Annoin 6-vuotiaalle synttärilahjaksi helppoja origameja. Siis paperitaittelua. Paketissa lukee, että homma hoituu viidessä minuutissa. Ja lopputulos: ähelsin niitä monta tuntia. Osa ei onnistunut ollenkaan. Paperit repeilivät, ja sain lopputulokseksi ruttaantuneen ja hikisen jalkapuolen sammakon.
Heti Utöstä paluun jälkeen keskimmäinen poika täytti 6 vuotta. Vetäisimme lastenjuhlat samana päivänä. Sankari oli innoissaan ja hyvin meni. Nauratti, kun esittämisleikissä kaikki vieraat eläytyivät esittäjän mukaisesti kultakaloiksi, ja uivat lattialla.
Lokit ovat saapuneet kaupunkiin ja taivas tuntuu korkealta. Tivoli kävi Lauttasaaressa. Olen käynnistänyt pyöräilykauden ja fillaroin Pasilaan. Ensimmäisen pyöräilypäivän jäljiltä olin niin uupunut, että löhösin sohvalla koko illan.
Viimeiset Utön päivät hurahtivat ohi vauhdilla. Pihan ruokinnalla vilisi lintuja. Piha näytti lopulta melkein liikkuvalta matolta. Naaraspeippojen määrä lisääntyi parin viikon aikana selvästi. Haahkat siirtyivät satamalahteen viimeisinä päivinä. Koululaiset veivät tekemänsä pöntöt puuhun. Viimeiset saaripäivät olivat keväisen sumuisia. Kuvailimme rantakäärmeitä ja auringon paisteessa köllöttäviä kyitä. Yritimme päästä koulun kanssa Jurmoon retkelle, mutta reissu piti perua, kun lunta oli vielä teillä niin paljon, että pyöräily olisi ollut vaikeaa. Tyttö oli haikealla päällä kun piti hyvästellä luokkakaverit. Ei haluaisi jäädä myöskään tulevista tapahtumista paitsi. Viimeisenä iltana haravoimme ja pidimme lettukestit koulun pihalla.
Lähtöpäivänä Eivorilla oli ennakkoäänestys. Saarelaiset kävivät antamassa äänensä, kun laivaa lastattiin. Paluumatkalla urakoimme tytön kanssa viimeisiä läksyjä. Meri oli peilityyni. Pienellä luodolla seisoskelevat merimetsot heijastuivat veden pintaan kuin musta jättiläiskukkanen. Kamera oli kuitenkin repussa.
Nuorin on kertonut koko päivän hurjaa tositarinaa saarella asuvasta ihmisiä suuremmasta madosta, joka piileskelee päiväsaikaan kaivoissa ja lähtee hämärän tullen liikkeelle. Se on väritykseltään lähinnä sininen, mutta toisinaan myös hämäävän läpinäkyvä. Merikotka yritti napata sitä kerran saaliikseen, mutta kun mato huitaisi hännällään, kotka pakeni. Madon ruokavalio on onneksi kivipainotteinen, se maistoi kuulemma kerran haahkanpoikasta, mutta ei pitänyt mausta. Toisaalta se saattaa olla vaarallinen myös ihmisille. Juttu on jatkunut pitkin päivää, ja madon olemus muuttunut yhä hurjemmaksi. Välillä kävimme Leevi-koiran kanssa kävelyllä ja nauratti, kun molemmat, Leevi ja Kalle, pullistelivat vuorotellen sillä, miten painavia keppejä jaksavat kantaa.
On ollut jännää muistella mitä kohteita viime keväänä kuvailin, ja miten tänä keväänä kiinnostuksen kohteeni ovat vaihtuneet. Esimerkiksi luotsikuttereita kuvailin innolla viimeksi, nyt en juurikaan. Pyöreät kivetkin ovat saaneet olla rauhassa. Huomenna yritän kuitenkin lähteä kuvaamaan kestosuosikkejani haahkoja. Jos nyt vaan hillittömältä madolta uskallan.
Päivän sana on piilokojukuvaus. Keskimmäinen poika on nyt innostunut hommaan, ja on tosi sitkeä. Välillä poika tosin roikkuu puoliksi kojusta ulkona, ja kameran laukaisuhetkellä se tahtoo harmillisesti heilahtaa. Tuloksena on kuitenkin muutama hyvä punarintakuva. Piilokojuja on itse asiassa kaksi. Toinen on pihallemme oleva teltta, toinen olohuoneemme naamiointiverkolla verhoiltuna. Lainasin itsekin Juhan kameraa ja yritin saada kuvia pulmusista. Jokunen onnistui, mutta ne jahtaamani iltavalossa välkkyvät pulmuset jäivät ottamatta.
Saaressa on viime päivinä ollut käynnissä mittava kevätpuro/kuraleikki, johon meidänkin joukko nuorinta lukuun ottamatta osallistuu. Kengät hörppivät, vaatteet kastuvat ja kuraa kertyy kaikkialle, mutta hauskaa on. Illallakin tyttö lähti vielä saunapuhtaana läksyjenteon jälkeen kuraleikkeihin ”tekemään kevättä”.
