Maalausten koko on tietenkin kiinni mahdollisuuksista. Niinkuin omalla kohdallani, kun olen saanut vihdoin työtilan puoleksi vuodeksi, niin huomaan olevani kuin pillastunut villihevonen. Tätä ennen tein pitkään akvarelleja saunan lauteiden alla ja varastohuoneessa. Työhuonemahdollisuus on johtanut suuriin öljytöihin. Viime yönä heräsin miettimään tätä. Siis että mitä järkeä on tehdä valtavia töitä, joita kukaan ei voi ostaa, eivätkä mahdu minnekään. On ekologisempaakin tehdä pientä.
Teosten koolla on väliä vaikka sen ei liitykään niiden merkitykseen eikä vaikuttavuuteen. Valokuvasta ei aina tajua minä kokoinen maalaus on. Ohessa kaksi maalausta, joista toinen on 130 * 130 cm, ja toinen noin 20* 20 cm. Tätä isoa aloitin eilen työhuoneella . Se on siis vasta alkuluonnos metsäpolusta, ja toinen on ollut viime akvarellinäyttelyssäni esillä.
Maisema tuntuu erilaiselta suuressa ja pienessä koossa. Muistelen jonkun taiteilijan väittäneen, että nimenomaan pieneen maailmaan on helpompi sukeltaa. Voi olla. Sitä tunnetta olen kuitenkin yrittänyt juuri aloittaessani suuria töitä. Että työhön voisi melkein astua. Taiteilijoilla on myös erilaiset käsialat. Jotkut tekevät suurempaa kuin toiset. Jos esim käytetyt siveltimet ovat suuria, voi pieneen kokoon olla hankala tehdä. Olen miettinyt, onko koko myös ikäkysymys. Joskus tuntuu siltä että nuoret taiteilijat tekevät suuria, ja iän myötä teokset pienentyvät. Huutaminen muuttuu hiljaisemmiksi viesteiksi, jopa kuiskauksiksi. Tämä on kyllä ihan omaa teoriaa, enkä ole varma onko näin.
Muistan lukeneeni Giacometistä, että kun hän oli vakavassa auto- onnettomuudessa, hän teki sen jälkeen veistoksia, jotka olivat niin pieniä, että mahtuivat tulitikkulaatikkoon! Hän alkoi myös tehdä laihoja ihmisveistoksia, joilla oli valtavan kokoiset jalkaterät. Käsittääkseni myötätunnosta ihmisiä kohtaan, että he pysyisivät paremmin pystyssä.
Tallennettu aiheeseen Blogi