Tänään on ollut tihkusateinen päivä, ns ”tuhnu keli”. Aamulla piharuokinnallamme pyöri punarintojen ja peippojen joukossa taas mustaleppälintukoiras. Ehdin kahvia juodessani ihastella sen höyhenpeitteen värien hienoutta: tuhkanharmaata päätä, joka tummuu nokan alle, lämpimän ruosteenruskeaa pyrstöä, ja valkeita siipilaikkuja – upea väriyhdistelmä. Ehkä värit näyttivät kostealla säällä erityisen kauniilta. Myös saaren jäkälät ja kivet näyttävät kosteina hienoilta.
Syksyllä kannoin täällä Utössä joka päivä joitain hienoja kiviä taskuissani sillä seurauksella että takin molemmat taskut ovat edelleen puhki. Uitimme silloin kiviä kylpyaltaassa pihalla ja valitsimme huippuyksilöitä. Vanhin lapsista suosi valkoisia, keskimmäinen hämähäkkikiviä, joissa on seittikuvioita, ja pienimmän suosiossa olivat aina mahdollisimman suuret. Minä päädyin useimmiten ihastelemaan pyöreitä kiviä. Vanhin tyttö, joka on tarkkanäköinen, eikä enää aivan täynnä varauksetonta ihailua äitinsä kaikkia hankkeita kohtaan, huomauttikin jonain aamuna, että ”aina sä äiti höpiset noista pyöreistä kivistäsi.”
Kun lapset aamupäivällä maalasivat ukin ja mummun kanssa pääsiäismunia, tein retken itäniityille ja eteläkärkeen. Rastaita pölähti lentoon katajikon suojista. Eteläkärjen edustalla uiskenteli valtava, tuhansien haahkojen lautta. Vihdoin kuulin niiden keväistä mouruntaa. Muutama saarelainen laski verkkoja saaren eteläpuolelle.
Tein lajilistaa viikon aikana havaitsemistani linnuista. Pääsin vähän yli viiteenkymmeneen, mikä lintuharrastajille kertoo heti, etten ole mikään ”fulltime” harrastaja. Aamupäivän retkellä lintulajilistani täydentyi käpytikalla, joka koputteli hotellin portin lähellä olevassa männyssä. Kiikarit oli täynnä vesipisaroita ja linssit huurussa, kun palasin retkeltä. Tänään lumi sulaa varmaan vauhdilla.
Saaressa lintujen tarkkailu on aika antoisaa puuhaa. Monet linnut pääsee näkemään tavallista paremmin, monet piilottelevat lajitkin ovat muuttomatkallaan paremmin esillä kuin pesimäseuduilla, useat ovat väsyneitä, ja keskittyvät syömiseen pakenemisen sijaan. Ja kevään edetessä saaren tilanne muuttuu jatkuvasti. Jonain aamuna saari voi olla täynnä lintuja. Hyvän pudotuskelin aikaan muutos voi tapahtua nopeastikin. Vastaavasti toiset lajit jatkavat matkaa. Esimerkiksi pikkumännyissä päiväkaupalla kököttäneet sarvipöllöt ovat pari päivää sitten yhtäkkiä lähteneet. Lintuharrastajat ovat myös enimmäkseen hauskaa ja avuliasta porukkaa, ja keskinäisen naljailun kuuntelu huvittaa usein.
Luin parikymmentä vuotta sitten Kurt Vonnegutin kirjan Siniparta. Mieleeni jäi taiteilija, joka aitassa tai vajassa vai mikä olikaan maalaa salaa muulta maailmalta koko seinän kokoista merkkiteostaan tuhansine sotilaineen. Kehittelin tänään aamulla puolitosissani vastaavaa suunnitelmaa, jossa maalaisin valtavalle pohjakankaalleni (2m x 3m tai jotain vastaavaa) valoisan keväisen merimaiseman jäälauttoineen ja lumen reunustamine saarineen, ja täräyttäisin työhöni esimerkiksi neljätuhatta pienenpientä keväistä haahkaa. Siinä olisi kevään tuntua!
Tallennettu aiheeseen Blogi