Pääsin viikon aikana käymään Inkoon Sommarön saarella, jossa sama miesjoukko on viettänyt kesäisiä viikkoja Arktikaa seuraten jo 45 vuoden ajan. Jutut olivat hauskoja. Oli jännä kuulla miten he olivat koululaisina ensimmäisen kerran tulleet saarelle, ja miten arktikainnostus oli jäänyt päälle. Koulutunneilla talvella pojat olivat kuivaharjoitelleet lintuparvien laskemista niin, että yksi on piirtänyt paperille erilaisia pistejoukkoja, ja näyttänyt sitä opettajan silmän välttäessä toisille, jotka olivat yrittäneet arvioida lukumääriä. Retken bonuksena näimme erikoisen itäisen mustaleppälinnun, jonka alalajista ei saatu tarkkaa selvää. Tällaista lintua ei kuitenkaan ole aiemmin Suomessa havaittu.
Tänään tytöllä oli katastrofipäivä kun pikkuveli söi karkkikätköstä karkin, jonka luokkakaveri oli tuonut ulkomailta. Kauhea itku. Västäräkin pesäkin siirrettiin autosta pois kiireellä ennen kuin se ehtii munia. Lapsia harmitti. Viritimme pöntön pihalle, ja toivomme, että se löytäisi pesärakennelmansa sieltä, mutta ei taida olla kovin todennäköistä.
Tyttö on yrittänyt huolehtia pihan pyrstöttömästä variksenpojasta, västäräkin pesästä, kotiloista, etanoista ja kastemadosta. Lopulta anoppi heltyi tytön lemmikintarpeeseen ja olivat käyneet ostamassa hamsterin. Ajattelin että hamsteri menisi mummulaan, mutta nyt se yllättäen asuu meillä, ainakin toistaiseksi. Sen nimi on Suvi. Emme ole oikein vielä tutustuneet.
Keskimmäinen poika oli leikkinyt tänään pihalla kaverin kanssa sellaista leikkiä että laitetaan lippis täyteen hiekkaa, ja sitten päähän. Just!
Saatiin Juhan Utö-kirja vihdoin painosta käteen. Aika jännää! Julkistamistilaisuus on maanantaina Maahengessä. Ohessa Maahengen lehdistötiedote:
Utö – syksy ja kevät ulkosaaressa
”Utö plus neljä, tuuli yhdeksän metriä lounaasta, tihkusadetta, näkyvyyttä kymmenen kilometriä.” Utö on monelle tuttu merisäästä. Suomen eteläisimmässä asutussa majakka- ja luotsisaaressa säätä ja vuodenaikojen vaihtumista pääsee seuraamaan aitiopaikalta. Tyyntä aamua voi seurata myrskyisä ilta.
Utö ja sen lähisaaret ovat olleet kalastajien, metsästäjien ja merenkävijöiden tukikohtia jo vuosisatojen ajan. Saaren länsipuolen meriväylää pitkin suomalaiset ovat seilanneet maailmalle ja ulkomaan kauppamiehet Suomeen. Haaksirikot ja merenkulkuun liittyvät tarinat kuuluvat saaren historiaan.
Varuskunnan lähdettyä saarelta vuonna 2005 Utöstä on tullut lintuharrastajien uusi paratiisikohde. Luontoharrastajalle ja valokuvaajalle Utö on ehtymätön aarreaitta. Jonakin kevätaamuna saaressa on satoja haahkoja ja punarintoja, syksyllä useita sarvipöllöjä. Minä hetkenä tahansa eteen voi lennähtää lintu, jota aiemmin ei ole tavattu Suomessa.
Radio Suomen Luontoillasta tuttu lintutietäjä Juha Laaksonen muutti perheineen saareen asumaan syksystä kevääseen. Hän seuraa Utön saarella lintujen syys- ja kevätmuuton vaiheita ja seuraa saarelaisten elämänmenoa ja kertoo välähdyksiä Utön historiasta. Viisihenkisen lapsiperheen näkökulma tuo tapahtumiin hauskoja sattumuksia ja tekee luontoharrastuksesta elämänmakuisen seikkailun. Kirja ei ole vain lintukirja, vaan sen upeissa kuvissa ja Laaksosen leppoisissa päiväkirjamerkinnöissä esiintyvät linnustomme harvinaisimpien ja näyttävimpien lintujen lisäksi tasavertaisesti Utön henkeäsalpaavat maisemat ja luonto kaikessa monipuolisuudessaan.
