Teimme neljävuotiaan kanssa taas retken eteläkärkeen. Poika löysi kivikkorannalta erilaisia luita, ja yritti koota niistä uudelleen syötyä lintua. Eräänlainen saaristolaislapsen palapeli! Menomatkalla tieltä löytyi matarakiitäjän toukka, jota kannoimme lippalakissa retkiseurana. Samalla juttelimme siitä, miten erilainen maailma on pienille ja isoille. Pieniä eläimiä ei satu kun ne putoavat, kun taas suuret ovat siinä mielessä hyvinkin hauraita. Joimme hunajateet vakiopenkillämme suuren kiven suojassa. Paluumatkalla poika istui taas olkapäilläni, ja huuteli ohikulkijoille keskustelun avauksena: ”mun on matarakiitäjän toukka vaan täällä lippalakissa!” Paluumatkalla kyselin onko pojalla kaupasta ostotoiveita, oli: intergalaktinen limatykki! Juha ihmetteli kaupassa moista tilausta ja tuli yhden kaverin kanssa siihen tulokseen, että maksamakkara saattaisi olla lähinnä toivetta.
Iltapäivällä poika äkkäsi pari rantakäärmettä lämmittelemässä hotellin edustan kivillä, ja esitteli niille kumikobraansa.
Nyt ruskan merkit alkavat jo näkyä, vaikka muuten syksyn muutoksia on vaikea havaita. Haarapääskytkin lentelevät vielä sataman venevajoissa vaikka mielestäni niiden olisi jo aika suunnitella etelänmatkaa. Tänään pysähdyin oikein kunnolla satamaan seuraamaan sitä ”mammanpoika” harmaalokkia, josta Juha on maininnut. Poikanen kerjää emolta ruokaa, vaikka on jo emoaan suurempi, ja haloo, huomenna on jo lokakuu! Nyt olisi aika ryhdistäytyä, mutta emo raahaa edelleen ruokaa poikaselleen.
Koululaisilla oli huippuhauska päivä, melontaa ja savitöitä. Alaluokkalaiset menivät aamupäivällä harjoittelemaan melomista satamalahdelle, ja iltapäivällä oli isompien vuoro. Satamalahti oli lähes tyyni, kun koululaiset pakkautuivat aamukymmeneltä kajakkeihin. Lyhyen opetuksen jälkeen joukko lähti lipumaan lahdelle. Melontavuoroja vaihdeltiin niin, että kaikki halukkaat saivat kokeilla kajakkeja. Oli kuulemma hauskaa ja helppoa.
Saviaskartelussa oli aiheena meren elämä. Meidän joukkomme vesiteemat vaihtelivat melojasta meritähteen, myrkkyetanasta pöllöön juoma-altaalla.
Kävimme neljävuotiaan kanssa aamupäivällä souturetkellä Patskärin saarella. Saari on hienon näköinen, mutta nyt kostealla kelillä jäkäläpeitteisten kallioiden ollessa märkiä aika vaikeakulkuinen. Liikkumisen vaikeutta lisäsi se, että neljävuotias päätti saaren kuhisevan merirosvoja, ja taisteli puumiekkansa kanssa vähän väliä uuden kimppuumme hyökänneen hurjimuksen kanssa. ”moi merirosvo, täältä pesee! Katsopas tätä!”
Juha löysi saaresta jonkin hämärän näköisen punertavan taskun. Lintu juoksutti miestä ympäri saaren itäosaa. Lopulta lintu osoittautui kivitaskuksi.
Iltapäivällä Eivorin mukana saareen saapui paljon vierailijoita viikonlopuksi. Maksoin tähänastisen kauppalaskumme.
Nettisivujeni päivityksessä oli ongelmia. Sain kuulla sen johtuvan levytilani täyttymisestä. Täytyy siis pähkäillä, poistanko kuvia, vai anonko lisää levytilaa.
Huomaan juoksevani hotellinniemellä edestakaisin aamuin illoin. Aamulla kuvaan idästä nousevaa aurinkoa, ja iltaisin länteen laskevaa. Täällä Utössä olen nähnyt useita mieleen painuneita nousuja ja laskuja. Erityisesti nyt syksyllä päivät ovat sen verran lyhentyneet, että molemmat näkee hyvin.
Lounasaikaan koululaiset eivät olisi malttaneet ruokailla kunnolla, kun tarkkailivat ikkunasta päänsä kopsauttaneen käpytikan selviytymistaistelua. Tikka kyyhötti pökkeröisenä penkillä, sitten se kuukahti. Neljävuotias ei malttanut enää odotella, vaan livahti salaa vessan kautta pihalle tutkimaan tilannetta. Tikka lensikin puuhun pojan edeltä, ja poika juoksi riemukkaana sisään: se elää, se elää! Joku vanhemmista kysäisi huvittuneena: Kalle, herätiksä sen kuolleista. Siitäkös poika riemastui: joo!!
