ti 30.3.

Tiistaina kevät tuntui joka puolella saarta. Merellä lensi lukuisia haahkaparvia, ja kellui haahkalauttoja, yhteensä tuhansia lintuja. Lintuharrastajat ovat nähneet majakalta mm. merikihun, ruokin, mustaleppälinnun. Saarella näkyi ja kuului mielestäni tänään paljon mustarastaita. Piharuokinnallamme mustarastas ärhenteli peipoille. Sarvipöllöt päivehtivät edelleen samoilla paikoilla. Näin myös useita merihanhiparvia, muutamia kurkia ja lehtokurpan. Meri on auki eteläpuolella, ja muutenkin jo suurelta osin, oikeastaan vain sataman lahti ja etelän poukama ovat jäässä. Saaret loistavat sinisestä merestä valkoisina laikkuina. Lumi hupenee silmissä ja valokuvat ovat ylivalottuneita kun on niin kirkasta. Söimme tänään kevään ensimmäiset jäätelöt, ja Jopsu pyllähti päätien vesilätäkköön, joka onkin valtava. Illalla oli vuorossa keppijumppa. Ihan illan suussa saarelle saapui yllättäen sumurintama. Täällä sää tuntuu vaihtuvan välillä tosi nopeasti. Utössä toimii hieno koulu, jossa meidän Iidakin saa käydä täällä ollessamme. Olen ihaillen seurannut opettajan viisasta ja innostavaa otetta, ja sitä, mitä kaikkea koulussa tehdään vuoden mittaan. Koululla on omat nettisivut, joiden kautta pääsee perehtymään hyvin saaristokoulun elämään. (utonkoulu.wordpress.com) Koulu kaipaisi kovasti lisää oppilaita lähivuosina, ja Utöstä löytyy vuokrattavia taloja lapsiperheille, joten jos tiedät jonkun joka olisi kiinnostunut, vinkkaa ihmeessä. Vuosi saaristossa on sellainen elämys koko perheelle, että jos elämänsä voi järjestää siihen malliin, että hankkeen voisi toteuttaa niin suosittelen lämpimästi. Varmasti elämän hienoimpia vuosia.
Me olemme täällä tällä kertaa toukokuun alkupuolelle, ja pyrin kuvailemaan tässä blogissa kevään etenemistä, ja maalaamiseni (toivottavaa) etenemistä, ja muuta mieleen tulevaa. Olen saanut hotellilta käyttööni hyvän työhuoneen, vielä merinäköalalla. Puitteet ovat hyvät: loppu on siveltimen heiluttajasta kiinni. Saari on hieno lintusaari, ja täällä käy keväällä paljon lintuharrastajia. Utön linnustosta löytyy parhaiten tietoa Jorma Tenovuon lintublogista (www.jtenovuo.com/index2.php), mutta laitan tähän hajahuomioita -omia ja muiden-matkan varrelta. Utön saarella on myös omat kotisivut www.uto.fi, joista löytää tietoa saaren historiasta, kulkuyhteyksistä, majoituksesta jne. Sivuilta löytyy myös kuvauksia perheistä, jotka ovat viettäneet saarella muutaman vuoden elämästään.

Ei kommentteja

Tallennettu aiheeseen Blogi

Kommentit




Kommentti:

Huom. Kommenttisi menee tarkastusjonoon ennen julkaisua.