Näyttelyaika humahti lopulta vauhdilla. Kiitokset kaikille kävijöille. Myyntimenekki hämmästytti täysin, myin peräti 25 työtä! On jännä ajatella minkälaisilla seinillä ja millaisissa kodeissa  nämä taulut parhaillaan roikkuvat. Ketä pöllöt aamuisin ja iltaisin tuijottelevat. On mulla kyllä aika hyvä käsitys asiasta monen kohdalla, niin moni taulunostaja oli tuttu. Vietin galleriassa useita päiviä näyttelyä valvoen. Oli kiinnostavaa keskustella pöllöistä näyttelyvieraiden kanssa. Kuulin hienoja tarinoita kohtamisista pöllöjen kanssa, ja puhuimme paljon muutakin luonnosta. Aluksi heti avajaisten jälkeen oli vähän vaikeaakin istua galleristin tuolilla ja kuunnella kommentointia. Vähitellen sitä tottuu paremmin erilaisiin kommentteihin. Itse asiassa se oli ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla miten eri lailla ihmiset voivat saman taulun nähdä. Joku näki paljon minua selvemmin sen mitä olin yrittänyt tavoitella. Eräs galleriavieras sanoi hienosti yhdestä vaakasuorasta maalauksesta, että siinä on mukana pöllöjen hiljaisuus. Kuulin kyllä kritiikkiäkin, pöllöjen vimmaa ja voimaa jäi puuttumaan jonkun mielestä.
Pöllö-ilta tänään klo 17-19. Juha Laaksonen kertoo pöllöretkistään ja mä pöllömyyteistä ja pöllömaalauksistani. Tervetuloa!
Näyttelyn ripustus alkoi eilen ja jatkuu tänään. Viiteen mennessä pitäisi olla valmista. Avajaiset tänään 17-19, ja näyttely on auki tästä eteenpäin 19.12 asti! Tervetuloa kokeilemaan, miltä tuntuu kun pöllöt tuijottavat!
Näin unta, että kehystäjä soitti yöllä. Hänen mielestään yksi pöllöistä oli turhan vihaisen näköinen ja yhdessä maalauksessa oli oudon tuntuinen enkeli yläkulmassa. Pitäisiköhän ne korjata? Unessa olin heti sitä mieltä, että joo hyvä kun kerroit. Varmaan olis parasta muuttaa niitä. Aamulla mietin, että näinkö tää homma tulee etenemään avajaisiin asti.
Sähläys jatkuu. Kehystäjä soitti että pari työtä on jäänyt signeeraamatta. Ne tulevat kapeampiin kehyksiin ja siinä papereiden kanssa pörrätessä koko homma unohtui. Mietittiin, sovitaanko tapaaminen reitin varrelle, kun hän ajaa työreissullaan ohi, vai jätetäänkö signeeraus siihen hetkeen kun haen työt. Päädyttiin jälkimmäiseen. Olisi kyllä ollut tavallaan hauskaa tavata vaikka jossain kehä kolmosen varrella bussipysäkillä ihan sitä varten että voin vetäistä lyijärillä oman nimeni kahteen kertaan.
Ei elämä ole pelkkää pöllöilyä kumminkaan. Tänään vein töitä kehystettäväksi ja istuin iltapäivällä töissä nettikoulutuksessa. Välillä pyykkiä ja siivousta ja sitten taas pöllöjen pariin. Suunnittelen tekeväni joistain maalauksista postikortteja, mutta unohdin kuvata ne. höh.
Monien pöllöjen korvat ovat päässä vähän eri tasoilla. Se auttaa niitä kuulemaan vieläkin tarkemmin mistä ääni tulee. Kun pienet pöllönpoikaset kääntelevät hassun näköisesti päätään sivuttain kallistellen, ne saattavatkin harjoitella kuuntelemista. Pöllöjen naamahöyhenet auttavat äänen kulkeutumisessa. Lapinpöllön pää on kaikkein suurin, ja ilmeisesti sen kuulokin on herkin.  Se on kuulemma niin tarkka, että lapinpöllö voi kuulla myyrien äänet hangen läpi ja iskeä niiden kimppuun äänten perusteella.  On aika erikoista miettiä miten erilaiselta maisema vaikuttaa pöllöistä. Mitä kaikkea ne kuulevat, ja mitä sellaisia merkkejä huomaavat, jotka menevät meiltä täysin ohitse?
