Tänä aamuna majakkaa ei näkynyt ikkunastamme. Sumu leijui hiekkakentän yllä.
Järripeippo oli ruokinnalla uutena tulokkaana. Eilen näin sen ensimmäistä kertaa.
Koulu jatkui taas pääsiäisloman jälkeen, ja eskarilaisemme lähti sinne pontevasti: ”Äidit ei saaressa koululaisia saattele”. Katselin mutkittelevaa menoa, reittiä joka kulki kiviaidan päällä, lumipenkan kautta lätäkölle jne.
Lähdimme aamupäivällä poikien kanssa mehuretkelle eteläkärkeen. Lopulta suunnitelma siis onnistui, vaikka olivatkin perillä kiinnostuneempia bunkkereihin ryömimisestä kuin etäisistä haahkalautoista. Ihmettelimme miten bunkkereiden sisällä oli niin paljon lunta.
Iltapäivällä menin työhuoneelle. Olen viime viikon maalannut vesiväreillä, mikä on aika yllättävää. Vesivärien raikkaus ja keveys innostaa nyt. Samalla tunnen kuitenkin että materiaali vie taiteilijaa, eikä toisinpäin. En ole oikein sinut vesivärien kanssa, kun en ole niitä juurikaan käyttänyt.
Seuranani työhuoneella oli pari ritariludetta. Ne ovat kauniita, harvinaisia kovakuoriaisia, jotka elävät käärmeenpistonyrtillä. Ritariluteen nimi tulee selkäkilven kuvioinnista. Niitä tavataan Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan saaristossa, kuten täällä Utössä ja Jurmossa. Kaverini viihtyivät koko parituntisen lattialle levitettyjen maalausteni päällä. Jälkikäteen jäin vähän huolestuneena miettimään, että kiinnostaakohan niitä paperi, paperin liima, pinnalla oleva vesi, värit, vai ihan vaan maalaustaide sinänsä – lähietäisyydeltä tarkasteltuna.
Illan hämärtyessä huuhkaja istahti taas Ormskärin tykin päälle. Ja sumu tiheni.
Tallennettu aiheeseen Blogi