Miten tämän vuoden päivät tuntuvatkin suhahtavan ohi vauhdilla! Yritän kuitenkin käynnistää taas blogin päivitystä.
Olimme illalla pulkkamäessä ja poikia nauratti kovasti. Muistan hyvin samat hommat omasta lapsuudesta, kun kierähdimme pulkasta vetäjän huomaamatta Paloheinän mäessä. Kävimme joskus pulkkailemassa Kaivopuistossakin, kun ukki ja mummi asuivat lähistöllä. Muistan selvästi vieläkin sen kun kerran nuori miestarjoilija tuli Kaivohuoneelta tarjoiluasussaan, ja laski mäen seisaallaan hopeisella tarjottimella! Ja meni sitten takaisin töihin.
Taiderintamalla on edelleen vähän hiljaiseloa. Olen etsiskellyt työhuonetta, mutta toistaiseksi ei ole oikein löytynyt. Osallistun Galleria Foggan ryhmänäyttelyyn, joka järjestetään naistenpankin hyväksi. Kiikutan sinne töitä ensi viikolla.
Radiohommissa olen tavannut hauskoja tyyppejä. Rauno Lauhakankaan kanssa puhelimme valaiden äänistä ja musisoinnista niiden kanssa. Pääsin käymään Ilkka Koiviston kotona katselemassa hänen piharuokintaansa ja juttelemaan eläinten kielestä. Ensi viikolla on tarkoitus mennä Turkuun ja katsella Turun Tuomiokirkon naakkojen elämää. Olen lueskellut Konrad Lorenzin kirjaa Eläimet kertovat, jossa on hauskoja naakkajuttuja. Yksi Lauttasaareen yöpymään tulevista suurista naakkaparvista lenteli hetki sitten saaren eteläkärjessä. Oranssinhehkuiselta taivaalta kuului armoton pajatus – ehkä linnut vaihtoivat mielipiteitään päivän tapahtumista.
p>
src=”http://www.minnapyykko.fi/wp-content/uploads/2012/01/IMG_8432-400×300.jpg” alt=”” title=”” width=”400″ height=”300″ class=”alignnone size-medium wp-image-2488″ />
Tämä on viimeinen päivämme Utön saaressa. Huomenna aamulla starttaamme Eivorilla mantereelle klo 8.30. Edessä on ainakin sunnuntaina luontokuvatapahtuma, jossa Juha esittelee Utön kuviaan, veljen häät (jess!!), ja sitten arki. Koko päivän on ollut haikea olo, vaikka tavoitteena onkin tulla takaisin viimeistään keväällä.
Kuusi viikkoa on mennyt nopeasti. Olen huomannut kiinnittäväni vähän eri asioihin
huomiota kuin aiemmin. Valokuvien aihevalinnoissakin muutoksen huomaa varmaan, jos vertaa näitä kuvia viime keväisiin tai puolentoista vuoden takaisiin, silloin kun aloitin blogin kirjoittamisen. Okei, toisaalta rupikonnat, meduusat, aallot, pilvet – ehkä kuitenkin itse asiassa pyöritän samoja juttuja vuodesta toiseen!
Syksyn etenemisen on havainnut parhaiten iltojen ja aamujen pimenemisestä. Haarapääskyt hävisivät vaivihkaa lokakuun alussa, eikä käärmeitäkään ole näkynyt enää viime viikkoina. Hyönteissyöjälinnut ovat jo pääosin muuttaneet, peipot ja talitiaiset ovat alkaneet kerääntyä ruokinnoille. Saaren muutamat pihlajat ja vaahterat ovat saaneet ruskan värejä, mutta saarnit ovat vasta vähän kellertyneet. Kahden vuoden takaiseen syksyyn verrattuna rupikonnien poissaolo on ollut hämmästyttävä muutos. Pöllöjä en ole onnistunut näkemään kuin yhden koko syksynä, ja harvinaisia lintuja on ollut vähemmän kuin kaksi vuotta sitten. Tänä syksynä on tuullut lännestä, lintumielessä siis väärästä suunnasta. Aaltoja olen päässyt näkemään ja myrskyretkillä käymään. Lapset ovat päässeet aiempaa paremmin mukaan saarelaisten touhuihin, ja saari on avautunut uudella tavalla leikki- ja seikkailupaikkana. Taas on samanlainen tunne kuin aiemminkin, että tarina jää kesken. Mitä sitten tapahtuu? Tänä syksynä en pääse näkemään miten ensilumi saapuu, en pääse valuttamaan käsissäni jäistä meduusalöllöä koulunlahdella, enkä pääse tyyninä päivinä retkeilemään lähiluodoille. Uudet hauskat ihmiset saapuvat saareen, uudet tuttavuudet ja tarinat jäävät kokematta.
