Tänä aamuna majakkaa ei näkynyt ikkunastamme. Sumu leijui hiekkakentän yllä.
Järripeippo oli ruokinnalla uutena tulokkaana. Eilen näin sen ensimmäistä kertaa.
Koulu jatkui taas pääsiäisloman jälkeen, ja eskarilaisemme lähti sinne pontevasti: ”Äidit ei saaressa koululaisia saattele”. Katselin mutkittelevaa menoa, reittiä joka kulki kiviaidan päällä, lumipenkan kautta lätäkölle jne.
Lähdimme aamupäivällä poikien kanssa mehuretkelle eteläkärkeen. Lopulta suunnitelma siis onnistui, vaikka olivatkin perillä kiinnostuneempia bunkkereihin ryömimisestä kuin etäisistä haahkalautoista. Ihmettelimme miten bunkkereiden sisällä oli niin paljon lunta.
Iltapäivällä menin työhuoneelle. Olen viime viikon maalannut vesiväreillä, mikä on aika yllättävää. Vesivärien raikkaus ja keveys innostaa nyt. Samalla tunnen kuitenkin että materiaali vie taiteilijaa, eikä toisinpäin. En ole oikein sinut vesivärien kanssa, kun en ole niitä juurikaan käyttänyt.
Seuranani työhuoneella oli pari ritariludetta. Ne ovat kauniita, harvinaisia kovakuoriaisia, jotka elävät käärmeenpistonyrtillä. Ritariluteen nimi tulee selkäkilven kuvioinnista. Niitä tavataan Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan saaristossa, kuten täällä Utössä ja Jurmossa. Kaverini viihtyivät koko parituntisen lattialle levitettyjen maalausteni päällä. Jälkikäteen jäin vähän huolestuneena miettimään, että kiinnostaakohan niitä paperi, paperin liima, pinnalla oleva vesi, värit, vai ihan vaan maalaustaide sinänsä – lähietäisyydeltä tarkasteltuna.
Illan hämärtyessä huuhkaja istahti taas Ormskärin tykin päälle. Ja sumu tiheni.
Juha soitti kesken aamupuuron, että kirjaston männyissä on lehtopöllö. Lintu on onnistunut piileskelemään saaressa pari viikkoa, ennen kuin Sampo löysi sen. Paikalla oli jo iso lintuharrastaja joukko. Pöllö availi ja sulki laiskasti suuria mustia silmiään oksien takana ja käänteli hitaasti päätään. Huippualku aamulle. Tämä lintu on vasta toinen, mikä on Utössä havaittu. Ensimmäinen löytyi aikoinaan kuolleena.
Aamu oli sumuinen ja kostea. Itäniityillä näkyi jonkin verran myyrän jälkiä lumen alta paljastuneessa heinikossa. Jäälautat lipuivat tuulen kuljettamina hitaasti eteläkärjen ohi oikealle ikään kuin suurta valtatietä pitkin, ja hävisivät jonnekin sumun sekaan äärettömyyteen. Jäiden takana haahkat uivat valtavan suurina lauttoina, ja niiden mourunta sekoittui jäiden helinään.
Eivor lähti yhdeltä, nyt aivan ajallaan. Olimme vilkuttamassa lähtijöille. Heitä olikin paljon, ihmettelimme laiturilla mihin ihmeeseen koko joukko on saaressa uponnut. Ilmeisesti sumun sekaan. Saari hiljeni kummasti lähtijöiden jälkeen.
Iltapäivällä kaivoin kaukoputken esiin, ja katselin vesilintuja. Merimetsot ovat yllättävän monen värisiä, haahkojen keväistä menoa oli kiva nähdä lähempää. Putkella näin myös ensimmäiset riskiläni. Haahkalauttojen tarkkailun keskeytti merikotka, joka lennätti ne lentoon laskeutuessaan lähiluodolle.
Iltapäivällä yritin käynnistää mehuretkeä eteläkärkeen lasten kanssa, ja ehdin hermostua, kun kukaan ei innostunut asiasta, vaan pihan projektit veivät lasten mielenkiinnon. Äiti, onks pakko lähtee? Lopulta luovutin, kun sääkin kylmeni. Yritän huomenna uudestaan. Iltaisin talolla on aina käynnissä aikamoinen kurahousuprojekti, kun huuhtelemme hiekkaa ja kuraa vaatteesta ja käymme läpi mitkä kengät ja hanskat ja housut ovat märkinä – yleensä kaikki. Onneksi kylppärissä on lämpöputket.
