Tiirat saapuvat toukokuussa Suomenlahdelle. Jonain aamuna niiden huudot kaikuvat taas merellä. Tuntuu, kuin ne olisivat koko ajan olleet lähistöllä. On uskomatonta ajatella, että ne ovat saapuneet tänne vastikään kaukaa maapallon toiselta puolelta, jopa Antarktikselta asti.
Ulkosaariston karuissa silokalliomaisemissa lintujen keväinen elävyys tuntuu korostuvan. Monet vesilinnut ovat jo haudontapuuhissa tai matkaavat kauemmas arktisille alueille pesimään.
Päivät ovat toukokuussa jo pitkiä, aurinko lämmittää, mutta meri hohkaa vielä kylmänä. Silloin pääsee toisinaan kokemaan sellaisia hetkiä, jolloin kaikki on kuulasta, kevyttä, ilmavaa, läpinäkyvää. Olen halunnut maalata näitä aamuja ja iltoja merenrannalla vesilintujen keskellä. Niitä tunnelmia voi muistaa raskaampina päivinä, kun ei näe yhtä kauas ja mieli kompuroi omien tahmaisten ajatusten sokkeloissa. Toivon, että näyttelytila laajentuu näiden maalausten kautta avariksi merimaisemiksi ja mielen maisemiksi.
Olen tänään paikalla TILA- galleriassa klo 14 alkaen klo 18 asti. Luvassa myös pientä tarjoilua. Tervetuloa!
Tallennettu aiheeseen Blogi