Kävin naistenpäivänä luontokuvaajien talvipäivillä Tuusulassa kertomassa luonto- ohjelmien teosta radiossa. Aamu oli todella kaunis pitkästä aikaa. Niin kaunis ettei olisi millään malttanut mennä sisään.
Kehuin luontokuvaajia haastateltavina. Monesti he ovat viettäneet paljon aikaa maastossa ja nähneet esim eläinten käyttäytymisestä asioita, joita ehkä hyvin harvat ovat päässeet näkemään. Oli kiva kertoa radiotoimittajan hommista kiinnostuneelle yleisölle.
Teosvälitys Kaapelitehtaalla aukesi tänään yleisölle. Mun töitä ei kuitenkaan näkynyt koska sain jo etukäteen tiedon, että kaikki kolme on myyty jo. Hienoa. Jännittävä ajatella mihin työt ovat päätyneet!Â


Olen öisin pohdiskellut tulevaa kirjaani. Oudosti nyt tulee paljon ajatuksia mieleen siitä, mitä olisi pitänyt vielä kirjoittaa tai miten maalauksia olisi kannattanut jatkaa. Siis nyt kun kirja on jo tullut painosta! Ihan älytöntä. Onkohan tämä tavallista? tai liittyykö kokemattomuuteen- siihen että tämä on ensimmäinen oma kirjani?
Kirja kertoo Suomen luonnosta eri vuodenaikoina. Tarinat alkavat useinmiten kokemistani hienoista hetkistä luonnossa, ja laajenevat siitä. Kuvituksena ovat maalaukseni, jotka kuvaavat mieleen jäänyttä tapahtumaa tai tunnelmaa.
Kirjan rakenne etenee vuoden kierron mukaan. Muistan kyllä hyvin, miten aikanaan luontoelokuvafestivaaleilla Sundsvallissa Ruotsissa joku kansainvälinen toimija arvosteli pohjoismaisia luontoelokuvia juuri tästä rakenteesta.Aloitetaan keväästä hitaasti. “Suo herää kevääseen.” Mahdollinen toiminta tulee sitten vasta paljon myöhemmin ja sitten taas hissutellaan talveen. Niin tylsää! hän totesi.
Päädyin kuitenkin tähän vuodenaikarakenteeseen, koska ajattelen että ehkä lukijalle tulee näin parhaiten vinkkejä ja ideoita siihen, mitä milloinkin voi katsella luonnossa. Reino Kalliola kirjoittaa kirjassa Suomen luonto vuodenaikojen vaihtelussa hienosti näistä meidän neljästä vuodenajastamme. Ajatus on, että vaikka emme liiku mihinkään niin matkustamme kuitenkin ajassa.
Kirjaan tuli lopulta yli 120 maalausta kuvitukseksi. Osa niistä on valmiita maalauksia, osa lähinnä luonnoksia ja muistiinpanoja. Suurin osa maalauksista on akvarelleja, ja lisäksi mukana on myös joitain öljymaalauksia ja muutama akryyli/öljytyö. Osa niistä on tehty ulkona, osa työhuoneella (joka on ollut välillä saunan lauteiden alla tai parvekkeella). Maalauskuvitus sopii mielestäni hyvin siihen ajatukseen, joka on koko kirjan pohjalla, että kannattaa hidastaa ja pysähtyä katselemaan ihan lähellä olevia asioita. Ainakin minua maalaaminen ja piirtäminen ovat auttaneet katsomaan ja näkemään tarkemmin. Mietin nyt jälkikäteen että hahmottuukohan kuvitus lukijalle samalla tavalla? Että parhaimmillaan maalaukseen voi saada kiteytettynä jotain niin olennaista tilanteesta, että se välittyy katsojalle, ja auttaa huomaamaan luonnossa vastaavia tilanteita
Maalauskuvituksen ei ole tarkoitus esitellä esim maalaustaitojani tai väittää että kaikki maalaukset ovat mestarillisia teoksia. Maalarina tajuan hyvin selkeästi omia puitteistani. Toisaalta tämähän on matka, ja me kaikki teemme omaa ainutlaatuista matkaamme.
Ja tämän sanottuani ajattelen kuitenkin myös, että saattaa olla, että olen eräs Suomen tämän hetken johtavia rupikonna-akvarellimaalareita! – ehkä myös ainoa, mutta ei se mitään. :)
Sadepäivän retki Meikossa Kirkkonummella. Sammalet ja jäkälät hehkuivat kauneimmillaan. Lopuksi viritettiin nuotio hämärtyvässä illassa.