Usein käy niin, että kun kysyn lapsilta ulkona, onko vaatteet märkinä niin vastaus on ei, mutta sisälle tullessa ne ovat ehtineet kastua. Jos joku vastaa jo ulkona, että: en ole varma, niin tulkitsen sen nykyään tarkoittavan että alusvaatteetkin on jo kastuneet. Tosin on se kyllä niinkin, että ei sitä touhussa ja tuoksinassa aina ehdi huomata kaikkea.
Sää vaihteli kovasti päivän aikana, välillä sumu hälveni ja palasi jälleen, tuuli yltyi, ja tyyntyi illaksi. Illalla kottaraiset olivat äänessä lammasaitauksen luona, uudet pöntötkin näyttivät saaneen jo vieraita. Iltakävelyn lopuksi katselimme pihalla ruokailevaa vuorihemppoa ja kaukoputkella huuhkajaparia Ormskärin tykkikukkulan laella.
Tänään on ollut tihkusateinen päivä, ns ”tuhnu keli”. Aamulla piharuokinnallamme pyöri punarintojen ja peippojen joukossa taas mustaleppälintukoiras. Ehdin kahvia juodessani ihastella sen höyhenpeitteen värien hienoutta: tuhkanharmaata päätä, joka tummuu nokan alle, lämpimän ruosteenruskeaa pyrstöä, ja valkeita siipilaikkuja – upea väriyhdistelmä. Ehkä värit näyttivät kostealla säällä erityisen kauniilta. Myös saaren jäkälät ja kivet näyttävät kosteina hienoilta.
Syksyllä kannoin täällä Utössä joka päivä joitain hienoja kiviä taskuissani sillä seurauksella että takin molemmat taskut ovat edelleen puhki. Uitimme silloin kiviä kylpyaltaassa pihalla ja valitsimme huippuyksilöitä. Vanhin lapsista suosi valkoisia, keskimmäinen hämähäkkikiviä, joissa on seittikuvioita, ja pienimmän suosiossa olivat aina mahdollisimman suuret. Minä päädyin useimmiten ihastelemaan pyöreitä kiviä. Vanhin tyttö, joka on tarkkanäköinen, eikä enää aivan täynnä varauksetonta ihailua äitinsä kaikkia hankkeita kohtaan, huomauttikin jonain aamuna, että ”aina sä äiti höpiset noista pyöreistä kivistäsi.”
Kun lapset aamupäivällä maalasivat ukin ja mummun kanssa pääsiäismunia, tein retken itäniityille ja eteläkärkeen. Rastaita pölähti lentoon katajikon suojista. Eteläkärjen edustalla uiskenteli valtava, tuhansien haahkojen lautta. Vihdoin kuulin niiden keväistä mouruntaa. Muutama saarelainen laski verkkoja saaren eteläpuolelle.
Tein lajilistaa viikon aikana havaitsemistani linnuista. Pääsin vähän yli viiteenkymmeneen, mikä lintuharrastajille kertoo heti, etten ole mikään ”fulltime” harrastaja. Aamupäivän retkellä lintulajilistani täydentyi käpytikalla, joka koputteli hotellin portin lähellä olevassa männyssä. Kiikarit oli täynnä vesipisaroita ja linssit huurussa, kun palasin retkeltä. Tänään lumi sulaa varmaan vauhdilla.
Saaressa lintujen tarkkailu on aika antoisaa puuhaa. Monet linnut pääsee näkemään tavallista paremmin, monet piilottelevat lajitkin ovat muuttomatkallaan paremmin esillä kuin pesimäseuduilla, useat ovat väsyneitä, ja keskittyvät syömiseen pakenemisen sijaan. Ja kevään edetessä saaren tilanne muuttuu jatkuvasti. Jonain aamuna saari voi olla täynnä lintuja. Hyvän pudotuskelin aikaan muutos voi tapahtua nopeastikin. Vastaavasti toiset lajit jatkavat matkaa. Esimerkiksi pikkumännyissä päiväkaupalla kököttäneet sarvipöllöt ovat pari päivää sitten yhtäkkiä lähteneet. Lintuharrastajat ovat myös enimmäkseen hauskaa ja avuliasta porukkaa, ja keskinäisen naljailun kuuntelu huvittaa usein.
