Joulupäivän aamuna majakassa vietetään saarelaisten voimin perinteinen kirkkohetki. Tuuli on kova, se kuuluu majakan kiviseinien sisäänkin. Ilma on sen verran kylmä, että hengitys höyryää, mutta puupenkeillä tarkenee kyllä istua. Kynttilät palavat ja paikalle on kerääntynyt paljon ihmisiä, monia tuttuja. Olen ilmeisesti tulossa vanhaksi, kun Maa on niin kaunis laulu liikuttaa. Kuulemma sitä on laulettu perinteisesti Utön majakkakirkossa. On jännä ajatella, miten monet ihmiset ovat vuosikymmenien saatossa istuneet majakkakirkon kiviseinien suojissa, ja miten moniin tilaisuuksiin ja elämäntilanteisiin täällä on hiljennytty.
Teen tuuliretken saaren eteläkärkeen. Tuuli on niin kova, että pystyn eteläkärjessä nojaamaan siihen kädet levällä. Illalla pääsemme Joulupäivän saunaan. Lapset ottavat lunta mukaan ja innostuvat heittämään sitä meidän kaikkien päälle. Nuorin jättää saunan väliin, kun ääni kuulostaa vähän käheältä.
Linturetken saldo on varsin vaatimaton. Lumen määrä sen sijaan on hämmästyttävä. Satamalahti on jo puoleen väliin jäässä. Vastaantulevat saarelaisetkin ihmettelevät sitä. Pakkasta on huomattavasti vähemmän kuin mantereella, kun meri lämmittää. Eteläkärjen edustan luoto hohtaa valkoisena harmaan meren keskellä.
Muutamia jouluvaloja on ripusteltu pihapuihin, kalastusvajoihin ja kauppa on valaistu. Syömme hotellilla jouluruuan. Illalla saapuu joulupukki. Kolmevuotias ilmoittaa heti, että on ollut kiltti ja istuu pukin syliin. Illalla kokoonnumme jakamaan lahjoja. Määrä on mielestäni sopiva. Joulupukki on tuonut muutamia hauskoja kokoperheen pelejä, joita voi pelata täällä ollessa. Saamme Juhan kanssa hienot suklaakiikarit ja staijauskepit.
Aamulla pakkaudumme autoon kiireellä kuten aina. Olemme lähdössä jouluksi Utön saarelle koko perheen ja isovanhempien kanssa. Tarkoituksena on olla siellä aina uuden vuoden aaton aamuun, jolloin hotelli täyttyy vuodenvaihteen juhlijoista.
Kiireen tuntu hellittää vasta laivalla. Laivamatka on upea. Merisumua, jäitä ja avovettä. Ylitämme jäärajan pariin kertaan. Jo kaukaa näkyy mistä kohden meri on avoin, kun se höyryää. Laivalla on tuttuja saarelaisia ja retkeilijöitä. Tyttö on innoissaan, ei malta edes katsella videoita laivan alakerrassa, vaan keikkuu kannella tuijotellen, miten Eivor murtaa jäätä. On pimeää, kun saavumme Utön saarelle, joten saaren tutkiminen jää huomiseen. Asetumme taloksi ja koristelemme joulukuusen.
Viisivuotias luottaa joulupukkiin kuin kiveen. Ilmoitti juuri varmana tietona, että pukki tuo sen Leikaisa-kortin, joka vetää satasta. (Ai minkä?) Tytöllä oli tänään joulukirkko ja todistusten jako ja alkoi joululoma.
Hauskaa joulua!
Lunta satoi koko päivän – hämmästyttävää. Tulee mieleen Andrei Makinen kirja Venäläisiä unelmia, josta tykkäsin aikanaan tosi paljon. Muistaakseni kirjan alussa kaivaudutaan talosta ulos. Meilläkin lumi peittää jo suuren osan näkymästä.
Kävimme aamupäivällä koko perheen voimin katsomassa koulun joulujuhlaa.
