesti, eikä se pystynyt lentämään, vaikka olikin muuten virkeä. Kun paljastui, että siipi ei ole korjattavissa leikkauksellakaan, se amputoitiin. Ollin mukaan pöllöt ovat niin karskeja kavereita, että jollei siipi toimi, ne voivat purra sen itse poikki! Kyseinen lapinpöllö sai kodin Heinolan lintutarhasta, ja voi elää siellä vuosikausia, muistaakseni jopa kymmenen vuotta. Olen sen jälkeen miettinyt muutamaan kertaan sitä, onkohan tälläkin hetkellä jossain Suomen luonnossa- no varmaan on-  joku pöllö vaurioituneen siiven kanssa, ja miten kurjaa jos se joutuu elämään useitakin päiviä pystymättä lentämään ja saalistamaan. Yrittääkö se kumminkin saalistaa nälän kasvaessa? Piileskeleekö jossain kuusen alla? Pelottaako sitä?
En ole rengastaja ja olen vain satunnaisesti saanut katsella pöllöjä lähietäisyydeltä. Niiden kasvoissakin on mielestäni erikoista ristiriitaa. Pöllön naama on toisaalta hyvin ihmismäisen näköinen, kun silmät katsovat suoraan eteenpäin ja pää on tutun pyöreä. Pöllön silmiin tuijottaessani huomaan välillä yrittäväni löytää niistä jotain inhimillistä: kiukkua, pelkoa, uteliaisuutta. En kumminkaan osaa tavoittaa niitä pöllön katseesta, vaan välillä tuntuu siltä kuin tuijottaisi johonkin pohjattoman syvään pimeään yöhön tai avaruusolennon silmiin, edessä olisi naamio tai jotain epätodellista. Valppaat ne silmät ainakin ovat. Sain Ulos luontoon- telkkariohjelman kuvauksissa pitää kädessäni huuhkajaa. Sen silmä oli aivan hämmästyttävä sivulta katsottuna. Silmän koko tuntui valtavalta, ja siinä erotti hyvin uloimman sarveiskalvon  ja värikalvon välisen alueen, jota kutsutaan ilmeisesti virallisesti etukammioksi. Se oli aivan väritön läpinäkyvä kupu sivulta katsottuna, ja värikalvo sen vierellä tuntui hehkuvan kuin auringon elävä pinta erilaisissa oranssin ja keltaisen sävyissä. Miten sen maalaa? Huuhkaja painoi sylissäni paljon, ja kun sain päästää sen vapaaksi, tunsin käsissäni selvästi sen voiman, jolla lintu kohosi ilmaan. Miten sen sitten maalaisi?
Tallennettu aiheeseen Blogi