Tyttö haluaisi lemmikin. Kun koira ja kissamahdollisuudet on kartoitettu, eivätkä vanhemmat helly, niin tyttö on siirtynyt pienempiin. Eilen keskusteltiin siitä, miksi ritarilude ei voi tulla lemmikkinä Helsinkiin. Tänään tyttö toi kuraleikeistä mukanaan suuren kastemadon, ja ihmetteli eikö sekään saa lähteä mukaamme.
Olen maalannut viikon aikana muutamia nopeita akvarelleja, joita ajattelen jättää Pikku Tylliin myyntiin, kun lähdemme. Eilen Juha järjesti kuitenkin pientä taulukauppaa hotellilla, ja myin kolme työtä.
Muistan hyvin, kun isäni osti aikanaan Suomenlinnasta öljyvärimaalauksen. Kuva esittää rehevää jokea, jonka toisesta päästä kuultaa valo. En aikuisena ole pitänyt kovin paljoa sen vihreistä sävyistä, mutta kylläkin sen salaperäisestä tunnelmasta. Muistan lapsenakin, että en ollut kovin varma ostoksesta, ja harmittelin teoksen mielestäni korkeaa hintaa. Toisaalta olin ylpeä, kun kannoimme sitä kotiin. Aina kun näen työn, ajattelen sen ostohetkeä, ja mietin, miksi juuri se työ innosti isän ostopäätökseen.
Utön saari on tänään täynnä lintuja. Keittiön ikkuna toimii piilokojuna, ja jo aamusta pihalla on kymmenittäin ruokailijoita. Olen joskus kokenut vastaavaa Lågskärin lintuasemalla, kun saari oli punarintoja täynnä. Muistan miettineeni, miten paljon pieniä sydämiä sykkikään katajien suojissa. Miltä sumuinen saari näyttäisikään jollain lämpökameralla kuvattuna.
Etupihallamme on ollut tänään useita kymmeniä peippoja, lähinnä koiraita. Tänään naaraiden määrä tuntuu vähän kasvaneen. Tänään olemme ihastelleet erityisesti pulmusparvea. Parvessa oli ainakin 70 lintua. Ne ovat hämmästyttävän kauniita. Lisäksi pijhalla kävi päivän mittaan kiuruja, punarintoja, järripeippoja, mustarastaita, keltasirkkuja, talitiaisia, urpiaisia, lapinsirkku sekä vuorihemppo. Vesipisaraisen lasin läpi kuvaaminen ei oikein onnistunut.
Aamupäivällä teimme vähän hommiakin. Hotellin omistaja on antanut lapsille tehtäväksi kerätä vanhoja nauloja. Homma eteni aika mallikkaasti tihkusateessa muutaman vartin verran.
Iltapäivällä pihalle ilmaantui kesyn oloinen punarinta. Se antoi rauhassa kuvata, eikä pelästynyt oven avaamista. Jostain syystä ajattelen aina kesyn punarinnan nähdessäni englantilaista puutarhaa, ja vanhaa harmaahapsista mummoa, joka siemailee puutarhatuolissaan teetä ja heittelee pullanmuruja pihan punarinnoille.
Tämän päivän hauskin juttu on ollut katsella keskimmäisen pojan kuvaushommia. Poika on innostunut kamerastaan, ja kuvaa kaikkea: muroja, kaakaomukia, vastustelevia sisaruksia, pikkukakkosta. Lintukuvauskin innostaa, mutta turhauttaakin. Yritin sanoa, että ehkä lentävien pikkulintujen kuvaaminen ei ole se, mistä kannattaa aloittaa. Digiaikaan holtiton kuvien räiskiminenkin on mahdollista. Se on kyllä hauskaa, että tuloksen voi heti tarkistaa. Sellaiset asiat kuin että onko kuva tarkka, eivät näytä kyllä paljonkaan kiinnostavan kuvaajaa.
Juha on virittänyt piilokojun koulun piharuokinnan luo. Markkinoin sitä isommille lapsille kertomalla, että piilokojukuvaus on tosi hauskaa, kun siellä voi juoda kaakaota, ja lukea välillä Aku Ankkojakin. Molemmat innostuivatkin lounaan jälkeen kojuun, ja ilmoittivat, että aikuisia ei mahdu mukaan. Tuntia myöhemmin näin piilokuvaajat kylän raitilla. Kuulemma kaakaomukit kaatuivat, yhtään kuvaa ei tullut, mutta hauskaa oli.
Kävin kävelyllä eteläkärjessä pitkästä aikaan itsekseni. Ihailin aaltoja, vaahtopäitä, harmaata ja vihreää. Haahkalautat näyttivät jänniltä aallokossa. Isot aallot vyöryivät niiden päälle, ja haahkat pulpahtelivat kuin pullon korkit pintaan aallon jälkeen. Harmittaakohan niitä yhtään kurjassa kelissä? Eteläkärjessä näin kymmenkunta naurulokkia, tuulihaukan, ja jonkun pöllön. Muita kevään uusia lajeja itselleni olivat järripeippo, västäräkki, rautiainen, punakylkirastas, räkättirastas ja sepelkyyhky. Juhan ollessa piilokojussa edustalle laskeutui sepelrastas.
