Iltapäivällä kolmen aikaan lampaita oli tarkoitus siirtää toiseen aitaukseen kylän toiselle puolelle. Nähtiin sellainen ihme, että Utössäkin kylän raitilla oli ruuhkaa, varmaan 15 lasta ja melkein kymmenkunta aikuistakin pyöri paikalla. Vain yhdellä oli homma hanskassa. Lapset yrittivät houkutella lampaita leipäpusseilla ja erinäisillä lehdillä peräänsä. Välissä pienemmät kaahasivat edestakaisin pyörillään. Isommat kehittivät vetokärryistä niin sanotun Kallemobiilin. Kalle istui kärryissä, jotka kerättiin täyteen lampaille maistuvaa heinää. Lisäksi mobiiliin liitettiin erinäisiä ulokkeita, joissa oli omenoita houkuttamassa lampaita. Mobiili toimikin melko hyvin ainakin jonkin matkaa. Lopulta lampaat kuitenkin kääntyivät ympäri. Ne ilmeisesti katsoivat parhaaksi pysytellä tutuilla laitumilla ja siihen päädyttiin. Meitä sivustaseuraajia nauratti niin, että ei meinannut tulla kuvaamisestakaan mitään.
Illan suussa pääsin piilokojulle. Se vasta on hauskaa. Olen selvästi piilokojukuvaaja sielultani. On ihana istua teltan hämärässä, kuulostella ja tirkistellä maisemaa salaa aukoista, juoda teetä tai kahvia. Haukkoja ei näkynyt ensimmäiseen tuntiin. Puolentoista tunnin odottelun jälkeen alkoi jo olla pissahätä ja ensi- into vähän tiessään. Sitten naaraspukuinen sinisuohaukka lensi paikalle ja laskeutui niityn keskelle piiloon. Tarkkailin sen ääriviivoja heinikon keskellä, ja mietiskelin mihin se seuraavaksi lähtee. Niityn toista laitaa hautausmaan ohi käveli lopulta joku ja lintu katsoi parhaaksi siirtyä kauemmas. Siinä vaiheessa poistuin kojulta, vaikkakin hienoin iltavalo olikin vasta tulossa. Joka tapauksessa olin koko illan intoa täynnä.
Päivä oli tuulinen ja sateinen. Tuuli osui ulko-oveen niin, että ovea oli vaikea avata ja saada kiinni. Vietimme kotipäivää neljävuotiaan kanssa: vetäisimme päiväunet, lueskelimme ja piirtelimme. Poika näyttää olevan jo melkein kunnossa. Koululaiset tulivat innoissaan koulusta. Yritin kysellä eskarilaiselta, mitä aineita oli ollut koulussa. Poika katsoi ihmeissään. Ei meillä mitään aineita ollut. Selvensin, että niin kuin matematiikkaa, äidinkieltä, kuvista, liikuntaa. Ai jaa mä luulin, että niin kuin jotain pulvereita tai muuta semmoista.
Illalla pääsimme hakemaan tomaatteja salaattiin kasvihuoneesta. Lasten toimittaessa asiaa tein pikaisen happihyppelyn laiturille muutaman väsyneen oloisen västäräkin kanssa. Eivor on lähtenyt aamulla klo 5.30 ja saapuu seuraavan kerran huomenna. Satamassa sitä odottelee kymmenkunta maitokärryä ja muutama kottikärry. Maitokärryt ovat täällä tavallisin tapa kuljettaa tavaroita.
Sunnuntaipuuhaa Utössä:
Etsi pojat.
Etsi jänkäkurppa. 
Aamulla poikien ääniä kuului pihalla, mutta en ensin löytänyt kumpaakaan, ennen kuin hoksasin katsoa puuhun. Tyttö oli päässyt ulkoiluttamaan Arskakoiraa eilen, ja tänään ulkoilutti taas niin innokkaasti, että ehdimme miettiä, ehtiikö Arska ollenkaan Eivoriin.
Pidin Pikku-Tylliä auki tunnin verran ennen Eivorin lähtöä ja myin muun ohella yhden akvarellin mukavan tuntuiselle naiselle, joka on usein vieraillut täällä saarella. Heti tuli lisää maalausintoa. Pitkän maalaustauon jälkeen olen taas alkanut pyöritellä mielessäni aiheita ja kuvia. On jännä ajatella miten tällainen saaressa asuminen vaikuttaa töihin. Eilen illallisella saaressa vakinaisesti asuvat kertoivat, miten hämmentävää on sisämaahan reissulla poiketa metsäkävelylle – tuntuu oudolta, jopa melkein pelottavalta kun ei näe kauas. Aikuisena saareen muuttaneet taas kertoivat kaipaavansa täällä Utössä kuitenkin juuri metsiä.
