VietĂ€n etĂ€työpĂ€ivÀÀ, ja aloin poistaa koneeltani vanhoja ÀÀnimateriaaleja jo tehdyistĂ€ radio- ohjelmista. Ihan perushommaa, jota pitÀÀ tehdĂ€ aina joskus kun on aikaa. YhtĂ€kkiĂ€ huomaan olevani hyvin liikuttunut. Kun alan kuunnella uutta ÀÀnitallennetta, en ensin tiedĂ€ missĂ€ ollaan ja kuka puhuu (koska en ole nimennyt nĂ€itĂ€ tĂ€ssĂ€ vaiheessa mitenkÀÀn. Hmm.). Sitten muutamassa sekunnissa yleensĂ€ muistan: ai niin! Puhutaan elĂ€inten aisteista, kasvien vanhoista nimistĂ€, hĂ€mĂ€hĂ€kkien seitintekotaidosta, vanhoista metsistĂ€, kovakuoriaisten valokuvaamisesta, perhosten siivistĂ€, ilveksen jĂ€ljistĂ€, kalliomaalauksista, tervapÀÀskyjen lentotaidosta ja vaikka mistĂ€. Useamman kerran on kĂ€ynyt niin, ettĂ€ lĂ€mmin fiilis valtaa mielen heti kun kuulen kertojan ÀÀnen vaikka en heti muista kuka puhuu. YleensĂ€ muistan hyvin pian kertojan ja ÀÀnityshetken tunnelman. IhmeellistĂ€ mitĂ€ kaikkea ÀÀniin liittyy. Tuntuu myös lohdulliselta, ettĂ€ kuitenkin niin moni ihminen puhuu luonnon puolesta, on kiinnostunut siitĂ€, ja haluaa jakaa kokemiaan asioita ja omaa innostustaan. IhmeellistĂ€ ettĂ€ olen saanut olla nĂ€in monissa hetkissĂ€ mukana. ĂĂ€nimateriaaleja kuunnellessani vastaan on tullut kolme sellaistakin haastateltavan ÀÀntĂ€, jotka ovat jo maailmasta hĂ€vinneet. Silti ne tuntuvat niin elĂ€viltĂ€ nauhalla. Muistan selvĂ€sti haastatteluhetken, miten valo tuli ikkunasta, miten istuimme nuotiolla tai miten syötiin mustikkapiirakkaa ennen jutuntekoa. NiitĂ€ ÀÀniĂ€ en poista vaikka ohjelmat kuinka ovatkin tallella. 
Lapista löytyi eilen suuri kultahippu 167 g. Uutisessa kerrotaan myös, ettÀ toistaiseksi suurin Suomesta löydetty hippu on ollut 392,9 gramman kokoinen jÀrkÀle.
Kun kuulen nÀitÀ kullanhuuhdonta- uutisia, niin muistan aina erÀÀn noloimmista hetkistÀ radiourallani. Tarina on tÀssÀ:
Olin nuorena toimittajana kerran Puhelinlangat laulaa- ohjelmassa toisena juontajana yhdessĂ€ musiikkitoimittaja Pekka Tapani Laineen kanssa. Vastaanotimme soittajien puheluita ja musatoiveita. Olin selvĂ€sti keskittyneempi omaan suoriutumiseeni kuin siihen mitĂ€ soittajat sanoivat. ErĂ€s nainen soitti sitten pohjoisesta ja toivoi kappaletta Lemmenjoen tiellĂ€. KysĂ€isin leikkisĂ€sti ettĂ€ onko teihinkin tuo kultakuume joskus iskenyt. Nainen vastasi ettĂ€ no kyllĂ€hĂ€n minĂ€ parikymmentĂ€ vuotta sitten löysin tuollaisen oman 70 kilon hippusen- viitaten hauskasti aviomieheensĂ€. Jatkoin suoraan miettimĂ€ttĂ€ mitÀÀn; ” 70 kiloa! Oliko se kaikki yhdessĂ€ kasassa?” Seurasi melkoinen hiljaisuus, jonka jĂ€lkeen nainen sanoi vaisusti ettĂ€ tuossahan se istuu sohvannurkassa. Muistikuvissani toimittajakollega vajosi tĂ€ssĂ€ vaiheessa pöydĂ€n alle ja sai vaivoin soperrettua ettĂ€ eiköhĂ€n laiteta levy pyörimÀÀn.
Vaikka elokuuta edelleen eletÀÀn, niin kesÀ tuntuu jotenkin ohi. EhkÀ se johtuu siitÀ ettÀ lomat on pidetty ja mieli suuntaa jo syksyyn. TÀnÀ kesÀnÀ olin paljon liikkeellÀ yöllÀ ja mieleen jÀi upeita öisiÀ hetkiÀ. TÀssÀ kuvia Utön, Savonlinnan ja MÀntyharjun kesÀöistÀ. Nyt tosin arkeen palautuminen ja unirytmin muuttaminen tuntuu edelleen vÀhÀn hankalalta.
