Ennen lasten heräämistä yritin vähän piilokuvausta ovenraosta. Olin varmaan aika liikuttava näky peiton alla piileskellessäni. Muutama västäräkki taisi tulla säälistä lähelle muiden pysytellessä viisaasti kauempana. Aamu oli huippuhieno. Kalalokit huutelivat keväisesti rantakallioilla. Sitten aloin miettiä, että niitä oli epäilyttävän paljon juuri tytön lintuhoitolan luona. Löysin lähirannastamme kuolleen koirashaahkan. Tutkimme lasten kanssa sitä huolella: vatsan tiheää höyhenpeitettä, räpyläjalkoja, kynsiä, nokan kaarta ja värejä. Vatsassa oli pieni painauma, ja ympärillä vähän höyheniä, mutta muuta selvää kuolinsyytä ei näkynyt. Haahka pääsi tytön hoitolaan jatkotutkimuksiin.
Aamu oli niin tyyni ja hieno, että päätimme saattaa tytön veneellä kouluun koko perheen voimin. Juha ja Jopsu jatkoivat souturetkeä lähisaareen, ja olivat löytäneet sieltä aarteita, kuten jäkäläkengät. Kaksivuotias ei lopulta suostunut poistumaan koulun pihalta, joten päädyimme osallistumaan koulun liikuntaan ulkojäseninä. Se olikin tosi hauskaa.
Iltapäivällä touhusimme pihapiirissä. Saimme tänään kaverin tuomana mantereelta posteja, laskuja ja kirjeitä, sekä Hesarin, jota oli hauska lukea pitkästä aikaa. Sain myös ison kangaspohjani siltä varalta, että alan virittää suurta haahkamaalaustani.
Illalla paistoin lettuja, ja iltasaduksi luin Mauri Kunnaksen kirjaa Hui kauhistus, joka sopii tällä hetkellä koko joukolle. Lasten nukahdettua lähdin kymmenen aikaan iltakävelylle. Tavoitteenani oli nähdä kevään ensimmäinen rupikonna, kun niitä kuulemma on jo näkynyt muutama. Katuvalot eivät palaneet, ja huomasin stressaavani aikalailla etten astu ensimmäisten heränneiden konnien päälle. Tuntuisi kurjalta, että pitkän talven jälkeen rupikonna virkoaa liikkeelle täynnä uutta intoa, ja heti tärähtää keltainen kumisaapas päälle. Yö oli hyvin kaunis ja lämmin. Luotsikuttereiden ja sataman valot heijastuivat tyyneen veteen, taivaalla näkyi muutamia tähtiä. Muuten oli hiljaista – paitsi lammasaitauksen luona muutamat sorsat räpättivät yössä. Kävelin kaupalle, johon majakan valokiila alkaa näkyä, räpsäisin linssistä muutaman kuvan ja palailin hitaasti talolle päin.
Tässä vaiheessa muuten tarkka bloginlukija voi ihmetellä kahta asiaa. Ensinnä sitä, miksi pienimmällä lapsella on usein kuvissa suurin tikkitakki päällään. Että eikö äiti oikein hallitse hommiaan? No, se on kyllä totta ettei aina hallitse, mutta tikkitakkiasia johtuu siitä, että 2-vuotias on isoveljeltään oppinut että vihreä on hienoin väri, ja siksi kaikissa valinnoissa vain vihreä käy.
Toinen asia mihin joku on saattanut kiinnittää huomiota, on blogin otsikko:” Taide ja retki”. Että missä tarkalleen on se taideosuus, varsinkin kun taiteilijalla on näyttely jo nurkan takana? No onneksi kevätyöt ovat valoisia!
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
21.04.2010 klo 21:00
Hei taas,
Kotiin tultua on ensimmäinen homma lukea ja katsella mitä sinne kuuluu – ja aina kuuluu! Voi kumpa pääsisit sen taiteen pariin. Kiva on kaikesta lukea – hyviä jatkoja! toivoo Airi