Brita ja Vili kävivät nostamassa verkot. Kalansaalis oli hurja, ja kaloja jaettiin saarelaisille. Menimme perkausavuksi. Ehdin mukaan siinä vaiheessa kun edessä oli kilohailin eli vaspuukin perkaus. Se on silakan pienikokoinen sukulainen, erona terävämpi vatsa, pienempi, pyöreämpi pää, ja selässä vihertävää sävyä. Lisäksi verkoista tuli parikymmentä kuoretta eli norssia, siikoja huippumäärä, kampeloita, ahvenia ja muutama siloneula ämpärissä ihmeteltäväksi. Kävimme kysymässä kokki- Eerolta, ehtisikö hän vielä viimeisenä työpäivänään paistaa kilohailit meille hotellilounaaksi. Eero suostui ja olivat huippuhyviä.
Haukkoja on edelleen paljon. Eivorin lähdön aikaan lintuväkeä piti kiireisenä venevajan luona aivan tien vieressä kyyhöttänyt jänkäkurppa. Iltapäivässä istuskelin hetken Gamla postenin rinteessä ja katselin männyissä keikkuvia peippoja, punarintoja ja hippiäisiä. Olen edelleen sitkeästi esiintynyt oranssissa takissa, vaikka viime keväänä vannoin, että takki on historiaa. Linnuthan näkevät hyvin värejä, minkä voi päätellä monien koiraiden koreasta värityksestä, joten lintujentarkkailuun oranssi takki on varmaan kehno. Jotenkin ei vain ole tullut lähdettyä takkiostoksille. Joudun ensi perjantaina tekemään päivän äkkipyrähdyksen Helsinkiin, ja jos aikaa jää niin ajattelin hommata samalla takin. Gamla postenin rinteessä ei juurikaan tuullut, joten ehdin kuvata muutamia kukkia samalla kun pojat harjoittelivat keihästysheittoja kepeillä. Juha löysi vihdoin odottamansa taigauunilinnun ja vieläpä kaksi lintua.
p>
Iltapäivällä savustimme kaloja. Kävin poikien kanssa viemässä lokkien ruuaksi niemen kärkeen kalan perkeet. Silloin jysähti. Neljävuotias keksi yhtäkkiä harpata vesilätäkön yli laakeilla kivillä. Ehdimme huutaa älä hyppää, mutta poika oli jo ilmassa, jalat osuivat liukkaaseen märkään ja poika kupsahti takaraivolleen. Huh.
Kuhmua ei tullut, mutta huuto oli hurja, ja kaikki pelästyivät. Soitimme lääkäripalveluihin ja selvittelimme toimenpiteitä. Onneksi kumminkin säikähdyksellä selvittiin. Yöllä herättelin poikaa välillä ja tarkkailin tilaa. Aamuöiseen kyselyyn pojan tilasta sain unenpöpperöisen vastauksen: joo joo äiti, ihan hyvä olo on, mutta kuule, miten sudenkorennot puolustautuu?
Nukuimme jostain syystä huonosti ja keikuimme Juhan kanssa hereillä jo aamuviideltä. Niinpä pääsin juomaan ensimmäisen aamukahvin tähtitaivaan alla, ja toisen kupillisen kun taivas oli jo vähän vaalentunut, tähdet hävinneet ja taivaanranta idässä punertui. Käyskentelin laiturilla kahvikupin kanssa.
Eivorissa paloivat valot jo pari tuntia ennen sen lähtöä. Kun laiva lähti, satoi hetken aikaa lähes kaatamalla. Säät vaihtelevat nopeasti. Hetken päästä oli taas aurinkoista, ja hieno sateenkaaren puolikas koristi läntistä taivaanrantaa. Se päätyi suoraan harmaaseen mereen. Pojat ryntäsivät paljain jaloin ihmettelemään sitä. Eivät päässeet kuitenkaan aarteen perään.
