Vein Kaapelitehtaalle teosvälitykseen tänään maalauksia. Uuden systeemin mukaisesti nämä kolme on nyt varattu jo netissä. Jos ne ostetaan, voin nostaa uudet tilalle. Jos varaajat eivät osta niitä kuitenkaan, ne tulevat taas myyntiin. Ja ilmeisesti voi tehdä useampiakin varauksia? Hmm. Tämä osa uutta systeemiä on vähän hämmentävä mun mielestä toistaiseksi.
Jokatapauksessa teosvälitys on avoinna Kaapelitehtaalla 12.3.- 20.3.2022. Tervetuloa!
Olen innostunut maalaamaan taas joulutauon jälkeen akvarelleilla ja öljyllä. Hauskaa- ja vaikeaa.
Teosvälityksessä on myös joitain mun töitä myynnissä. Tänä vuonna teosvälityksen taiteilijoiden teoksia on myynnissä myös verkossa ja mun mielestä toimii tosi hyvin. On hauska selailla eri taiteilijoiden teoksia. Hakua voi rajata myös esim eri tekniikoihin- tai teemojen mukaan, tai hinnan tai koon. Mä olen löytänyt monia upeita maalauksia sieltä ja joitain olen käynyt katselemassa jo useamman kerran.
Tässä avajaisillan tunnelmaa siinä vaiheessa, kun pääsin kotiin ja istuin katselemassa kukkia, joita sain, eikä meinannut uni tulla :). Kiitos kaikille mukana olleille.
Teokset seinällä!
SINÄ YÖNÄ SATOI LUNTA
Akvarellinäyttely 29.11.- 12.12.2021 Akvart Galleria (HUOM AUKI SIIS MYÖS TI 30.11.)
Haistaako kettu lumen tuoksun? Pysähtyykö varis joskus katselemaan lumihiutaleita? Tunteeko mäyrä räntäsateen kuonollaan? Ihmetteleekö kesällä syntynyt oravanpoikanen ensilunta? Uneksiiko karhu talviunilla kesästä?
Ensilumen sataessa tulee usein mieleen, miten eläimet pärjäävät Suomen luonnossa. On jännittävää miettiä, miten monta oikeaa ratkaisua oravien tai pöllöjen esi-isät ovat tehneet, että niiden jälkeläiset edelleen selviävät täällä kylmien ja vaihtelevien aikojen yli.
Eläinten tutkimus on paljastanut monia nerokkaita sopeumia Suomen talvisiin oloihin kallon kutistumisesta talvihorrokseen, lumikenkiin ja talviturkkiin. Voi kuitenkin vain arvailla, miten eläimet kokevat maiseman ja olosuhteiden muutokset.
Olen maalannut jo pitkään Suomen luonnon eläimiä, lähinnä nisäkkäitä, lintuja ja sammakoita. Ajattelen niitä usein kanssamatkustajina maailmassa- kokemassa monia samoja tunteita ja elämänvaiheita kuin mekin.
Akvarellimaalauksessa minua kiehtoo sattuman vaikutus. Vesi tekee osan maalaustyöstä ja luo paperille pehmeitä muotoja. Se muistuttaa myös siitä, että me kaikki koostumme vedestä, olemme kaukaista sukua toisillemme ja tähtipölystä syntyneet.
”Mietin usein missä lienee raja, joka erottaa ihmiset eläimistä.
Eläimistä, joiden sydän ei ymmärrä mitään puhuttua kieltä.
Minkähän paratiisin kautta kulkikaan aikojen sarastaessa se polku,
jolla heidän sydämensä seurustelivat keskenään; sillä nyt tuo sukulaisuus on ollut
kauan unohdettu. Tosin herää toisinaan vieläkin tuo hämärä muisto, ja ihminen katsoo
eläintä rakastaen. Näyttää toisinaan kuin he seurustelisivat naamioituina
ja kuin he hämärästi tuntisivat toisensa vaatetuksen läpi.”
Intialainen kirjailija Rabindranath Tagore (1861-1941)
(Lainaus Antero Järvisen kirjasta Ihmiset ja eläimet- humanistin eläinkirja)
Kettu- ja mäyräakvarellit etenivät viikonloppuna. Ovat nyt tämmöisessä vaiheessa. Homma jatkuu.
Talvinen koskikaramaalaus lähti tänään työkaverini kyydissä synttäriyllätykseksi. Toivottavasti lahjan saaja on jäisten vesien ja koskikarojen ystävä.
Ja joo, pakkaaminen ei oo mun vahva ala :) , mutta pääasia, että työ pysyy ehjänä reissut.
Upea syysaamu. Kottaraiset juttelivat pihalla, ja seurailin vähän aikaa puukiipijän touhuja aamuaurinkoisella männyn rungolla. Nyt täytyy virittäytyä työhommiin. koneen äärelle. Tähänkin paistaa aurinko ja haittaa keskittymistä. :)
Olen ryhtynyt käymään taas tanssitreeneissä Kaapelilla pari kertaa viikossa. Toistaiseksi olen mennyt kävelemällä- ja päässyt näkemään Lauttasaaren sillalla hienoja valoja ja värejä. Joitain viikkoja sitten meri ja taivas olivat epätodellisen siniset, ja eilen osuin paluumatkalla auringonlaskuhetkeen.
Ehdin viikonloppuna Mäntyharjulla metsäänkin. Poimin vähän puolukoita ja suppilovahveroita, mutta enimmäkseen katselin metsän syksyä. Metsä tuntui valmistautuvan talveen. Pihlajissa, metsäkorteissa, oravanmarjoissa näkyi ruskan värejä siellä täällä värikkäinä laikkuina. Sammalmatto oli syvänvihreä ja komeimmillaan. Tuoksui syksyltä. Närhet rähisivät ja käpytikka oli pajallaan, mutta muuten oli hiljaista. Tämän kun osaisi maalata.
Metsässä tuli mieleen Ritva Kovalaisen upea videoteos virtaavasta metsästä, jonka näin viime keväänä Jyväskylässä Kenen luonto- näyttelyssä. Se on lohdullinen, haikea, kaunis teos, jota on vaikea sanoin selittää. Sen tunnelma jäi kuitenkin vahvasti mieleen, ja muistan sen usein uudelleen. Syksyisin värien vähetessä, etenkin kun syksy etenee tästä ohi ruskan värien, muistan aina myös Heikki Willamon metsävalokuvat, joissa pimeys on tärkeä, metsä on pelkistetty, upea ja marraskuussa komeimmillaan. Sitä kohti nyt ollaan taas menossa.