Juha Laaksonen: Utö – syksy ja kevät ulkosaaressa
ISBN 978-952-5870-27-5
Ulkoasu: Jyrki Heimonen
264 sivua / Sidottu / Koko: 230 x 260 mm / YKL 75.71; 58.12; 56.9 / Hinta 45 €
Maahenki 2011
Nyt ollaan jo kesän kynnyksellä. Lauttasaaren meren rannan lammikoissa on taas nuijapäitä. Toivottavasti lammikot eivät taas kuivu niin kuin viime kesänä kävi, ennen kuin poikaset ehtivät isoiksi.
Västäräkki on alkanut tehdä pesää Juhan auton konepellin alle. Se katseli pihalla ihmeissään kun pesä välillä katosi pihalta. Pihan lapsia nauratti.
Kävin aamupäivällä tutkija Kaarina Kauhalan kanssa mäyrän pesällä Turun Ruissalossa. Oli jännä ajatella, että siellä maan uumenissa saattaa tuhista unessa mäyräklaani ja vaikka muutama viirunaamainen mäyränpentukin. Yhden kolon suulla näkyi kevätsiivouksen merkkejä. Mäyrät olivat kuskanneet kuivaa kariketta ja lehtiä pesästä ulos ja vieneet uutta tilalle. Naapurin mukaan hiekkatie oli ollut aivan vihreänä, kun mäyrät olivat kuljettaneet pesäntäytettä. Junamatkalla Turkuun lueskelin englantilaisesta mäyräkirjasta, että mäyrien pesät voivat olla siellä jopa vuosisatoja vanhoja. Löysimme metsästä myös mäyrien vessan, jossa mäyrät olivat käyneet kakkimassa siististi kukin omaan koloonsa. Kakan koostumuksesta mäyrätutkija päätteli että pääravintona ovat sillä alueella kastemadot.
Paluumatkalla hyppäsin junasta pois Kirkkonummella ja pääsin seuraamaan lehtopöllötutkimusta Siuntiossa tutkija Patrik Karellin johdolla. Kävimme usealla pesällä, mutta kuuluisa ja armoton Murphyn laki astui peliin, emmekä onnistuneet saamaan yhtään emoa kiinni. Juttelimme kuitenkin Karellin tutkimuksesta, jossa on havaittu lehtopöllöjen värityksen muuttuneen. Yhä useampi lehtopöllö on ruskea nykyään kun taas 70- luvulla ruskeita oli vain 30 prosenttia. Vaikka lehtopöllöjen pesimätulos näyttääkin tänä keväänä huonolta, useassa pesässä oli kuitenkin poikasia. Niiden väritystä ei kuitenkaan voida vielä arvioida, vaan vasta juuri ennen kuin ne jättävät pesän.
Olemme käyneet viime päivinä katsomassa paria hienoa esitystä. Perjantaina Helsingin kaupunginteatterissa esitettiin Laura Ruohosen Yökyöpelit. Ikäsuositus oli viidestä vuodesta ylöspäin, mutta kolmevuotiaamme, jonka kumminkin otin mukaan, kun on kirjan fani, oli täysillä mukana. Useimmat runot olivat lapsille etukäteen tuttuja, ja meno upposi täysillä. Lauloimme kotimatkalla Allakka Pullakka munamakaroonia. Kolmevuotiaan suosikki oli Nakertaja ja kuusivuotiaan Iivana, mummun Agenttinero Naru.
Olen odotellut viime päivinä tervapääskyjä, ja sunnuntaina näin niitä vihdoin. Kolmevuotias kysyi eilen peräjälkeen monta kysymystä: Äiti, saako tiikeri kärpäsen kiinni? Äiti, onko kaikilla aikuisilla kynnet? Äiti, onko rosvoja olemassa?
Eilen nauratti kun yritimme mahtua pojan kanssa samaan tuoliin ja kolmevuotias totesi hetken päästä: Äiti sun täytyy kuihtua vähän!
