Päivän sää oli hämmästyttävän vaihteleva. Aamukahvin aikaan katselin satamalahtea, jonka vesi oli tumma, ja jääreuna vastarannalla hohti valkoisena. Taivas oli pilvessä. Kun lähdimme aamupäiväretkelle, saaren ylle oli tullut sakea kylmä sumu. Ihan kuin asuisi pilven sisällä. Iltapäivällä selkeni jälleen ja ilta-aurinko oli kaunis.
Kaikki arkihommat sujuivat paremmin kuin edellispäivänä. Keskimmäinen leikki itsekseen keskittyneesti: Mä leikin semmosta, että tää on poika, tää on jo koulussa. Tän isä ja äiti on kuollu. Tää pelastaa koko maailman ja tällä on tumma tukka.
Pääsin iltapäivällä kuvaamaan haahkoja Juhan kameralla. Vaihdoin päälle Juhan takinkin, kun oma oranssi takkini on aika huomiota herättävä – varmaan haahkojenkin silmiin. Seuraava ostokseni on kyllä kunnon maastotakki. Pääsin melko lähelle haahkoja, ja kun olin hetken aikaa piileskellyt kallionkolossa, ne uskaltautuivat lähemmäs. Oli hauska seurata, miten ne sukeltelivat, ärhentelivät toisilleen, levittivät siipiään. Eräs koiras jäi pyörimään yksikseen pinnalle ja sukimaan höyheniään, kun muu joukko sukelsi. Meri oli hienon sinisenharmaa, ja sää sopivan pilvinen. En kuvaushetkellä tajunnut ollenkaan että värit olivat niin kauniit.
Illalla yhdeltätoista lähdin Eivorille veljeäni vastaan. Alus oli jonkin verran myöhässä. Yö tuntui kylmältä, kun olin noussut iltasatusängystä lämpimän peiton alta, vaikka olin laittanut kaksi villapaitaa päällekkäin. Tähtitaivas oli hieno. Kuunsirppi köllötti melkein selällään kapeana suikaleena. Merellä ja lähiluodoilla vilkkui valkoisia, punaisia ja vihreitä valoja, ja horisontti hohti vaaleampana mustan meren yllä. Keskeltä pimeää merta kuului edelleen haahkojen sitkeä pulina. Jotenkin se nauratti. Nukkukaa tekin nyt välillä.
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Ilse Cantell
17.04.2010 klo 21:39
Terveisiä Mannelle! Upea tuo siipiään levittelevä guding!