Luin parikymmentä vuotta sitten Kurt Vonnegutin kirjan Siniparta. Mieleeni jäi taiteilija, joka aitassa tai vajassa vai mikä olikaan maalaa salaa muulta maailmalta koko seinän kokoista merkkiteostaan tuhansine sotilaineen. Kehittelin tänään aamulla puolitosissani vastaavaa suunnitelmaa, jossa maalaisin valtavalle pohjakankaalleni (2m x 3m tai jotain vastaavaa) valoisan keväisen merimaiseman jäälauttoineen ja lumen reunustamine saarineen, ja täräyttäisin työhöni esimerkiksi neljätuhatta pienenpientä keväistä haahkaa. Siinä olisi kevään tuntua!
Huippukevätpäivä. Tuuli kuljetti jäälauttoja merellä yllättävän nopeasti. Ne täyttivät sataman väylän ja saivat haahkalautat siirtymään etelämmäs. Pääsimme näkemään kohmeisen kyyn, ja päivän kohokohtana lumella köllöttelevän kuutin. Illalla olimme koululla kottaraispönttötalkoissa ja syömässä pannukakkua. Kottaraiset näyttivät odottelevan jo kärsimättöminä lähipuissa kotiensa valmistumista. 
Aina on hyvä päivä lähteä jäkäläretkelle. Jäkäliä voi tutkia aurinkopäivänä ja tihkusateessa, ja sitä mukaa, kun kalliopintoja paljastuu lumen alta.
Tänään saarella oli paljon ihmisiä. Eivor oli tuonut myöhään torstai-iltana pääsiäisen viettäjiä saareen. Monen talon pihalla näkyi liikettä, ja lintuharrastajiakin näkyi joka rannalla. Lasten ja koirien määrän lisääntyminen riemastuttaa lapsia. Kauppa oli poikkeuksellisesti tunnin auki vaikka oli pitkäperjantai, ja siellä oli väkeä melkein jonoksi asti. Pääsiäinen on näkynyt kaupassa jo usean päivän ajan kaiken valikoiman lisääntymisenä. On voitu tilata reippaa mmalla kädellä, kun tietää että menee. Illalla oli kodikkaan näköistä, kun talojen ikkunoista loisti valoja.
Päivä oli hieno: lämmin ja vähätuulinen. Ensimmäiset nokkosperhoset lähtivät liikkeelle. Kallionkoloissa näkyi retkeläisiä termareiden kanssa, ja mekin osuimme itäniityllä sopivasti paikalle maistamaan rahkapiirakkaa.
Majakan sisään kolmanteen kerrokseen on rakennettu upea kirkko. Sen lisäksi saarella on kaunis kappeli, sillä kirkon portaiden kiipeäminen on aika raskasta huonosti liikkuville saarelaisille. Majakka ei ole jatkuvasti auki, mutta kappeli on. Kävimme illalla kappelissa katselemassa laivaa ja alttarin kynttelikköä.
Lokit huusivat jään reunalla keväisesti. Kun seisoin laiturilla, tilaa tuntui jatkuvan joka suuntaan: horisonttiin, ylös pilvettömälle taivaalle ja alas jäistä vapautuvaan vihreään veteen. Miten sen saisi maalattua? Haluaisin levittää gallerian lattiaan kankaan, johon maalaisin vettä. Olisi hienoa saada aikaan samanlainen tilan tunne lattiaan jalkojen juureen. Minulla on suuri pellavakangas rullalla kaupungissa, ehkä pyydän ukkia ja mummua tuomaan vappuna sen mukaan.
Lasten päivän harrastuksiin kuuluivat mm. tikan heitto (onkin paremmin tämmöisen tuulettoman päivän hommaa), fudis, keinuminen, lintuhoitolan pito (ei toipumista potilaissa), lätäköiden läpi juokseminen ja kaikenlainen vaarallisen näköinen roikkuminen kaupan kaiteella.