Maanantaina kävimme Itäkeskuksessa Stoan monitoimitalossa katsomassa Tamara Rasmussenin tanssikoulun kevätnäytöstä. Esitys meni hyvin, ja pienet balettilaiset ovat ihania.
Kiekkohuumaa on tietenkin myös koettu. Juha kävi kuusivuotiaan kanssa torillakin pyörähtämässä alkuillasta.
Kävin Kaisaniemen Kasvitieteellisessä puutarhassa tekemässä juttua jäkälistä ja suomalaisen jäkälätutkimuksen historiasta. Museon jäkäläkokoelmien vanhin osa on jo Turun akatemian ajalta. Paljon jäkälänäytteitä paloi Turun palossa, mutta säilyneet siirrettiin Helsinkiin, ja löytyvät edelleen museon puisten arkistokaappien kätköistä.
Edellispäivänä kävin Ylöjärvellä etsimässä limasieniä limasienitutkija Marja Härkösen kanssa. Limasienet ovat hämmästyttäviä. Ne eivät ole eläimiä, eivätkä kasveja eivätkä sieniä! Limasieni on eräänlaista liikkuvaa limaa. Se voi esimerkiksi mennä suodatinpaperin läpi ja koota itsensä sen jälkeen. Limasieni voi piilotella maan sisällä pitkiä aikoja, kasvaa suotuisissa oloissa ja siirtyä ryömimään maan päälle. Sopivalla kelillä se saattaa sitten muuntua itiöpesäkkeiksi, jotka ovat usein hämmästyttävän kauniita eivätkä enää lainkaan limaisia. Suomen 204 limasienilajia voidaan tunnistaa yleensä vasta tässä vaiheessa. Limasienien itiöpesäkkeet ovat niin hauraita, että hajoavat muutamassa päivässä esimerkiksi sadepisaran osuessa niihin. Japanilaiset harrastavat limasieniä erityisen innokkaasti. He keräävät niitä rasioihin, ja ne voivat hyvin säilyä niissä jopa vuosisatoja. ”Hämmästyttäviä veijareita”, niin kuin eräs ohjelman kuunnellut kommentoi!
/p>
Pienin poika oppi tänään pyöräilemään ja hihkui riemusta. En ollut näkemässä sitä, kun kävin päiväreissulla Ylöjärvellä. Illalla näin ylvästä pyöräilyä senkin edestä.
Lainasin kirjastosta vitsikirjoja, kun tyttö on todennut vitsinkertomistaitoni surkeaksi. Ekaluokkalaisten keskuudessa kerrotaan ilmeisesti jatkuvasti vitsejä, enkä pystynyt tarjoamaan tytölle kuin yhden vaivaisen, joka ei oikein kolahtanut, vaikka onkin vappuaiheisen:
Arvaa, mitä tippaleipä sanoi spagetille? No? Ryhdistäydy!
Sain käsiini Someron uutisten lehtijutun näyttelystäni.
Olin tänään serkkuni Saara Cantellin väitöskaronkassa. Väitöskirja on nimeltään Timantiksi tiivistetty – dramaturgia ja kerronnalliset keinot lyhyessä fiktiivisessä lyhytelokuvassa. Itse työ on minulta vielä lukematta, mutta aihe on mielenkiintoinen. Usein lyhytelokuva mielletään vain harjoitustyöksi tai käyntikortiksi pitkää elokuvaa varten. Saara kertoo, että lyhytelokuvien ohjaajana on välillä tuntunut, että hänen tarjoamiaan runoja luetaan romaanin kriteerein tai sadan metrin juoksuun valmistautumiseen tarjotaan maratonille sopivaa nestetankkausta. Etsiessään vastausta lyhytelokuvan lumouksen arvoitukseen Cantell pohtii, mitä lyhytelokuva tekee erityisen hyvin lyhyytensä vuoksi – ei siitä huolimatta.
Väitöskaronkka oli tunnelmaltaan lämmin ja ihana, ilta kaunis. Onnea Saara!
Kalevalan linnut- teoksiani on esillä Härkälän kartanossa Somerolla kesän ajan. Keskiviikon avajaisissa oli hauska tunnelma ja tarjolla mm. karjalanpiirakoita ja väinämöisen nappeja!
