Tähän metsäpohdiskelun perään on pakko todeta, että todellisuudessa mun maalaaminen ei ole yhtään noin “ylevää”. Eilen työhuoneella ei esimerkiksi sujunut yhtään mikään. Pääsin paikalle muiden kiireiden takia vasta kahdelta iltapäivällä. Yritin korvata menetettyä aikaa huiskimalla eri maalauksiin värejä sinne tänne. Vaikka juuri olin päättänyt maalata kevyesti, unenomaisesti. Unohdin kokonaan että yritin tehdä metsämaalausta, joka olisi kuin muisto metsätilasta. Johon voisi astua kuin uneen tai muistoon. Nyt siellä työhuoneella odottaa sähellys jossa on keltaista, punaista, sinistä vihreää. arrghh. Maalasin esim pari tuntia jättimäistä kantoa. Ihan hyvä aihe sekin, ei siinä mitään. Mutta vasta yöllä ymmärsin että haluan maalata enemmänkin metsätilaa. Arkkitehti Lauri Louekari on kirjoittanut hienossa väitöskirjassaan metsän arkkitehtuurista “metsän huoneista”. Sitä kohti yritän itse asiassa pyrkiä, että saisin yhteen maalaukseen ikuistettua tällaisen metsän huoneen, johon voisi kuvitella astuvansa. Sitten vaan muita ajatuksia tulee tilalle ja ne tuntuvat vievän tätä taiteilijaa eri suuntiin. Positiivisesti ajatellen voi tietysti olla että huonot päivät ovat tarpeen että asiat selkiytyvät päässä. Outi Nyytäjä on joskus sanonut että kirkkaasti ajatellun voi myös kertoa selkeästi. Ajattelen että maalaamisen suhteen on sama juttu. Pitää osata pelkistää, kiteyttää, kirkastaa ajatusta, löytää ydin, ja karsia muita rönsyjä pois.
Ohessa ihan kesken oleva lumimaisemamaalaus, josta poistin eilen toinen puunrungon. Voin olla että laitan sen taas takaisin seuraavalla kerralla. Tämmöistä soutamista ja huopaamista tällä hetkellä.
Tallennettu aiheeseen Blogi