Hieno rupikonnailta. Makasimme maassa ilta-auringossa ja teimme juttua ohitsemme kutulammelle vaeltavista konnista. Eräs konnakoiras tarrasi yllättäen kiinni sormeeni. Ote oli tuikka ja katse määrätietoinen. Siinä se pötkötti eikä irrottanut otetta millään. Kesti jonkin aikaa ennenkuin se tajusi, etten olekaan sen unelmien jättiläisnaaras, ja lähti odottelemaan rantaan sitä oikeaa. Sen vaan sanon että rupikonnat on upeita.
Konnien meno jatkuu vielä pimeässäkin.
Tallennettu aiheeseen Blogi