Nuolihaukka vietti päivää antennilla eikä välittänyt meistä kiikaroijista mitään. Saimme katsella sitä rauhassa. Joku putken kanssa paikalle tullut kommentoikin outoa tilannetta: Harvoin sitä saa tarkastella nuolihaukan sierainreikiä tähän tapaan.
Illansuussa kävimme taas kirjastossa palauttamassa vanhoja kirjoja ja lainaamassa kassillisen uusia.
Kuusivuotias on päättänyt saada pokkarillaan kuvia haukoista. Olemme yrittäneet vihjata, että ehkä maisemista, kivistä ja toukista on helpompi aloittaa. Poika yrittää kuitenkin sitkeästi. Aamiaisella alkoi jo hermo mennä ja puuro jäähtyä, kun poika yritti samalla tähyillä ikkunasta, näkyisikö kuvattavia haukkoja. Ymmärrän kyllä tunteen hyvin, kun muistan omat vaikeuteni täsmälleen samassa puuhassa ja yhtä laihoin tuloksin. Iltapäivällä poika tuli innoissaan sisään.” Hei äiti, kyl mä voin saada haukasta lennossa kuvan, kun mä sain Aapostakin kuvan, kun se ajo täysii fillarilla.”
Pojan kuvausintokin on kyllä vaihtelevaa laatua. Alkuillasta olisi ollut kuvauskoju käytössä itäniityllä, naaraspukuinen sinisuohaukka kaartelemassa lähistöllä ja vielä hunajateet termarissa, mutta silloin ei ehtinyt kun oli agenttileikki kesken. Yritin vähän maanitella, että ei se haukka ole joka päivä kuvattavissa. Poika vastasi salamannopeasti: eikä joka päivä ole agenttileikkejäkään. Ja oli kyllä oikeassa.
Saaressa on nyt paljon lapsia, pitkäaikaisasukkaita ja muutaman viikon vieraita. Sen seurauksena erilaiset ulkoleikit ovat suosiossa, majanrakentaminen, piiloleikit, vaklaukset, fudis.
Viitisenkymmentä peippoa ruokaili pihallamme, joukossa muutama järri.
Aamu oli hämmästyttävän tyyni. Vietimme aamupäivän kalojen perkuupuuhissa. Saaliina oli siikoja, kampeloita, piikkikampela, silakka, ahvenia. Piikkikampela vapautettiin, koska se oli kuulemma pieni, vaikka aika jötkäle olikin. Muutama lehtohepokatti tuli lähietäisyydelle tarkasteltavaksi.
Iltapäivällä teimme retken Itäniitylle, jossa joku oli nähnyt suopöllön. Pöllöä ei löytynyt, mutta muuta jännää kyllä. Neljävuotias hihkui löydettyään kiven, jossa oli selvästi sydämen kuva. Istuskelin rannassa ihmetellen sitä, että tosiaan ei tuule. Seurailin lähiluotojen merimetsoja. Kivellä lepäili kapustarinta.
Ennen viittä savustimme ja siivoilimme ja imuroimme.
Tyyni huippuaamu. Jututin Skaftungin Kari Korhosta, joka kertoili lintukurssien vetämisestä. Fotofennican lintuvarustekauppias Mikko Kataja naureskeli kameranpuhdistuskuvalleni. Eivoriin suuntasi nyt iso joukko töihin palaajia. Satamalaiturilta näkyi paljon meduusoja, myös muutama ei-neljäkorvainen. Kun puolen päivän aikaan yritin taas mennä kuvaamaan niitä, ei onnistunut. Taivas oli mennyt pilveen ja meri aaltoili. Ei meduusojenkaan kuvaaminen ole ihan helppoa. Iltapäiväretkellä tuntui, että saari on täynnä pikkulintuja, ainakin peippoja. Tarkkailin västäräkkejä, hippiäisiä, näin vihdoin pikkusiepon läheltä. Taigauunilinnun näin ohilentävänä tuhruna, mutta näinpä kumminkin. Poissaoloaikanani saaressa saalisteli kuulemma arosuohaukka, jota Juha oli päässyt kuvaamaankin. Hautasimme talon edustalla pari päivää olleen kuolleen käpytikan. Neljävuotias oli yhtäkkiä totinen: ”Äiti mulle tuli sääli tota käpytikkaa. Kaikki mikä elää, haluaa olla elämässä.” Nukkumaan mennessä havahduimme siihen, että ulkona oli käynnissä hurja laulurastasmuutto. Istuin illalla kymmenen aikaan laskemassa ohilentävien rastaiden tiksutuksia, yhteysääniä, mutta en ollut varma erotanko kaikki. Istuimme Juhan kanssa uudestaan kolmen aikaan kymmenen minuuttia