Olen huomenna menossa Villa Elfvikin luontotaloon Espooseen kertoilemaan kaupunkiluontomaalauksistani klo 13-15. Ei siis mitään kahden tunnin luentoa aiheesta, todellakaan! Ajattelin kertoilla lyhyesti tarinoita kaupunkiluonnosta, siitä minkälaiset asiat siinä ovat mun mielestä kiinnostavia ja ajatuksista maalausteni taustalla. Käsittääkseni kahvila on myös auki. Tervetuloa!
Minna Pyykkö juliste vedos Akvart
KUULIN ALLIEN LAULAVAN – Keväitä ja syksyjä lintusaaressa
Minna Pyykkö
Ensimmäistä kertaa katsoin kartasta Utön saarta kahdeksan vuotta sitten. Saavuin saareen yhteysalus Eivorilla aamuyöllä kovassa myrskyssä ja ilmassa oli melkein vaaran tuntua. Sen jälkeen olen ollut Utön saaressa liki vuoden, etupäässä syksyisin ja keväisin, mutta myös talvella ja kesällä. Keväiden ja syksyjen muistot sekoittuvat ja niistä nousee esiin erilaisia puolia: väkeviä, tuulisia, värikkäitä ja hiljaisia hetkiä.
On kiinnostavaa retkeillä samalla alueella vuodesta toiseen. Tietyistä paikoista tulee tärkeitä. Jos tutussa puussa on nähnyt helmi- tai sarvipöllön, sen muistaa siitä ohi kulkiessaan. Sama polku on joinain talvina luminen, alkukesällä punalehdokkien koristama, ja joskus se on harmaanruskea ja tuoksuu mudalle. Samat kivet ovat ilta-auringossa kultaisia, talvella sinisen jäisiä ja sateessa hohtavan, höyryävän värikkäitä.
Luonnon vaivihkaisia muutoksia on yleensä vaikea huomata. Saaressa tuntuu joskus siltä kuin muutoksesta saisi hetkeksi kiinni. Olen kokenut miten kaikki ympärillä virtaa: linnut, meri, jää, pilvet, ihmiset, ja olen aitiopaikalla seuraamassa tapahtumia.
Syksy on Utössä erityisen hienoa aikaa. Valo vähenee, maisema pelkistyy ja rauhoittuu. Usein tuulee. Joinain päivinä tuulee niin, että meri ja taivas, kaikki ympärillä tuntuu liikkuvan, ja vain kalliot pitävät maisemaa paikallaan. Lämpimät, tyynet päivät tuntuvat syksyisin lahjalta.
Linnut pysähtyvät sateisina päivinä saareen lepäilemään ja tankkaamaan lisää ravintoa. On liikuttavaa katsella miten pienet muutaman gramman painoiset höyhenpallot syötyään lähtevät puskemaan hämärälle merelle. Myöhäissyksyn voima herättää kunnioitusta. Kaikki hiljenee talven lähestyessä ja syksyyn ja tulossa olevaan talveen liittyy myös salaisuuden tuntua.
Maalauksissani on yleensä jotain elävää mukana. Eläimet ovat eräänlaisia kanssamatkustajia elämän matkalla, ja samaistun niihin paremmin kuin maiseman ikiaikaisuuteen.
Saaressa mittasuhteet tuntuvat välillä hassuilta: miten jättiläismäinen pilvi ylittää saaren tai miten tähdet, kuu ja linnunrata heijastuvat mereen laiturin ympärillä. Tai miten kymmenentuhatta haahkaa ui keväällä jäälauttojen keskellä. Kurt Vonnegutin kirjassa Siniparta taidemaalari maalaa hillittömän, kohtuuttoman, suuruista maalausta maailmansodasta ja sen lukemattomista sotilaista. Olen miettinyt miltä tuntuisi maalata samalla lailla kymmenentuhatta haahkaa ja sata jäälauttaa samaan maalaukseen. Saisiko sillä lailla vangituksi kevään huumaavan tilan tunnun? Tai miltä näyttäisi maalattuna tuhat meduusaa rantavedessä?
