Olin hereillä jo kuudelta. Maa oli kuurassa, ja meriharakoiden huutelu kuului sisälle asti. Hieno aamuvalo. Käpytikka tuli piipahtamaan ruokinnalle klo kahdeksan aikaan ja ärhenteli heti pienemmille. Ilmeisesti se on siis kunnossa. Västäräkkejä näkyy nyt paljon. Aamulla haistelimme mietoa savun hajua takeissamme. Keskimmäinen lapsista oli edelleen niin innoissaan tulen haravoinnista, että tuumi: voi kun eilinen päivä olisi uudestaan tänään.
Iltapäivällä etupihallamme tuulensuojassa oli melkein T-paitakeli. Tänään oli siis hyvä päivä ottaa vesikamerat esiin. Isoin esitteli opettajalle iltapäivällä lintuhoitolaa, ja pääsi retkeilemään ja ulkoiluttamaan koiraa. Keskimmäinen pääsi mönkijäajelulle ja tykkiretkelle! Ja tuomisina oli reissulta löytynyt upea merirosvoaluksen köysi. Olivat nähneet valtavan määrän käärmeitä matkalla.
Kävin iltapäivällä retkeilemässä saaressa. Aurinkoinen tyyni päivä oli houkutellut saarelaisia keväthommiin: raaputtamaan veneen pohjia, tekemään polttopuita, kunnostamaan pihaa. Kanervikossa jaloistani lähti suopöllö. Hermostuin jossain vaiheessa päivää pienimpään, joka potki palloa kivikkoon, vaikka oli puhuttu, että siellä voi olla käärmeitä. Sanoin lopulta vihaisesti että jos kyykäärme puree, niin voit vaikka kuolla! Pieni vastasi yhtä vihaisesti: Niin ja voi tulla jopa haava!
Veljeni lähti jo aamulaivalla. Harmi kun ei päässyt kokemaan tätä tyyntä aurinkopäivää. Jotkut lintuharrastajat puhisivat kyllä ettei lintuja näy, turistikeli! Ja niin kai onkin, että saari oli tänään aika vähälintuinen. 
Keskimmäinen lapsista teki veljelleni lahjaksi hienon piirustuksen Utöstä. Oma kertomuksensa kuvasta: ”Kaikki on veden alla, koska Utön saari on ennen ollut veden alla. Tykissä kasvaa vesikasveja. Keskellä oleva rakennus on kauppa. Hai on hotkaissut sukeltajan.” – siinä kai ne tärkeimmät.
Illalla kuvasimme nuorimman kanssa västäräkkejä, jotka riitelivät pihalla. Istuimme vierekkäin ja minä kuvasin oikealla, ja poika vesikameralla. Oli hauskaa odotella lintuja ja seurata niiden puuhia yhdessä. Kahdeksan aikaan yritin saada 2-vuotiasta virittäytymään yöpukuun. Poika katsoi tosi epäuskoisena minua ja totesi osoittaen ulos: kato vaikka – nythän on aamu!
Illalla isot suunnittelivat lautan tekoa, että pääsevät pois komentelevan äidin luota. Paksua laivaköyttä tarvitaan kuulemma siihen. Nyt kun vihdoin olisi ollut hieno auringonlasku, emme kukaan jaksaneet enää mennä ulos.
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
20.04.2010 klo 21:15
Voi miten hieno piirustus Utöstä ja kivoja tarinoita – kyllä siellä aina tapahtuu! ajattelee Airi