Jossain vaiheessa on tietenkin alettava tehdä hommia taas. Eihän tällainen turistina ihmettely ikuisuuksiin suju. Etukäteen päätin, että en työhaastattelujen lisäksi hommaa mitään erityisiä projekteja itselleni, en edes maalaa, vaan varaan aikaa
yhteisiin retkiin lasten kanssa. Lähinnä neljävuotias on ollut niistä kiinnostunut, isommilla on ollut muuta retkiseuraa. Joka tapauksessa on ollut hauskaa kuunnella lasten juttuja ja lukea yhdessä kirjoja. Kaupungissa yhdessäolo ei ole näin intensiivistä kuin täällä. Hotellilounaat ovat olleet herkulliset, mutta kuka käski ottaa aina lisää ja vielä jälkiruokaa. En meinaa enää mahtua ulkoiluhousuihin, joten sikäli on hyvä aika lähteä.
Kiitokset blogin seuraajille. Teknisistä syistä en pysty seuraavaan pariin viikkoon lisäämään kuvia sivuilleni, joten pidän blogin päivityksessäni luovan tauon, ja palaan asiaan myöhemmin syksyllä. Ehkä silloin paljastan, miten ratkeavat viimeiset toistaiseksi ratkaisematta olevat asiat kuten, saako keskimmäinen lapsi ottaa puisen metrin mittaisen aseensa kaupunkiin, ja miten neljävuotiaan pää saadaan aamulla käännettyä niin, että tänään löytynyt kuollut punatulkku, joka on kulkenut kädessä visusti löytymisestä lähtien, ei lähde aamulla Eivorilla mukaamme. Utön koulun tapahtumia voi seurata blogiosoitteesta: http://utonkoulu.wordpress.com/ ja Jorma Tenovuo päivittää saaren lintutapahtumia osoitteessa: http://www.jtenovuo.com/blogi/.
Iloisia lokakuun päiviä kaikille!
En paljasta tarkemmin, minkälaista tuherrusta aarrekarttojen virittely oli, esimerkiksi siinä vaiheessa kun yritin etsiä hotellialueelta ulkotiloista tuulensuojaa pystyäkseni tulitikuilla käristämään kartan reunoja uskottavasti vanhahtaviksi.
Illansuussa tyttö viritteli vielä pieniä muutaman kaverin juhlia hotellillamme leijan ja ilmapallojen lennättämisen merkeissä. Yksi ilmapalloista lensi pohjoistuulen avittamana lahden yli kaupalle Pirkon mäntyihin asti.
Iltayhdeksältä pimeässä jututin lintukuvaaja Markus Varesvuota pihallamme. Kuu paistoi hienosti satamalahdelle, ja heijastui veteen. Ympärillä tuuli pauhasi, vinkui ja heilutteli puita ja pensaita.
Pohjoistuuli puhalsi tänään koko päivän tanakasti ja satamalahdella oli vaahtopäitä. Etupihamme oli tuulensuojassa ja illansuussa pikkuvarpusjengi viihtyi pihalaatoituksella pitkään.
=”http://www.minnapyykko.fi/wp-content/uploads/2011/10/IMG_7814-400×300.jpg” alt=”” title=”” width=”400″ height=”300″ class=”alignnone size-medium wp-image-2461″ />
Kävimme taas aamupäivällä äänittämässä aaltoja. Nyt neljävuotias oli tylsistynyt, ja söi eväspähkinöitämme nyrpein mielin. Retki jatkui lampaita ruokkimaan ja majakalle, josta löytyi tyyni kohta teen juontiin. Paluumatkalla kauppa oli auki, ja sen edessä oli lintuväkeä vaihtamassa havaintoja.
Iltapäivällä virittelin etukäteen tytön huomista synttärijuhlaa. Näin vihdoin sarvipöllön Pirkon männyissä kauppareissullani. Illalla kuudelta satoi hetken aikaa rankasti rakeita. Jos hippiäis- tai tinttiparvi jäi merellä tuon kuuron alle, matka loppui varmasti siihen. Juha raportoi Utön kuulumisia majakalta Luonto- Suomen siniseen hiljaisuuteen. Palautimme illalla kirjastoon valtaosan lainaamistamme kirjoista. Juha tulee vielä lokakuun lopulla saareen, joten jätimme osan vielä luettavaksi.
Päivä oli kylmän tuntuinen. Lähdimme taas neljävuotiaan kanssa retkelle, tällä kertaa itärannalle. Etsiskelimme kiviä, joilla olisi erityisen hyvä istua katselemassa aaltoja. Kuvassa oleva yksilö voitti lopulta istumiskilpailun. Se on molempien mielestä täydellinen ulkonäöltään ja istumismukavuuksiltaan. Sitä saavat luvallamme kokeilla vapaasti kaikki Utön Itärannalla retkeilevät. Paluumatkalla näimme miten varpushaukka lensi peippo kynsissään.
Yritin illalla kuvata hotellin länsirannalla pärskeitä, mutta projekti jäi kesken, ja keksin miten ne pitäisi kuvata vasta siinä vaiheessa kun aurinko jo oli laskenut. Yritän ehkä huomenna uudestaan. Grillasimme kahdeksan aikaan pimeässä pihalla makkaraa, maissia, ruisleipää ja ruusukaalia.