pihalla. Laskimme sinä aikana 411 laulurastaan tiksautusta. Lisäksi yössä kuului kapustarintojen ja kiurujen ääniä. Laulurastaiden kiihkeä muutto jatkui ilta yhdeksästä aamu kuuteen. Lintuja myös näkyi koko ajan. Juha arvioi, että yön aikana hotelliniemen ohitti ainakin 20 000 laulurastasta. On jännä kuvitella miten rastaat siellä pimeässä painaltavat meren yllä ja pitävät toisiinsa yhteyttä pienin äännähdyksin. Muutaman tunnin yöunen jälkeen sain pakattua, ja ehdin bussiin joka lähti klo 7.00 Helsingistä Kampista, vaihto Piispanristin pysäkillä 9.15, josta toisella bussilla Korppoon lauttarantaan klo yhdentoista aikaan. Rannan kahvila oli auki, joten aika kului nopeasti. Klo 13.00 pääsin Eivoriin ja nukuin paluumatkan. Vasta Jurmon jälkeen menin kannelle haistelemaan merituulia. Rannassa Juha ja Kalle olivat vastassa omatekoisen kaksimetrisen ”tiedon haravan” kanssa. Lähdin klo 5.30 Eivorilla Helsinkiin Ympäristötoimittajien 20- vuotisjuhlaan. Taivas oli täynnä tähtiä kun kävelin Eivorille. Tuuli sen verran, että otin matkapahoinvointipillerin, vaikka Eivor onkin varsin vakaa laiva. Möngin heti nukkumaan, ja nukuin melkein koko matkan. Sain kyydin Helsinkiin asti, ja matka sujui hauskasti ja nopeasti. Puissa näkyi jo olevan ruskaa enemmän kuin Utössä. Pyörähdin kaupungilla parin tunnin ajan. Kävin apteekissa, ostin uudet puuvärit ja askartelutarvikkeita. Näin kotona isovanhempia ja kertoilin kuulumisia. Toin ukille tuliaisina Britan ja Vilin lähettämää maustevaspuukia. Neljävuotias on aika vahdittavassa iässä. Enimmäkseen asiat ymmärretään ja tajutaan, tai sitten ei. Istuskelin koneen äärellä iltapäivällä, kun ulkoa kuului hurja tömäys. Poika oli heittänyt kiven. Syöksyin kiukkuisena selittämään, että eikö tästä ole jo puhuttu, että missään nimessä kiviä ei saa heittää. Ikkuna voi mennä vaikka rikki! Poika katseli minua tosi loukkaantuneen näköisenä, että nyt syytät kyllä väärää henkilöä: ”mä tähtäsin katolle, enhän mä voi sille mitään mihin se lentää”. Päivä oli melko sateinen. Illalla kävimme kirjastossa. Toimme kirjastokirjat talolle, lueskelimme niitä vähän ja lähdimme vielä rupikonnaretkelle yhdeksän aikaan otsalamppujen kanssa. Kolme löytyi, yksi pieni, ja kaksi isoa jötkälettä. Lapset löysivät konnat ja hihkuivat innosta.
24.9.
Kirjoitettu: 25.09.2011
Toin kotoa villapaitoja, Kallen suosikkiliskon, palkintokukat.23.9.
Kirjoitettu: 25.09.2011
Juhlat alkoivat klo 18.00 Hotelli Katajanokalla. Oli hauska nähdä ihmisiä, joiden kanssa matkustimme joskus kymmenen vuotta sitten Indonesiassa ja Tansaniassa, Puolassa, Virossa, Latviassa. En ole nähnyt suurinta osaa paikalla olleista melkein kymmeneen vuoteen. Illan ohjelmassa oli katsaus ympäristötoimittamisen historiaan Suomessa, perustajajäsenet kertoilivat yhdistyksen alkuajoista, ihmiset muistelivat tapahtumia vuosien varrelta. Sain ansioituneen ympäristötoimittajan palkinnon, tiedon haravan! Se on 20 cm pitkä visakoivuinen harava. Voi mikä ihana ilta, jonka muistan varmaan aina. Keikuin vielä kello kahden aikaan jatkoilla, enkä millään olisi malttanut mennä nukkumaan. 22.9.
Kirjoitettu: 22.09.2011
Päivä on ollut melko sateinen ja vähälintuinen.
Illansuussa pojat touhusivat taisteluleikkejä puumiekoilla, ja harjoittelivat kepeillä keihäänheittoa. Tytöt olivat tuntikausia jossain virittelemässä majaa.
21.9.
Kirjoitettu: 21.09.2011
Koululaiset pelasivat aamupäivällä pesistä ja fudista. Homma näytti hauskalta ja onnistui hämmästyttävän hyvin siihen nähden, että pelaajat olivat monenikäisiä ja -kokoisia.
