la 1.5.

Hieno vappupäivä. Aamu alkoi sumuisena, mutta muuttui pian aurinkoiseksi. Sanonta pilviverho väistyy sopi aamuun hyvin, kun puoli taivasta oli jo sinisenä, ja puolet vielä pilvien peitossa.
Juha huomasi aamukahviaikaan pihamaan ruusupuskassa pikkusirkun. Ehdimme molemmat nähdä sen hyvin, ennen kuin sirkku lensi pois. Lintu palasi kuitenkin uudelleen ruokinnalle, ja kaikki halukkaat pääsivät näkemään sen. Niinpä meillä olikin kunnioitettava määrä pitkiä putkia päivän mittaan pihamaalla. Kutsuimme linnusta kiinnostuneita katsomaan lintua myös sisäkautta, ja päädyimme käyttämään toista ovea kulkureittinä. Pikkusirkun lisäksi piharuokinnallemme ilmaantui kello 16.00 myös keltahemppo. Laji on havaittu aiemmin saaressa vain kuusi kertaa.

Ruokinnallamme ihailin myös päivän mittaan kahta leppälintukoirasta ja rautiaista. Saaressa oli tänään paljon lintuja, mutta itse en retkeillyt juurikaan hotelliniemen ulkopuolella. Lintuharrastajat hyrisivät illalla tyytyväisyydestä hienon lintupäivän jälkeen.

Haahkakoiraita pyörii nyt poikamiesporukoina luodoilla ja saarten rannoilla täplittämässä merta. Lennossa näkyy koirasparvia. Muutama naaras näkyy siellä täällä mutta ilmeisesti pesintä on jo hyvässä vauhdissa. Nyt pitää varoa rannoilla kävelyä, ettei tule pelotelleeksi haahkoja pesiltään.

Työhuoneella olen työskennellyt saman kankaan kanssa pitempään. Nyt päätin lopulta leikata sen pienemmäksi. Helpottaa! Tuntuu että saan sen paremmin hallintaan. Tykkään siitä, että värejä kuultaa toisten läpi. Yritin maalata sumua. Katsotaan miten käy. Nyt öljytyön täytyy kuivua pari päivää.

Isommat lapset olivat iltapäivällä koululla istuttamassa valkosipuleita. Me pääsimme saunaan, ja kävimme uimassa pari kertaa. Illalla kävimme vielä koululla syömässä munkkeja. Aikuisetkin saivat monta, vaikka ne olivatkin oikeastaan valkosipuleiden istutuspalkkaa.

Puhelimme jotain tytön kouluinnosta. Keskimmäinen lapsista innostui kehumaan opettajalle, että osaa hänkin jo kirjoittaa kirjaimia: ainakin U, K, I, A, J, O ja H. Ja sitten hän osaa kirjoittaa jo useita nimiäkin, kuten omansa, ja isosiskon ja ukin. Ja osaa hän kirjoittaa Juhakin: Se kirjoitetaan niin että ensin tulee ii, sitten äs ja sitten taas ii. Niin helppoa.

1 kommentti

Tallennettu aiheeseen Blogi

Kommentit

  1. Kirjoittanut: Heli

    2.05.2010 klo 20:39

    Heippa Minna! Vihdoin pääsin näitä lukemaan, upealta vaikuttaa!! Olin Helenan matkassa Cherbourgista Kieliin asti, hieno reissu. Sinne tullessaan taisi olla vähänlaisesti miehistöä, Kieliin ei moni päässyt lentojen peruuntuessa.
    Voikaa hyvin, kaunista kevättä!!




Kommentti:

Huom. Kommenttisi menee tarkastusjonoon ennen julkaisua.