Olen maalaillut kevään mittaan pöllöjä Liminganlahden näyttelyyn. Tänään avautuneessa näyttelyssä on esillä 39 pöllöaiheista akvarellia. Maalaan yleensä useampia töitä samanaikaisesti. Pyörittelen maalauksia edestakaisin, siirrän syrjään ja palaan niihin uudestaan. Tälläkin kertaa yritin pitkään maalata esim maalausta, jossa viirupöllö lentää laakson ja laaksossa olevan surullisen näköisen vajan yli. Jossain vaiheessa tausta meni tukkoon enkä saanut sitä avattua enää. Yritin tummentaa lisää, yritin vaalentaa pöllöä, yritin pienentää työtä. Lopulta oli pakko luovuttaa. Toisessa pilalle menneessä maalauksessa oli kolme pöllönpoikasta tähtitaivaan alla. Olin mielessäni ajatellut haluavani maalata sellaisen työn, koska usein mietin sitä, miltä pöllönpoikasista tuntuu tähtikirkkaassa yössä. Jostain syystä maalaus ei kuitenkaan onnistunut. Edelleen näen selvästi mielessäni vaakasuoran pitkän siniharmaan maalauksen, jossa kolme tai neljä pallomaista lämpimän oloista lehtopöllön poikasta kököttää eri suuntiin katsellen ikuisen tähtitaivaan alla.  Ehkä se onnistuu vielä joskus. Mulle tuntuu usein käyvän niin että liian valmiiksi mietitty teos ei onnistukaan, ja parhaimmillaan sattumalta mukaan tulleet kohdat tuovat jotain  uutta maalaukseen ja tekevät siitä paremman. Tiedän kyllä että toiset maalarit ovat hyvin erilaisia tässä suhteessa. Jotkut aloittavat hyvin vähäisellä alkusuunnittelulla, ettei maalauksesta tule “jäykkää”, ja ajattelu tapahtuu samalla kun kuva syntyy. Toiset taas tekevät paljonkin luonnoksia etukäteen ennen kuin ryhtyvät varsinaisen hommaan. Akvarellitekniikka on armottomampi virheiden paikkailun kannalta kuin öljytekniikka.
Tallennettu aiheeseen Blogi