Jo aamuhämärässä näkyi taas tummia haukan hahmoja siellä täällä. Ennen kuin olen päässyt viettämään aikaa lintusaarissa, olen luullut että muuton seuraaminen on selkeää, pohjoisesta etelään tai ehkä koillisesta lounaaseen tapahtuvaa liikettä, jonka saa helposti hallintaan. Todellisuudessa muuttavat linnut voivat kuitenkin lennellä sinne tänne muuttomatkallaan ja piipahtaa viereisiinkin saariin. Muuton etenemisen näkeekin lähinnä siitä, mitä lintuja on tullut yön aikana tai päivän mittaan ja mitkä taas ovat lähteneet jatkamaan matkaa. Majakalla staijaavat näkevät paremmin muuttovirran, joka etenee merellä määrätietoisesti suoraan saaren ohi.
Utössä on tullut tavaksi tarkkailla sääennustuksia ainakin kerran päivässä. Milloin tuuli tyyntyy tai kääntyy, milloin sataa? Korkeapaineella linnut saattavat muuttaa niin korkealla, ettei niitä saaresta näe. Sopiva itäinen tuuli voi tuoda rareja, perusmuuttoreitiltään eksyneitä lajeja, joita täällä nähdään vain harvoin.
Telkkari ei toimi tässä asunnossa, mutta se ei haittaa. Tänä aamuna annoin lasten kuitenkin katsella tietokoneelta Yle areenasta aiemmin lähetettyjä lastenohjelmia, ja pötköttelin itse vielä hetken peitto korvissa.
Tänään oli vapaapäivä koulusta, mutta tyttö lähti silti liikkeelle heti aamiaisen jälkeen linturetkelle. Olemme saaneet lainata lastenpyörää, ja se helpottaa tytön liikkumista paljon. Pyörä on täällä näppärä väline. Saarihan on kaiken kaikkiaan vain puolitoista kilometriä pitkä, joten kaikkialle voi kävelläkin, mutta nopeisiin siirtymiin pyörä on kuitenkin kätevä. Autoja ei saaressa ole kaupan ja hotellin kuljetusautoja lukuun ottamatta.
Pyörimme poikien kanssa pihapiirissä. Pojat keksivät valmistaa itselleen puhallusputket ontoista kuivista kasveista, ja käyttivät pihlajanmarjoja ammuksina. Putket eivät onneksi toimineet liian tehokkaasti. Vähän sotkuisempi leikki oli lätäköiden yli hyppely jonka jälkeen vaatteet piti vaihtaa alushousuja myöten.
Pidin taiteilijapaja Pikku- Tylliä hetken aikaa auki muutamalle vierailijalle.
Iltapäivällä kävelimme saaressa ja törmäsimme talkooporukkaan. Saarelaiset olivat auttamassa luotsimäen remonttitalon lautojen siirtämisessä alas rantaan polttopuuksi tekoa varten. Innostuin lasten kanssa talkooavuksi ja homma oli tosi hauskaa. Lapset pääsivät kaupan auton kyydissä luotsimäkeä ylös.
Yritin tänään kuvata jonkin aikaa ohi lentäviä haukkoja. En onnistunut ollenkaan kamerallani, jonka päälle laittamiseen jo kuluu niin pitkään, että haukka on ehtinyt suhahtaa ohi. Sojottelin kamerallani sinne tänne, muutaman kerran yritin seurata liitävää haukkaa talon päädyn ympäri, kerran lähestyin radiomastossa lepäilevää tuulihaukkaa. Jossain vaiheessa rupesin miettimään, että toivottavasti kukaan luontokuvaajista ei ole nähnyt tätä tunarointiani. 
Illansuussa sain lainaksi Juhan kameraa ja pääsin Itäniitylle seuraamaan sinisuohaukan saalistusta. Juha ja Kallekin tulivat mukaan, ja piileskelimme vähän aikaa heinikossa. Saimmekin muutaman kelvollisen kuvan.
Juha näytti kameralta kuvan, jonka oli saanut huutavasti laulurastaasta. Varpushaukka on napannut sen kynsiinsä, ja rastas huutaa kauhuissaan. Kuvan nähdessä tuli paha mieli laulurastaan puolesta.
Illalla kävimme vielä syömässä hotellilla, kun Eero- kokki viettää täällä viimeistä viikonloppua, ennen kuin siirtyy uusiin tehtäviin Tallinnaan. Ilta oli kaunis, ikkunasta näkyvä meri upea, tunnelma hieno.
Aamu oli harmaa, mutta puoli kymmenen maissa kirkastui. Katselin aamulla kaukoputkella Ormskärin suuntaan, miten kymmenkunta merimetsoa leyhytteli siipiään. Saaressa on nyt useampia lintuharrastajia. Aamiaisella oli tunnelmaa, kun kuuntelin porukoiden suunnitelmia. Juhakin lähti Itäniityille rarinkiilto silmissään.