Olen miettinyt erityisien hienoja öitä elämässäni ja ikkunoita joiden kautta olen niitä katsellut. Muistan lapsuuden saunahetket isän kanssa Suomusjärvellä ja saunan hämärästä avautuvan mailman kauneimman maiseman. Huurustuvan lasin läpi kesäyön valo järvellä näytti upealta. Vuosikymmeniä myöhemmin seuralin Lågskärin lintuaseman ikkunasta pimeneviä lokakuisia iltoja. Eräänä iltana lasin toiselle puolelle tupsahti helmipöllö istumaan ikkunalaudalle. Se katseli hetken sisälle ja katosi pimeyteen.  Öitä on paljon muistissa, mutta niiden maalaaminen kuviksi on hankalaa.
Akvarelleja maalatessa pitäisi muistaa jättää valkoisia kohtia. Tai ei se mikään sääntö ole, mutta usein jälkikäteen huomaa, että jos kaiken maalaa täyteen, ilmavuus katoaa. Akvarelleissa käytetään pohjapaperin valoa hyväksi ja onnistuneimmillaan se hehkuu raikkaasti. Olen nähnyt  hienoja akvarelleja,  joissa vahvat väripinnat ja tyhjät valkoiset alueet toimivat hienosti – maalaus on kuin loppuun asti mietitty ajatus. Itse teutaroin valkoisen kanssa. Tänään viimeksi sähläsin yhtä maalausta huonompaan suuntaan lisäämällä työhön tumman tähtitaivaan. Ensin se näytti  lapinpöllöjen yllä hienolta mutta hetken kuvaa katsottuani työ alkoi näyttää  laimeammalta, jotenkin vesitetyltä. Huomenna yritän tehdä lumimaisemia, joissa lumi on valkoista – ehkä voisin päästä lumimaalauksilla johonkin esittävän maiseman ja abstraktin välimaastoon.
Olen onnistunut tekemään aika soopaa tässä viime päivinä. Jostain syystä mun maalaaminen on tämmöstä. Vie aikaa ennenkuin saan kiinni siitä, mitä tavoittelen. Taidekoulussa joku opettaja vertasi maalausprosessia sukeltamiseen. Että on vaiheita jolloin vain sukeltaa ,siis maalaa, ja sitten niitä hetkiä kun on hyvä käydä pinnalla katselemassa mihin on edennyt ja onko suunta ollenkaan oikea. Vertaus on osuva ainakin mun työskentelylle. Nyt keskeneräisiä töitä katsellessani huomaan että olen käyttänyt mielestäni liikaa värejä. Olen jotenkin lumoutunut kaikista hienoista väreistä ja nyt tuntuu siltä, että “vähemmän on enemmän.” Eli pelkistämistä kohden.
Aamulla mietin sitä, että näyttelyssä kävijöille voi olla aika hauskaa katsella näyttelyä, jossa joka seinältä joku tuijottaa vastaan. Jännä nähdä miltä kaikki tuijottelijat tuntuvat yhdessä. Tuleeko jo tukala olo?
Olen maalannut kuutamoöitä ja huuhkajia. Rengastustoimiston johtaja Jari Valkama kertoi kesällä radio- ohjelmassa että tutkimusten mukaan näyttäisi alustavasti siltä, että huuhkajanpojat lähtevät syksyllä liikkeelle synnyinalueeltaan juuri kuutamoyönä. Keväällä jututin tutkija Anna Kuparista täysikuun vaikutuksesta luontoon, ja ilmeni että itse asiassa täysikuulla on kuin onkin vaikutusta moniin eläimiin- esimerkiksi huuhkajiin. On hauska miettiä sitä miten monet silmät metsän pimeydessä tarkkailevat kuuta ja yömaisemaa ja liikkuvat siellä yön valossa.