Kustantajalta tuli eilen kuvallinen viesti, että kirja on tullut painosta. Aika jännittävää! Se on siis jo olemassa ja joku on jo pitänyt sitä käsissään. Miltähän se tuntuu kädessä? Onko painava? Aukeavatko sivut hyvin? Entä avautuuko kirjan ajatus lukijalle? Miltä kuvat näyttävät? Koko projekti tuntuu nyt aivan eri tavalla konreettiselta. Eikä sille ainakaan voi enää tehdä mitään.
Jaoin kuvan Facebookissa ja sain paljon tykkäyksiä ja kiinnostuneita ja kannustavia kommentteja. Tuntui liikuttavalta ja hienolta että moni uskoo kirjan olevan hyvä.
Nauratti kun kaksi yhdysvaltalaista ystävääni ja yksi Sveitsissä asuva ilmoittivat heti haluavansa ostaa kirjan. Vaikka se on suomeksi. ja vaikka me emme ole tavanneet yli 15 vuoteen. Ihana ystävyys joka kantaa vuosikymmenten yli. – Ehkä voin nyt markkinoida kirjaani sanomalla, että herättänyt myös kansainvälistä kiinnostusta. :)
Aurinkopäivän retki Hankoon. Kaunista -ja erikoinen hiihtolomasää.




Lumettoman talven luontoretkillä olen viime päivinä katsellut puiden muotoja. Nyt oksat näkyvät hyvin kun lehdet eivät peitä niitä. Ja sammalmatot tuntuvat hehkuvan märkinä päivinä erityisen hienoina. Â


Olen jo monta viikkoa suunnitellut Kuutti Lavosen näyttelyyn menoa. Tänään sitten käytiin. Oli hieno. Jännittävää että teokset toimivat hyvin eri koossa: ihan pienet ja hyvin suuret kasvot. Ilmavia, liikuttavia töitä. Hieno viiva. Näyttelyn nimi Aika ja ikuisuus on hyvin osuva.Â

Samalla vauhdilla kävimme myös Tarvaspäässä. Erikoisen vessan, hienojen näkymien, komean ateljee- huoneen lisäksi oli kiinnostavaa nähdä myös Nordic Noir- näyttely. Esim Sverre Mallingin hiili- ja värikynätyö Norjalainen myskihärkä oli tosi hieno. Mieleen jäi myös muutama Gallen- Kallelan ja Hugo Simbergin myyttinen tiheätunnelmainen maalaus.
 Ehdimme iltapäivällä vielä EMMAan Tapiolassa ihmettelemään hyvin erilaisia teoksia, joissa pääsi myös katselemaan peilejä, makaamaan tyynyillä, kävelemään puntareilla. Aulassa huilasimme pallotuoleissa. Teinit jaksoivat hyvin ja tekivät hauskoja taidehuomioita. Jakta lukemista »
Hiihtoloman alkuun jäälauttoja Eivorin kannelta matkalla Utöhön, jäätyvä meri Lauttasaaren rannassa ja Mäntyharjun Kallaveden maisemia. Mikään näistä ei kuvaa tätä nyt elettävää erikoista talvea.

  

Pääsin tällä Huuhkajanpoikaset kuutamossa- maalauksella mukaan Fabrianon kansainväliseen akvarellinäyttelyyn Italiaan. Suomesta valitut 20 maalausta on tässä vaiheessa jo koottu yhteen ja lähetetty matkaan. Eli siellä jossain varastossa Italiassa tämänkin huuhkajamaalaus varmaan parhaillaan odottelee kevään etenemistä ja sitä että tulee ripustetuksi näyttelytilaan. Teoksia tulee olemaan esillä yhteensä yli 50 eri maasta sadoilta taiteilijoilta. Olisi hauska päästä näkemään niitä esillä, mutta en suunnittele reissua Italiaan. Tapahtuman järjestäjä pohti nyt viestissään myös sitä, miten korona-virus vaikuttaa tilaisuuteen. Se varmaan kuitenkin selvinnee ennen toukokuuta.