Kuollut pieni rantakäärme löytyi heti aamutuimaan lammasaitauksen vierestä. Neljävuotias vaati sinnikkäästi, että saa ottaa sen mukaan, ja suostuin lopulta – kunhan ei tule sisään. Kalle huokaisi riemuissaan: mä en oo koskaan nähnyt näin kuollutta käärmettä!
Poika piti käärmettä nyrkissään tai taskussaan koko aamupäiväretken ajan, ja esitteli sitä innoissaan keskustelunavauksena vastaantuleville. Jossain vaiheessa käärme oli hävinnyt. Ei kädessä, ei taskussa. Ai jäikö se kiven koloon, kysyin ilahtuneena. Poika nauroi voitonriemuisena: no ei kun se on täällä lakissa!
Aamupäivällä pyrimme tekemään kasvien kuvausretken, mutta koska tuuli sen verran ettei kasvien kuvaus onnistunut, teimmekin jonkinlaisen epämääräisen sieni- ja kiviretken. Löysimme Juhan vinkistä jalkapallokentältä pallon kokoisen jättikuukusen, ukonsieniä, ja nurminahikkaita. Aika pian sieniretkemme muuttui kuitenkin jälleen kiviretkeksi. Utö on kiviparatiisi. Saaresta löytyy raidallisia, viirullisia, täplikkäitä, pyöreitä ja soikeita kiviä. Tällaiselle geologiaa tuntemattomalle hämmästyttäviä kaunokaisia. Hautausmaalla on laitettu haudoille pyöreitä ja soikeita kiviä. Ne sopivat hyvin tuulisille haudoille.
Meidän retkemme suuntautui eteläkärkeen, ja taskun pohjalle solahti muutama hieno kivi lähempää tarkastelua varten. Sama juttu aina – taskunpohjat ovat taas rikki. Olemme koonneet asuntomme pihalle näitä aarteita, ja myös muuta saarista löytynyttä aarteistoa.
Tänään on ollut haukkojen päivä. Itse asiassa haukkoja on ollut paljon monena päivänä, viime lauantainakin lintuharrastajat arvioivat 250 varpushaukkaa. Tänään haukkoja tuntui suhahtelevan siellä täällä. Varpushaukkojen lisäksi nähtiin myös tuulihaukkoja ja sinisuohaukkoja. Lounasaikaan oppilaat pääsivät näkemään, kun tuulihaukka lekutteli paikallaan aivan ikkunan ulkopuolella. Varpushaukka ajoi pihallamme västäräkkiä, joka oli hätää kärsimässä. Molemmat päätyivät puuhun, enkä nähnyt miten kävi. Pari päivää sitten katselin miten varpushaukka jahtasi haarapääskyä venevajojen yllä. Pääsky oli kuitenkin nopeampi, ja haukka lähti tyhjin kynsin jatkamaan matkaa.
Juha löysi sen kaipaamansa rarin Itäniityltä. Tällä kertaa se oli nk. fenologinen harvinaisuus, myöhästelijä. Angervikossa piilotteli kultarinta. Tiiran havaintoaineiston perusteella Suomesta on kautta historian vain muutama myöhäisempi havainto lajista. Näin pesimälintukin voi olla harvinaisuus!
Tuuli on hieman heikentynyt, mutta aallot ovat edelleen komeat. Kävimme neljävuotiaan kanssa eteläkärjessä. Piipahdimme taskulamppujen kanssa bunkkereissa, ja näimme taas nokkosperhoset talvehtimassa bunkkerin katossa.
Neljävuotias on kehittänyt konstin päästä äidin harteille, kun jalat väsyvät. Hän alkaa muistuttaa aikuishaukan olemassaolosta ja vaarallisuudesta. Ja jatkaa että yksi hyvä keino on olemassa: aikuiskotka ei nimittäin pääse iskemään aikuiseen, jos siellä niskan päällä on suojana jotain muuta, esimerkiksi lapsi.
