Aamu alkoi sumuisena ja tihkusateisena. Koululainen lähti kouluun täynnä oppimisen intoa. Touhusimme poikien kanssa hommia pihapiirissä. Pienin on erikoistunut juoksemaan ulos vähissä vaatteissa tai vaatteitta muutaman kerran päivässä, kun äidin silmä välttää. Joimme aamupäivällä pihalla hunajateetä, ja kahdeltatoista söimme hotellilla lounasta koululaisten kanssa. Päiväuniaikaan kirjoitin Ava-näyttelyn lehdistötiedotetta.
Iltapäivällä saareen saapui Eivorilla aika lailla lintuharrastajia, ja ukki ja mummu. Harrastajien ensimmäinen kohde oli sepelrastas, ja oli hauska katsella sitä putkien määrää, joka kohdistui samaan mättääseen. Myös jälleen esille tullut lehtopöllö kiinnosti väkeä.
Varsinaiset lintuharvinaisuudet ovat tänä keväänä kiertäneet saaren. Jurmosta on huhtikuun mittaan kuulunut havaintoja mm. isohaarahaukasta, avosetista, sitruunavästäräkistä, mustapäätaskusta ja harjalinnusta, mutta ilmeisesti linnut eivät ole muuttaneet Utön kautta, tai sitten ovat menneet salaa. Harvinaisuuksien puuttuminen ei minua kyllä harmita, mutta toisaalta täällä ei nyt ole näkynyt muutamia aktiivibongareita, jotka syksyllä ilmaantuivat tasaisen varmasti harvinaisuuksien perässä saareen.
Ensimmäiset Afrikassa talvehtineet hyönteissyöjät ovat siis alkaneet jo saapua. Saaressa on nähty toistaiseksi ainakin pajulintu, mustapää- ja hernekerttu sekä leppälintu ja kivitasku. Minä näin itselleni kevään ensimmäisen kirjosiepon lammasaitauksen kulmalla. Ihmettelin myös lepän norkkojen kaunista väriä. Illalla kirjasto oli auki kello 18-20, ja ehdimme käydä siellä sinä aikana ainakin neljä kertaa eri kokoonpanoilla.
Iltakymmeneltä lasten nukahdettua lähdin pimeäretkelle saareen etsimään rupikonnia. Tällä kertaa olin varustautunut otsalampulla, koska katulamput eivät palaneet. Ilta oli pimeä, taivas pilvessä eikä kuuta näkynyt. Kävelin helikopterikentän tuntumaan ja vähän eteenpäin eteläkärkeä kohti. Majakan valot näkyivät selkeinä kiiloina, jotka viuhahtivat tasaisesti kahden sarjoissa pääni yli. Kauempana merellä kulkeville laivoille ne näkyvät valon välähdyksinä. Meren pauhu kuului kovana lähes koko matkan, ja ilma oli sen verran kylmä, että otsalampun valossa näkyi miten hengitys höyrysi. Matkalla vastaan tuli seitsemän rupikonnaa, ensimmäinen heti hotellin päärakennuksen edessä. Ne ovat hassun näköisiä mönkiessään varjossa äänettömästi eteenpäin. Nämä isot rupikonnat eivät pompi, vaan kävelevät, ja niiden vatsa näyttää viistävän maata. Yleensä ne pysähtyvät liikkumattomiksi, kun otsalampun valokiila osuu niihin, mutta jatkavat sitten kylmänkankeaa menoaan.
Tallennettu aiheeseen Blogi