Maisema on hauskan laikukas, kun lumi on jäänyt roiskeiksi notkelmiin, ja kalliot ja kivien pinnat ovat paljaat. Tänään saattelin Iidan kouluun ja menin työhuoneelle pariksi tunniksi. Iltapäivällä Kallen nukkuessa päiväunta katselin ikkunasta, miten merikotka laskeutui jäälle, ja kalalokki syöksähteli sen ympärillä. 
Sarvipöllöt viihtyvät edelleen samoissa pienissä männyissä. Niitä oli iltapäivällä jo seitsemän. Ihmeellistä, että ovat valinneet juuri ne puut. Ainakin ovat tuulensuojassa. Päivä oli harmaa, mutta silti siihen mahtui paljon sävyjä: kuten kevätjään vihertävät ja kellertävät sävyt, meren vaaleanpunainen. Juha kertoi että tänään oli hangella nähty ensimmäinen kohmeinen kyy.
Lastenohjelmien aikaan kävin etelä-niityillä katselemassa sumuista merta ja ristisorsaa ja tylliä. Iloitsin hienoista keltaisista kumisaappaistani, jotka kestivät hyvin. Niitä olisikin ottajia. Sain saappaat synttärilahjaksi syksyllä täällä Utössä. Kun olin saanut ne jalkaan, vanhin lapsista katseli niitä vähän aikaa ja sanoi: Hienot saappaat -saanks mä ne sitten kun sä oot kuollu. (!) Illalla kävimme kirjastossa, joka on torstaisin auki klo 18-20.
Aamulla maa oli kuurassa. Katselin keittiön ikkunasta aamukahvia juodessa punarintaa, joka ruokaili tuulessa höyhenet pörröllään. Koko päivän oli kylmää ja tuulista. Lapsista oli hauska rikkoa jääriitettä lätäköistä. On mukava käydä päivittäin vilkaisemassa ovatko sarvipöllöt edelleen samoissa männyissä, tänään olivat.
Pääsin iltapäivällä retkeilemään eteläkärkeen. Näin merikotkan hätyyttämän valtavan haahkalauman, ja lähiluodolla tuulessa ja viimassa pötköttävän kuutin. Sataman laivaväylässä viihtyvät telkät olivat jo vähän soidinvireessä. Piharuokinnalla vieraili punarintojen, peippojen ja keltasirkkujen lisäksi eksoottisempiakin vieraita kuten mustaleppälintukoiras.
Tänään olisi järjestynyt maalausaikaa, mutta en ole saanut mitään ideaa mieleeni.
Olen maalaillut viime aikoina saariston syksyä. Muistan täältä Utöstä syksyn tunnelmia, sateisia lämpimiä iltoja, jolloin rupikonnat ryömivät tiellä, lämpimän meren ja syysmyrskyt, ensilumen. Nyt tuntuu jotenkin aivan erilaiselta, en saa vielä otetta tästä enkä enää entisestäkään. Haaveissani on maalata joku sellainen maalaus, jossa olisi valtavan iso tilan tuntu, ja siellä muuttoparvia, ja samalla kevään vimmaa. Ehkä lähden siitä liikkeelle.
Illalla seitsemältä lainasin Juhan kameraa, ja pääsin kuvaamaan ovenraosta iltavalossa ruokinnalla kävijöitä. Tosi hauskaa hommaa, vaikka muu perhe joutui lisäämään vaatetusta sisällä, kun pitelin ovea raollaan. Linssin läpi oli hauska seurailla peippojen siementen syöntiä. Iida on perustanut lintuhoitolan sisäpihalle. Osa potilaista on aika kookkaita, kuten merimetso, ja kaikki mielestäni siirtyneet jo vahvasti hoidon tuolle puolen.