Lounaan jälkeen neljävuotias pääsi kouluun mukaan. Etukäteen hän jo huuteli innoissaan, että nyt on ilon päivä eikä surun päivä, kun pääsen kouluun. Koulussa poika oli saanut ainakin pyyhkiä taulua. Iltapäivällä kuvistunnilla lapset maalasivat myrskyä temperalla ja oli ollut tosi hauskaa. Koulussa on yhteensä kuusi oppilasta tänä syksynä. Koulun tapahtumista löytyy tarkempaa tietoa osoitteesta: http://utonkoulu.wordpress.com/
Eivor saapui puoli neljän maissa, ja toi kauppaan tuoretta ruokaa ja postin. Saimme mummun lähettämän paketin, jossa oli hammasharjoja, perusrasvaa, sadehousut ja muutama kotiin tullut lasku.
Tänään on teiden varsilla näkynyt useita lyijykynän mittaisia rantakäärmeitä, näimme pari nahanluonnissa. Harjoittelin vähän makrokuvausta kamerallani.
Illalla alkoi sataa tihuttaa. Se saattaa pudottaa muuttavia pikkulintuja saareen. Saareen tulleet lintuharrastajat ovat varmaan huomenna aikaisin liikkeellä. Jurmossa on tänään ollut kuulemma paikallinen isovesipääsky. Moni luultavasti toivoisi sen pyörähtävän huomenna täällä.
Lueskelin Juhan Utö- kirjaa, ja huomasin, että päivälleen kaksi vuotta sitten Iida aloitti Utön koulun jännittyneenä eskarilaisena.
Pääsimme aamupäivällä koululaisten kanssa Västra Uddenin sotilasalueelle katsomaan aaltoja. Kaikki bunkkerin reunalla seisseet kastuivat läpimäriksi, mutta se ei tahtia haitannut. Lounaistuuli puhalsi 20 metriä sekunnissa, puuskissa 25.
Tein iltapäivällä myrskyretken eteläkärkeen. Meri vaahtosi ja kuohui. Siellä täällä kohosi vesipatsaita kuin ajastetuista suihkulähteistä. Muutamat horisontissa olivat valtavia. Yritin taltioida kuviin hienoa vihreää sävyä, joita aalloissa toisinaan näkee. Aaltojen kuvaaminen on hauskaa hommaa, mutta yllättävän hankalaa. Monimetrisetkin aallot tuntuvat kuvissa kutistuvan pieniksi. Jos menee liian lähelle kastuu varmasti, ja jos menee vielä lähemmäksi luisuu aaltojen mukana mereen. Päivän kuvauksissa linssi tuli moneen otteeseen suolavedellä kuorrutettua. Pyyhin ja nuolin sitä puhtaaksi. Olen luullut, että jälkimmäinen on kaikkien kuvaajien käyttämä kikka. No, eipä taida olla. Kikka onkin ilmeisesti omani, ja hämmästytti ympärillä olevia. Juha kertoi, että joskus hiekkarannoilla tai aavikoilla lintuharrastajat saattavat nuolaista kiikarin linssejä ennen kuin putsaavat ne asianmukaisella kankaalla. Näin hiekansirut eivät naarmuta optiikkaa.
Brita ja Vili toivat illalla Iidan nimppareiden kunniaksi yllätyslahjaksi keksejä ja puutarhahanskat. Myrsky nostatti veden Juhan piilokojuun. Sisällä olisi tarvinnut pelastautumispukua. Toisaalta vaikka lintuja ei olisi ollut kojun edustalla, niin sisätiloissakin olisi ollut tutkittavaa. Rakkolevää, katkoja ja simpukoita oli sisällä sen verran paljon.
Aamupäivällä veneitä siirreltiin suojaan ja kiinnityksiä korjailtiin. Erilaisia huminoita, pihinöitä, puhinoita ja ujelluksia kuuluu sisällä ja ulkona. Radiomastot vonkuvat.
Lähdimme kuusivuotiaan kanssa aamupäivän myrskyretkelle kuvaamaan aaltoja ja tuulessa lentäviä lintuja. Miksi ihmeessä osa niistä aina puskee pahimpaan keliin? Kuusivuotiaalla on astetta vaikeampia kysymyksiä kuin neljävuotiaalla. Aamupäiväretkellä jouduin pohtimaan erilaisia vastauksia: Äiti, kuka keksi kirjaimet? Äiti, kuka on keksinyt kengät? Miten toukat puolustautuu? Miksi hylsyt on kultaisen värisiä? Miksi ihmiset kuolee vanhoina?
On jännää seurata myrskyn tuloa. Yhtäkkiä ymmärtää, miksi talot on rakennettu kallion suojaan. Jonkun kulman ohi kävellessä tuulee yhtäkkiä niin paljon, että tuuleen voi nojata.
