Vielä eilisestä. Kävin eilen Tampereen työväen teatterissa katsomassa Seela Sellan monologin Pieni eläin. Oli ihana ja se oli myös puheenvuoro metsien ja metsäneläinten puolesta. Esityksen jälkeen taiteilija tuli lavalle kiittämään, ja laulatti yleisöä Nino Rotan La strada- elokuvan Tie- laulun sanoin. ” Tie mittaamaton mun edessäin on”. Taiteilija sanoi että tässähän se kaikki. Meillä kaikilla on oma tiemme edessä. Jostain se alkaa ja johonkin se päättyy ja matkalla ollaan kaikki. Tai jotain tähän suuntaan. Laulu on soinut sen jälkeen päässäni.
Salissa tuntui vahvasti se miten paljon yleisö rakastaa Seela Sellaa. Sen täytyy tuntua ainutlaatuiselta. Uusien aplodien aikaan taiteilija tuli vielä kerran lavalle ja sanoi että tuolla verhojen takana työryhmässä vitsailevat että ei ne sua muuten tule katsomaan mutta ne haluaa nähdä että vieläkö sä pääset kyykkyyn ja ylös. No minä sanoin että sama se mistä syystä tulevat, kunhan tulevat! Ja sen jälkeen taiteilija kyykisteli lennokkaasti estradilla. Ihana.
Tallennettu aiheeseen Blogi