Olemme saaneet uuden pesukoneen. Vanha oli yli 20-vuotias, kun hajosi. Yritimme ostaessa löytää ekotehokkaan ja kestävän, uudessa on säätömahdollisuuksia vaikka kuinka. Viisivuotias on niin innoissaan, että istuu kylpyhuoneessa hämärässä katsomassa pyykin pyörimistä ja käy minuutin välin raportoimassa paljonko pesuaikaa vielä on jäljellä.
Kyhmärit ovat pyörineet sulassa uimarannan edustalla. Vähitellen alkaa meri jäätyä ja uimatila vähentyä. Viime talven tarinat Utön kyhmyjoutsenten kohtaloista tulevat mieleen.
Kävin nuorimman kanssa Seurasaaren tonttupolulla. Muistelin, miten sadunomaiselta viime vuonna näytti luminen jouluvalaistu metsä. Tällä kertaa suorituksemme ei ollut mikään varsinainen menestys. Vaatteita oli niin paljon päällä, että kolmevuotias sojotti rattaissa tönkkönä pökkelönä, jota kuskasin pitkin saarta. Juuri kun pääsin ajattelemasta, että ainakaan ei kylmä yllätä, alkoi poika huutaa että varpaisiin sattuu, kylmä. Siis vaikka oli sukkahousut, kahdet villasukat ja huopatöppöset! No, sitten tuli kiire pois, ja lopulta pelastauduimme hienoon kahvilaan sillan kupeeseen. Joimme tosihienoista kupeista kaakaot.
Helsingin lumimäärä on hämmästyttävä. Kadun reunojen kinokset ovat niin korkeat, että aina ei sisään jääneitä autoja edes huomaa. Kotipihan reunaan aurattu lumikasa on niin korkea, että ylettyy jo pyöräkatoksen reunaan. Kohta voisimme laskea ikkunoista pyllymäkeä ulos, jos vielä vähän virittäisi kasaa. Ruokinnalla käy yksinäisen peipon lisäksi tiaisia, varpusia, ja viherpeippoja. Koirasmustarastas piilottelee talomme saunan terassin alla.
Hangen jäljistä voi myös tutkia mitä eläimiä Larun rannassa liikkuu. Muutamat aika yllättävätkin jäljet ovat tulleet vastaan.
Pulkka on näppärä väline kauppakassien ja väsyneiden lasten kuljetteluun. Aikuiset harmittelevat lumen tuloa, mutta pihan lapsilla on niin hauskaa, etten meinaa raaskia komentaa edes illalla sisään. Tällä viikolla on sirkuskoulukin saanut väistyä lumihommien tieltä. Olin itse kyllä taas torstaintunnilla, ja se on tosi hauskaa. Nyt opin taaksepäin hyljekuperkeikan, yhden käden kärrynpyörän ja alan jo päästä kankaitakin ylös, jossei vaan kädet liukuis. Pitäisi yrittää laittaa jotain tosi karheaa päälle ensi viikolla. Ja toivoisin joululahjaksi lisää käsilihaksia.
Taiderintamalla on ollut hiljaista viimeaikoina. Muutaman tilaustyön lisäksi en ole tehnyt oikein mitään. Olen käynyt muutamassa taidekokouksessa, kiertänyt joitain näyttelyitä. Parhaillaan pohdin, osallistunko pariin yhteisnäyttelyyn. Mielialat vähän vaihtelevat aina välillä. olen jo tottunut siihen että näitä tällaisia kausia tulee välillä. Nyt viimeaikoina olen huomannut pohtivani hyvin kriittisesti esim ympäristötaidetta, myös tietenkin omaani. Olen nähnyt niin harvoja tosihienoja töitä, joiden olemassaolo siinä paikassa on perusteltua. Lauttasaaren rannassa näin muutama vuosi sitten teoksen, joka oli kuin soittorasia, jota mereltä tuleva tuuli hiljaa soitteli. Se oli tosi hieno! Toisaalta monet metelöivät, repsottavat teokset ovat ärsyttäneet matkan varrella, puhumattakaan sellaisista, joista jää pitkäaikaisia jälkiä, kuten Larun rantakallioihin hakatut pienet norsut, jotka raivostuttavat vielä vuosikymmeniä!