Olen pitänyt Akvartissa kaksi näyttelyä. Ensimmäinen käsitteli kaupunkiluontoa ja toinen pöllöjä. Tämä on hyvä päätös sarjalle. Tähän kiteytyy paljon siitä, mitä olen viime vuosina maalatessani miettinyt. Vesivärit tuntuvat sopivan hyvin kuvaamaan hauraita, läpikuultavia päiviä, kehon läpi puhaltavaa tuulta, satoja pieniä kiivaasti sykkiviä sydämiä, vuosien kerroksia muistoissa.
Termarikahvimalja Suomen luonnolle!
Voi näitä elokuun iltoja, kun yöperhoset liihottavat valoille. Ne ovat lähitarkastelussa uskomattoman kauniita. Ehkä yritän tehdä niistä maalauksen. Olen ajatellut yrittää maalata syksyä tänä vuonna. Miten kuviin saa tummenevat illat, maiseman pelkistymisen ja hiljentymisen, poismuuttajat?
Puran kameralta kesäkuvia koneelle. Utö, Mäntyharju, Norja. Hauska kesä. Yhtään en maalaillut tänä kesänä, mutta sekalaisia ideoita pyörii päässä, joista voisi lähteä liikkeelle.
Tervetuloa!
Näyttelyaika humahti lopulta vauhdilla. Kiitokset kaikille kävijöille. Myyntimenekki hämmästytti täysin, myin peräti 25 työtä! On jännä ajatella minkälaisilla seinillä ja millaisissa kodeissa  nämä taulut parhaillaan roikkuvat. Ketä pöllöt aamuisin ja iltaisin tuijottelevat. On mulla kyllä aika hyvä käsitys asiasta monen kohdalla, niin moni taulunostaja oli tuttu. Vietin galleriassa useita päiviä näyttelyä valvoen. Oli kiinnostavaa keskustella pöllöistä näyttelyvieraiden kanssa. Kuulin hienoja tarinoita kohtamisista pöllöjen kanssa, ja puhuimme paljon muutakin luonnosta. Aluksi heti avajaisten jälkeen oli vähän vaikeaakin istua galleristin tuolilla ja kuunnella kommentointia. Vähitellen sitä tottuu paremmin erilaisiin kommentteihin. Itse asiassa se oli ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla miten eri lailla ihmiset voivat saman taulun nähdä. Joku näki paljon minua selvemmin sen mitä olin yrittänyt tavoitella. Eräs galleriavieras sanoi hienosti yhdestä vaakasuorasta maalauksesta, että siinä on mukana pöllöjen hiljaisuus. Kuulin kyllä kritiikkiäkin, pöllöjen vimmaa ja voimaa jäi puuttumaan jonkun mielestä.
Pöllö-ilta tänään klo 17-19. Juha Laaksonen kertoo pöllöretkistään ja mä pöllömyyteistä ja pöllömaalauksistani. Tervetuloa!
Näyttelyn ripustus alkoi eilen ja jatkuu tänään. Viiteen mennessä pitäisi olla valmista. Avajaiset tänään 17-19, ja näyttely on auki tästä eteenpäin 19.12 asti! Tervetuloa kokeilemaan, miltä tuntuu kun pöllöt tuijottavat!
Näin unta, että kehystäjä soitti yöllä. Hänen mielestään yksi pöllöistä oli turhan vihaisen näköinen ja yhdessä maalauksessa oli oudon tuntuinen enkeli yläkulmassa. Pitäisiköhän ne korjata? Unessa olin heti sitä mieltä, että joo hyvä kun kerroit. Varmaan olis parasta muuttaa niitä. Aamulla mietin, että näinkö tää homma tulee etenemään avajaisiin asti.
