to 15.4.

Miten monella tavalla 5- ja 2- vuotiaat pojat voivat riidellä keskenään? Vastaus on todella monella. Vietin poikien kanssa aamupäivää talolla. Kirjoittelimme postikortteja, piirsimme kerhokavereille kuvia, teimme palapelejä, luimme Herra Hakkaraista ja Suunnattoman suurta krokotiilia. Riitaa tuli lähes kaikesta, alkaen vihreän tussin käytöstä ja päätyen siihen, että jos isän paita lentäisi mereen, niin kumpi sen ehtisi pelastaa. Episodin alkuun kuului se, että eräs kaksivuotias ehti paiskata paidan pihalle äidin kääntäessä selkänsä. Ja kuka vielä sanoo ettei riiteleminen ole taitolaji!

Olin läkähtynyt kun lopulta olimme ulkona. Pääsimme kaupalle ja ostimme jätskit sillä seurauksella että kaksivuotias oksensi terassille. Onneksi vatsatauti kesti vain kolme minuuttia. Seuraava raivari tuli kaupan kaiteella kiipeilystä. Pääsin raahaamaan raivosta karjuvaa poikaa pitkin kylänraittia koululle päin, kunnes näimme kiinnostavan koira-aiheisen kynnysmaton, ja kiukku loppui.


Sitten päivä lähti kulkemaan parempaan suuntaan. Leikimme koulun pihalla, ja olimme vastassa vanhinta tyttöä, joka pyyhälsi koulusta hihkuen: mä sain läksyjä. Menimme Eivoria ja odotettuja saareen tulijoita vastaan. Jopsu sai myöhästyneeksi synttärilahjaksi uuden hohtavan sinisen onkivavan. Juha sai hommansa tehtyä ja viideltä lastenohjelmien aikaan pääsin saunaan. Illalla oli taas kirjasto auki, isot lähtivät palauttamaan kirjoja. Niiden kuljetus oli sen näköistä hommaa, että herkkähipiäisimmille kirjastonhoitajille voisi tulla hiki sitä katsoessa. Onneksi Utön kirjastonhoitaja ja sijaiskirjastonhoitaja ovat sopivan rentoa porukkaa. Kirjojen lainaajat tulivat ylpeinä takaisin suoritettuaan tehtävän. En ehtinyt tehdä koko päivän aikana mitään luontohavaintoja, paitsi ikkunastamme näin hienon näköisen pilven satamalahden yllä.

Ei kommentteja

Tallennettu aiheeseen Blogi

Kommentit




Kommentti:

Huom. Kommenttisi menee tarkastusjonoon ennen julkaisua.