Nettisivujen kautta tulee yllättäviä yhteydenottoja. Olen saanut muutaman hauskan taulunostotarjouksen ihmisiltä, jotka ovat käyneet näyttelyissä, ja palaavat nyt myöhemmin asiaan. Yhteydenottoja tulee joskus hämmästyttävästi eri puolilta maailmaa. Jotkut ovat sellaisia, että pääset taidekatalogiimme/kirjaamme maksamalla tietyn maksun, ja joskus tulee myös näyttelytarjouksia. Olo on vähän ristiriitainen, kun toisaalta olen kovasti toivonut kansainvälisiäkin kontakteja, mutta toisaalta on tosi vaikea tietää minkälaisista kontakteista on kyse, että onko projekti pelkkää hyväuskoisten taiteilijoiden rahastusta. Toistaiseksi olen ollut sen verran passiivinen sekä itse tekemisen että kontaktien suhteen, etten ole tarttunut mihinkään syöttiin. Toisaalta taiteilijaesittely argentiinalaisessa taidekatalogissa? Hmm?
Mikä aamu. Joskus Lauttasaarikin on niin kaunis, että hämmästyttää. Saimme Juhan kanssa järkättyä työt niin, että kävimme aamupäiväretkellä lähirannassa aamukahvien kanssa. Muistissa oli se paha nuijaus viikko sitten kun Larun sillalla näkyi miten koko meri höyrysi ennen jäätymistä. Silloin olisi pitänyt kääntyä takaisin, mutta työt kutsuivat, Pasila veti puoleensa ja hieno merisumu jäi kokematta.
Hain tytön iltapäivällä koulusta ja lähdimme yhdessä kampaajalle. Taisin olla itse ekaa kertaa viiteen vuoteen muualla kuin kotikampaamossa, ja kyllä tulimmekin hehkeinä ulos. Muistelimme yhdessä, miten keskimmäinen ei muutama vuosi sitten olisi millään suostunut tukanpesuun. Ei millään. Poika ilmoitti asiaa mietittyään aikovansa muuttaa itse asiassa Sveitsiin isona. Ihmettelin asiaa, joten hän jatkoi, että Sveitsi on hänen tietämämänsä mukaan maa, jossa ei koskaan pestä hiuksia. Rohkenin epäillä tiedon todenperäisyyttä, mutta poika pysyi kannassaan.
Kampaajan jälkeen kävelimme keskikaupungille päin. Oli hauskaa katsella talvista kaupunkia seitsemänvuotiaan silmin.
Esittelin tytölle Temppeliaukion kirkon kauneutta, mutta tyttö pysyi hiljaa, ja totesi diplomaattisesti vähän myöhemmin että olihan se tavallaan ihan hieno, mutta hän ei oikein tykkää kallion ja betonin yhdistämisestä, ja itse asiassa hän luulee, ettei kallio pidä siitä että sitä louhitaan. Hmm. Kirkon kulmalta löytyi hieno sarja jääpuikkoja, jotka muistuttivat Narnian valkean velhon kruunua. Kun kerroin että emme voi kantaa niitä mukanamme, tyttö rakensi lumesta kadunkulmaan koko velhon, laittoi sille kruunun päähän, ja halasi vielä lähtijäisiksi. Luonnontieteellisen keskusmuseon kohdalla tyttö riemastui kun yksi ulkovaloista oli jäänyt lumen peittoon, ja hohti sieltä hangen sisältä.
Kävimme katsomassa Stokkan jouluikkunaa, ja kokeilemassa kirpparilta löytyneitä luistimia Rautatieaseman luistinkentällä. Jaksoimme pyllähdellä kokonaisen tunnin! Puolet luisteluilosta Rautatieasemalla on kyllä siinä, että paikalla on – ainakin niinä muutamina kertoina, kun olemme siellä käyneet – ollut turisteja, joiden ensikosketusta jäähän on hauska seurata. Ja sitten yleensä luistelemassa on myös muutama huipputaitava piruetin tekijä, joiden menoa voi ihailla.