Tein UtössĂ€ vĂ€hĂ€n radiohommiakin. ĂĂ€nitin aaltoja etelĂ€kĂ€rjessĂ€ hienossa iltavalossa ja haastattelin erĂ€stĂ€ 96 vuotiasta amerikkalaisnaista – tĂ€ysin skarppi, huumorintajuinen, ihana. Haastattelun aluksi hĂ€n totesi ettĂ€ joo kyllĂ€ ohjelman teko sopii. HĂ€ntĂ€ onkin edellisen kerran haastateltu radioon toisen maailmansodan aikaan!
PÀÀsimme UtössÀ heinÀkuussa Tall Ships- tunnelmiin, kun alukset kulkivat saaren ohi. Katselimme saaren lÀnsikallioilla miten alukset ajoivat auringonlaskussa merellÀ. Myöhemmin illalla (24.7) oli jÀnnittÀvÀÀ istua Utön pohjoisrannassa. PimeÀssÀ saapui suuria aluksia seurailevia pienempiÀ veneitÀ yöksi Utön satamaan, kuuluu eri kielillÀ radiopuhelinkeskusteluja, mastojen valot loistivat lÀmpimÀssÀ tyynessÀ yössÀ. En oli millÀÀn malttanut mennÀ nukkumaan. Seuraavana pÀivÀnÀ pÀÀsimme merelle seuraamaan purjealusten lÀhtöÀ.
.
Hieno kesÀyö perhosvaloilla. Oli jÀnnÀ huomata miten eri porukka lÀhtee hÀmÀrissÀ liikkeelle. MÀrkÀ pihapiiri tuntui olevan tÀynnÀ rupikonnia ja sammakoita. ErÀs pieni konna pÀivysti yöllÀ kiven pÀÀllÀ napsien ohi viipottavia muurahaisia. Kiiltomato hohti pimeÀssÀ ja lakanalle saapui hÀmmÀstyttÀvÀn hienoja yöperhosia valon houkuttamina. Mm isomittarit olivat kuulemma vasta kuoriutuneet ja saapuivat valolle komein tuorein vaaleanvihrein siivin. Opin tunnistamaan mm jÀttiharmomittarin, suomittarin, nyhÀsiiven, ilvessiilikkÀÀn, karhusiilikkÀÀn, koivuposliinikkaan, vadelmavillaselÀn.
Olimme Markus Varesvuon kanssa VuohijÀrvellÀ lauantai- iltapÀivÀn kertomassa töistÀmme. Porukkaa oli melko paljon ja moni oli kiinnostunut juttelemaan luonnosta. Ehdin puhua iltapÀivÀn aikana mm. siitÀ miten tÀrkeÀÀ laitoksessa asuville vanhuksille on pÀÀstÀ vÀlillÀ luontoon tai nÀhdÀ luontoa edes ikkumasta, siitÀ miten pitkÀlle kuikka voi sukeltaa, erikoisista tikkahavainnoista, Kouvoöasta ssuinpaiklana, hienoista metsistÀ ja metsÀtarinoista ym. Tapasin myös mukavan naisen joka paljasti pelkÀÀvÀnsÀ kovasti sammakoita eikÀ siksi missÀÀn nimessÀ haluaisi mitÀÀn rupikonnatauluani seinÀlle.
Ensi lauantaina 15.7. Klo 12-16 olemme Markus Varesvuon kanssa VuohijÀrven luonto- ja kulttuuritalossa kertomassa töistÀmme. Olen tÀssÀ pÀivÀn mittaan miwttinyt mitÀ kertoilen rupikinnista, kuikista, pöllöistÀ, joutsenista. NiitÀ kaikkia olen pÀÀssyt tÀnÀkin kesÀnÀ nÀkemÀÀn ja kuulemaan nÀissÀ maisemissa. MÀyriÀ en vielÀ toistaiseksi.
Olen pÀÀssyt seuraamaan harmaasiepon poikasten kehittymistÀ ikkunan takana olevassa avopesÀssÀ. On ollut koukuttavaa katsella mitÀ kaikkea emot poikasilleen kiikuttavat. Erityisen hassulta on nÀyttÀÀ kun poikanen nielee valtavaa sudenkorentoa, joka ulottuu suusta paljon nokkaa pitemmÀlle. On ollut jÀmnittÀvÀÀ seurata miten poikaset kÀsittÀmÀtöntÀ vaihtia poikaset kehittyvÀt. Miten ne kiinnostuvat ympÀrisyöstÀ vÀhitellen yhÀ enemmÀn. ToissapÀivÀ kaksi niistÀ hyppÀsi pesÀstÀ ja eilisaamuna loput kaksi. Suoraan vesisateeseen. TÀnÀÀn pesÀmalja nÀyttÀÀ hyvin tyhjÀltÀ. 