Vielä aamulla oli epäselvää päästäänkö reissuun Korppooseen. Sitten selvisi, että reissu peruuntuu tai ainakin lykkääntyy. Ihan hyvä, Eivor näytti keikkuvan aika lailla tuulessa. Ensimmäinen tunti ennen Jurmoa olisi varmasti ollut aikamoista höykytystä.
Tuuli yltyi niin, että nyt pitää varoa ovea avatessa. Neljävuotias löysi kuolleen rantakäärmeen ja laulurastaan ja tutki niitä pitkään pihalla. Sisään ei sentään tuonut kun jyrkästi kiellettiin. Illalla kävin Itäniityllä piilokojussa. Lintuja ei juuri ollut, mutta suokukoista ja valkovikloista sain aika hauskat kuvat. Koju paukkui tuulessa aika lailla, mutta se on siitä huolimatta aika tunnelmallinen. Yritin kiinnittää kojun paremmin, ettei se lähde myrskyn mukana.
Koululaiset tulivat hyppäämään pituushyppyä hotellin hiekkakentälle. Oli hauskan näköistä. Neljävuotiaskin meni jonon jatkoksi ja pääsi vuorollaan hyppäämään. Mahtavimmat loikat ylsivät kolmeen metriin, lyhyimmät metriin. Neljävuotias veti sitkeästi kerta toisensa jälkeen kolmiloikkatyylisen leiskautuksen joka päätyi kyljelleen tai naamalleen. Harjoiteltiin Korppoon urheilukisoihin joihin on tarkoitus lähteä huomenna.
Urheilutunnin päätyttyä neljävuotias hermostui täysin kun ei päässyt innokkaan koululaisryhmän kanssa kouluun. Lounaan jälkeen poika livahtikin joukon jatkoksi. Opettaja soitti naureskellen, että onkohan teiltä hukkunut jotain. Täällä se istuu luokassa.
Kävimme Kallen kanssa iltapäivällä kiviretkellä, ja löysimme taas uusia aarteita. Sateessa kivet ovat erityisen komeita. Itäniityllä katselimme suokukkoja. Illalla kuvasimme auringonlaskua. Lähipäiviksi on luvattu myrskyä, joten Korppoon retki on vaakalaudalla ja lähtö selviää huomenna klo 11 aikaan.
src=”http://www.minnapyykko.fi/wp-content/uploads/2011/09/IMG_5968-400×300.jpg” alt=”” title=”” width=”400″ height=”300″ class=”alignnone size-medium wp-image-2080″ />
Utön saari tyhjeni yhdentoista aikaan kun Aspö- laiva ja Eivor lähtivät. Olimme lauttarannassa vilkuttamassa, kun koululaisemme lähti päiväksi fillariretkelle Jurmoon kaverinsa ja tämän äidin kanssa. Jännää! Me syöksyimme rantasaunaan jälkilöylyihin ja pulahdimme muutaman kerran uimaan.
Iltapäivällä lähdimme meriretkelle. Reissu suuntautui Bokullan saareen Utön koillispuolella. Rantauduimme ja söimme savustettuja kampeloita, pienin veti ohessa kallionkolossa tirsat. On se vaan hämmästyttävää, miten hyvältä eväät maistuvat meriretkellä.
Saaressa riitti ihmettelemistä. Bokulla osoittautui yllättävän isoksi ja kieltämättä karuksi. Löysimme mustaherukoita ja karpaloita, herukat olivat kuivia ja karpalot raakoja. Huuhkaja lähti ihan jalkojen juuresta, ja nuolihaukka suhautti saaren ohi. Saaren yllä kaarteli pari merikotkaa, joita on hauska seurata.
Tutkimme vanhoja asuntojen paikkoja ja armeijan jälkiä saaressa. Rannoilta löytyi myös meren tuomaa tavaraa, kuten kolme vasemman jalan kenkää. Koko joukolle tarttui aarteita matkaan: linnun luita, muutama kiviä, nauloja, sulkia.
Paluumatkalla pojat olivat keulassa ja nauroivat katketakseen, kun aallot pärskyivät naamalle. Rannan venevajassa oli käki, joka ei löytänyt tietään ulos. Juha haki sen, ja vaivanpalkaksi otimme siitä muutaman kuvan ennen vapauttamista.
Illalla tyttö palasi Eivorilla Jurmon reissulta innoissaan kamera täynnä kuvia.
