Aamupäivällä tutkimme nuorimman pojan kanssa hienoja kiviä ja laitoimme niitä veteen. Keskimmäinen teki muurahaisille linnoitusta. Tyttö tuli juosten koulusta ja huusi: nyt on kiire, äkkiä eväät. Mikä riemu ja innostus, ja miten liikuttava näky kun tyttö lähti sijaisopen ja toisen oppilaan kanssa retkeilemään reppu selässä keikkuen.
Kävin keskimmäisen kanssa iltapäivällä rantakäärmeretkellä. Poika oli olkapäillä ja katselimme pitkään rauhassa käärmekasaa. Seurailimme kun pikkukäärme luikerteli kivien kolosta kasan jatkoksi, ja kun suurin käärme katseli meihin päin ja haisteli mustalla kielellään mietteliään näköisenä.
Käärmeiden lisäksi aurinko oli houkutellut esiin nokkosperhosia. Taivas oli pilvetön, ja kevätaurinko tuntui tosi voimakkaalta. Suuren osan ajasta juoksin hakemassa aurinkolaseja mättäiltä ja kivien päältä ja laittelin niitä takaisin päähän. Lapset ovat jo parissa päivässä ruskettuneetkin jonkin verran kasvoista, vaikka olen säännöllisesti laittanut aurinkorasvaa. Vaatteiden pukeminenkin on nyt hankalaa, tyynellä aurinkoseinustalla paahtuu, ja kulman takana tuulisessa varjopaikassa on kylmä.
Muutamat haahkat ovat siirtyneet uiskentelemaan satamalahdelle, ja osa niistä oli aivan laiturin lähellä. Olin jo menossa täyttä vauhtia kuvaamaan niitä, kun Juha vähän hillitsi intoani: hei, etsä tajua ettei haahkoja voi tällä säällä kuvata. Ne on ihan karseen näköisiä, kun valkoinen palaa puhki.
Täytyy luottaa siihen, että ehdin vielä kuvata haahkoja. Ne ovat tulossa vähä vähältä lähemmäksi. Se kuuluu osana kevään etenemiseen, että niiden joukot lähestyvät saarta vaivihkaa, muina miehinä, kunnes sitten ensimmäiset naaraat tekevät maihinnousun, ja siirtyvät munimaan ja hautomaan – naaraat koiraiden saattelemina. Maihinnousu alkanee tosissaan vasta huhtikuun viimeisellä viikolla..
Havittelen kaikenlaisia haahkakuvia, joissa olisi haahkoja erilaisissa asennoissa ja valoissa. Kun illalla katselin kuvaamiamme haahkalauttoja, huomasin tosiaan taas, että kirkas päivänvalo on huonoin mahdollinen kuvaussää värien ja muotojen kannalta. Juhalla oli muutama hieno aamukuva, joissa haahkat hohtivat tummalla merellä tuhansina valkoisina pisteinä, kun aamuaurinko loisti niiden kyljistä.
Illalla järjestimme lapsille aarteenetsintää. Talon kulman katajapensaasta löytyi merirosvokapteeni Morganin aarrekartta, jossa oli salaisia merkkejä. Itse aarre oli pussillinen suklaakultarahoja. Aarteenetsintä sujui loistavasti, ja isot lapset olivat innoissaan. Isoimmalta meinasi kyllä välillä mennä hermot, kun huomasi äidin ja isän seuraavan heitä. 
Nuorin ihmetteli iltaretkellä pitkää varjoaan, ja löysi ihailtavan tarkasti kaikki viimeiset lätäköt teiden varsilta. Hän näki myös kaksi käpytikkaa, toisen lammasaitauksen luona, ja toisen koulun ruokinnalla. Nuorin tuntee jo yllättävän monta lintua. Suosikki on punarinta. Paluumatkalla hän jakoi äidilleen lintutietoutta. Tiedätsä että lokki osaa uida. Haukka ei osaa uida.
Ja heti perään: Tiedätsä että pilkkutähti on peitto? Ai mikä? Pilkkutähti! Ai tilkkutäkki! Nauraa: No Ei kun pilkkutähti!
Tallennettu aiheeseen Blogi