Tiistaina kevät tuntui joka puolella saarta. Merellä lensi lukuisia haahkaparvia, ja kellui haahkalauttoja, yhteensä tuhansia lintuja. Lintuharrastajat ovat nähneet majakalta mm. merikihun, ruokin, mustaleppälinnun. Saarella näkyi ja kuului mielestäni tänään paljon mustarastaita. Piharuokinnallamme mustarastas ärhenteli peipoille. Sarvipöllöt päivehtivät edelleen samoilla paikoilla. Näin myös useita merihanhiparvia, muutamia kurkia ja lehtokurpan. Meri on auki eteläpuolella, ja muutenkin jo suurelta osin, oikeastaan vain sataman lahti ja etelän poukama ovat jäässä. Saaret loistavat sinisestä merestä valkoisina laikkuina. Lumi hupenee silmissä ja valokuvat ovat ylivalottuneita kun on niin kirkasta. Söimme tänään kevään ensimmäiset jäätelöt, ja Jopsu pyllähti päätien vesilätäkköön, joka onkin valtava. Illalla oli vuorossa keppijumppa. Ihan illan suussa saarelle saapui yllättäen sumurintama. Täällä sää tuntuu vaihtuvan välillä tosi nopeasti. Utössä toimii hieno koulu, jossa meidän Iidakin saa käydä täällä ollessamme. Olen ihaillen seurannut opettajan viisasta ja innostavaa otetta, ja sitä, mitä kaikkea koulussa tehdään vuoden mittaan. Koululla on omat nettisivut, joiden kautta pääsee perehtymään hyvin saaristokoulun elämään. (utonkoulu.wordpress.com) Koulu kaipaisi kovasti lisää oppilaita lähivuosina, ja Utöstä löytyy vuokrattavia taloja lapsiperheille, joten jos tiedät jonkun joka olisi kiinnostunut, vinkkaa ihmeessä. Vuosi saaristossa on sellainen elämys koko perheelle, että jos elämänsä voi järjestää siihen malliin, että hankkeen voisi toteuttaa niin suosittelen lämpimästi. Varmasti elämän hienoimpia vuosia.
Me olemme täällä tällä kertaa toukokuun alkupuolelle, ja pyrin kuvailemaan tässä blogissa kevään etenemistä, ja maalaamiseni (toivottavaa) etenemistä, ja muuta mieleen tulevaa. Olen saanut hotellilta käyttööni hyvän työhuoneen, vielä merinäköalalla. Puitteet ovat hyvät: loppu on siveltimen heiluttajasta kiinni. Saari on hieno lintusaari, ja täällä käy keväällä paljon lintuharrastajia. Utön linnustosta löytyy parhaiten tietoa Jorma Tenovuon lintublogista (www.jtenovuo.com/index2.php), mutta laitan tähän hajahuomioita -omia ja muiden-matkan varrelta. Utön saarella on myös omat kotisivut www.uto.fi, joista löytää tietoa saaren historiasta, kulkuyhteyksistä, majoituksesta jne. Sivuilta löytyy myös kuvauksia perheistä, jotka ovat viettäneet saarella muutaman vuoden elämästään.
Näinä päivinä lumi sulaa silmissä. Notkelmissa on kuitenkin vielä niin paljon lunta että lumeen voi humpsahtaa kainaloita myöten.
Eilen saaressa oli paikallisena kuusi sarvipöllöä, joista onnistuin näkemään kaksi. Pihan ruokinnalla on näkynyt eilen 50 peippoa, punarintoja, keltasirkkuja, mustarastaita, kottaraisia. Tänä aamuna ei yllättäen näy yhtään lintua.
Kävin eilen illalla hämärässä kävelyllä. Majakan valo näkyi sumussa hienosti kiilana. Suurimmat lätäköt täyttivät koko polun. Etelänpuolella kuului pimeässä meren pauhu.
Loskassa talsiessani mietin, että olisi hauska nähdä, missä koloissa kaikki saaren rupikonnat nyt talvea viettävät. On mukava ajatella, että olin syksyllä täällä kun ne ryömivät koloihinsa, ja olen vastaanottamassa niitä, kun ne taas kömpivät esiin.
Nyt aurinko tuli esiin. Äkkiä ulos.
Täällä ollaan. Utössä kumpparikeli ja sumua. Alkaa olla jo kevään tuntua!
Lauantain matkapäivä alkoi hektisesti: Tavaraa oli paljon, ja heti lähdön jälkeen aloin muistaa mitä kaikkea unohtui matkasta. Matka Eivorilla oli elämys. Nyt näin omin silmin miten matkustajat jäivät Nötössä väylän reunalle jäälle. Ihmettelimme Jopsun kanssa jäälauttojen muotoja, katselimme niiden murtumista laivan reunoja vasten ja yritimme saada kameralla tallennettua hienon vihreää väriä veden alla olevissa jäälautoissa.
