Sepelrastas oli ensimmäinen lintu jonka näin kun kurkistin pihalle. Räppäsin yhden kuvan ikkunan läpi, ja sitten lintu lensi kauemmas. Se on kuulemma yleensä arka, mutta tämä lintu viihtyi hotellin pihapiirissä koko päivän. Myöhemmin oli hauska katsella ikkunasta, kun luontokuvaajat kuvasivat sitä sitkeästi tuntikaupalla hiekkakentän eri laidoilla.
Kevät on harpannut yhtäkkiä paljon eteenpäin. Hyönteissyöjiäkin on tullut. Muutama leppälintu, mustapääkerttu, hernekerttu ja pajulintu.
Poikien aamu oli riitaisa. Juha lähti keskimmäisen kanssa retkeilemään pähkinäeväiden kanssa. Yritin saada ulos nuorinta, joka ilmoitti pontevasti: Mä inhoon ulkona oloa. Äitiä poltteli päästä ulos haistelemaan kevättuulia, mutta pienin viritteli päättävästi legoautoleikkiä, ja värväsi äitiä rakentamaan autotalleja. No, ainakin oli rauhallista. Vaikka kirjoittelen tässä blogissa luontohavaintoja, niin totuus on tietenkin se, että yleensä suuren osa valoisasta ajasta säntäillen lasten perässä, puen ja riisun ja pyörin ympäri asuntoa etsiskellen tavaroita, hanskoja, vaatteita, aurinkorasvaa, lintukirjaa. Ihan näitä tavallisia hommia.
Kuunari Helena oli lähtenyt aamulla, ja yhden aikaan Eivor saapui satamaan tuoden saareen uutta väkeä. Pojat seisoivat hotellin edessä katulampun alla, ja osoittelivat saareen tulijoita kepeillä. Seisoin vieressä ajatuksissani, enkä heti tajunnut hommaa. Jess, osui, kuoli! Vähän tyly alku saareentulijoille. Keskustelimme vähän aiheesta saako vieraita ihmisiä ampua leikistikään. Eivor lähti heti yhden jälkeen paluumatkalle, ja olimme vilkuttamassa kavereillemme rannassa.
Olemme nyt olleet saaressa kuukauden. Kuukaudessa on tapahtunut valtavasti. Kun tulimme, meri oli osin jäässä, ja Ormskäriin pääsi kävelemään. Tiet olivat lumen peitossa, ja notkelmissa lunta oli niin paljon, että tyttökin vajosi kerran kainaloita myöten hankeen. Nyt lunta on enää pieninä laikkuina varjopaikoissa. Tänä aikana käärmeet ovat heränneet horroksestaan, kerääntyneet kevätkasoihin keräämään auringon lämpöä ja parittelemaan, ja ensimmäiset ovat jo lähteneet kasoista levittäytymään saareen. Aikaisimmat rupikonnat ovat myös lähteneet liikkeelle. Niitä tosin on näkynyt vain muutama.
Ensimmäiset haahkat olivat jo saapuneet kun tulimme. Tänä aikana ne ovat uineet aluksi haahkalauttoina jäälauttojen keskellä kauempana ulkomerellä, siirtyneet vähitellen lähemmän saaria, alkaneet uida pareittain rannan tuntumassa (vaikka itse pariutuminen on tutkijoiden mukaan tapahtunut jo talvehtimisalueella), ja alkaneet katsastaa hyviä pesimäpaikkoja. Uskaliaimmat haahkanaaraat munivat muutama päivä sitten.
Nokkosperhoset ja neitoperhoset ovat nyt liikkeellä, yhtenä päivänä luulin nähneeni suruvaipankin. Aurinkoisten kukkapenkkien ensimmäiset kukat ovat kukassa. Leskenlehtiä näkyy aurinkomättäillä kymmenittäin. Tyttö huomasi juuri että hiekkaan tekemässään kauraviljelmässäkin näkyy versoja. Osa kevätmuuttajista on jo mennyt eteenpäin. Sarvipöllöjä ja mustavariksia ei ole näkynyt enää aikoihin. Mustakurkku-uikut ovat saapuneet tutulle saunalahdelle uhkarohkeissa pesimäpuuhissa, kottaraiset ovat asuttaneet lammasaitauksen pöntöt, hautominen lienee käynnissä. Ensimmäisiä tiiroja on nähty.
Huomaan kevään etenemisen vauhdin siitäkin, että kaikki ne kuvat, joita olen pitänyt hyvinä ja ajatellut jättää varastoon, että voin käyttää jossain myöhemmässä blogissa kuvituksena, jäänevät myös käyttämättä, kun maisema on muuttunut niin nopeasti. Kuvia katsellessani huomasin, että tytön etuhampaat ovat kuukaudessa kasvaneet sen verran että hymy on muuttunut. Ja kaikkien lasten tukat (parturisakset tulossa mummun mukana ylihuomenna) ovat kasvaneet.
Tyttö tuli koulusta ja toi äidille huippuhienon laukun, jonka oli itse tehnyt. Jess! Sain myös mieleenpainuvan puhelun minulle ennestään tuntemattomalta mieheltä, joka oli juuri käynyt Ympäristökeskuksessa katsomassa Kalevala aiheista näyttelyäni, ja halusi puhua yhdestä häneen vaikuttaneesta taulusta.
Iltaviideltä lähdin kahden vanhimman lapsen kanssa opettajan virittämälle veneretkelle Ormskäriin. Ajoimme pienen lenkin ennen saareen menoa. Meri oli tyyni, valo upea ja haahkat lentelivät vettä pitkin. Kauempana kaarteli merikotka. Rantauduimme ja viritimme onget. Yritimme siikaa. Keskimmäinen sai käyttää lahjaksi saamaansa uutta vapaa. Jätimme onget onkimaan itsekseen, ja lähdimme retkeilemään saareen. 
Armeijan vanhat tiet auttoivat saaressa liikkumista. Löysimme kaikkea jännää: käärmeen luurangon, mahdollisen piisamin pesän, sulat hattuihin, erikoisia sammalkekoja, valtavan kokoisia pajunkissoja. Vaikka yritimme liikkua hiljaa, muutama haahkamamma lähti pesältään. Yhtä tarkastelimme lähempää. Siinä oli viisi munaa. Lapset ihmettelivät haahkan kakan hajua. Joimme kaakaot loistavassa kohdassa sisälahdella, jossa merihanhet ja haahkat uiskentelivat ja aurinko paistoi. Läheisellä kalliolla haahkapariskunta nautti myös ilta- auringosta ihmeellisen jyrkässä paikassa. Kalansaalis oli nolla, mutta tästähän onkikausi vasta alkaa.
Illalla tyttö, joka oli kiukutellut päivällä, suri yllättäen, että ei halua, että äiti kuolee ennen häntä. Muistin itse hetkessä kesäisen päivän Suomusjärvellä. Makaan huovalla aurinko paistaa, ja silloin välähdyksenomaisesti tajuan, että isä ja äiti kuolevat joskus.
Tallennettu aiheeseen Blogi
Kirjoittanut: Airi Pyykkö
28.04.2010 klo 21:24
Olipa taas kiva olla mukananne saarella ja naapurisaarellakin. Huomenna saatte jo Vappuvieraita – hauskaa Vappua kaikille! Huhtikuu on loppumassa – mitenhän koulun tilanne on? Miettii Airi