Vein tänään vielä illansuussa Pöllökellon ja Haahkojen aamu- akvarellin Kaapelille varalle. Käsittääkseni pääsevät seinälle aiempien tilalle, jos varatut myydään. Pääsin samalla vähän näkemään näyttelyä- ja näyttää hyvältä. Huomenna auki yleisölle klo 11 alkaen.
Valmistaudun geologiailtaan radiossa ja mietiskelen merenrannan silokallioita. Miten hienoja ja ainutlaatuisia ne ovat. Geologi Veli- Pekka Salonen kertoi joskus, kun teimme radio-ohjelmaa jääkauden jäljistä, että kansainväliset geologit ovat aivan haltioissaan nähdessään näitä. Olimme Vuosaaren uimarannalla tekemässä radiojuttua. Tutkimme siinä rannassa olevaa silokalliota, ja hän osasi kertoa siitä jotenkin ikimuistoisesti ja pystyi lukemaan kiven pinnan naarmuista jään liikkeitäkin. Muistaakseni hän puhui jääkauden viime henkäyksistä. Se tuntui ihmeelliseltä. Olen usein muistellut sitä retkeä silokalliolla liikkuessani. Veli- Pekka Salonen ja Arto Luttinen ovat tänään keskiviikkona Radio Suomessa Luonto- Suomen geologiaillassa asiantuntijoina klo 18 alkaen.
Tähän alla olevaan akvarelliin olen yrittänyt saada tallennettua sen keveyden ja kuulauden, jota meren rannalla voi kokea joskus kevätiltoina ja -aamuina.
Ensimmäiset haahkat ovat jo saapuneet Suomeen! Miten lohdullinen ajatus kumminkin. Tänä keväänä olen innostunut taas maalaamaan haahkoja. Maalauksissani on enemmän koiraita kuin naaraita. Koiraat ovat kyllä upeita ja maalauksellisia, mutta se vastaa toisaalta myös todellisuutta. Niitä on nykyään enemmän kuin naaraita- tai naaraita on paljon vähemmän kuin koiraita, ja siksi suuri osa ei löydä pesimäkumppania. Haahkojen ongelmat eivät lopu tähän: poikaskuolleisuus on hurjaa ja tosi harva selviää aikuiseksi. Silti tähän aikaan vuodesta ilmassa on toivoa ja kevään riemua, kun ne taas saapuvat. Eräs Utön saaren asukas totesi joskus, että kun haahkat saapuvat, tuntuu kuin taivaskin olisi avarampi.
Tänä aamuna merenrantakin tuntuu liputtavan Ukrainan puolesta.
Vein Kaapelitehtaalle teosvälitykseen tänään maalauksia. Uuden systeemin mukaisesti nämä kolme on nyt varattu jo netissä. Jos ne ostetaan, voin nostaa uudet tilalle. Jos varaajat eivät osta niitä kuitenkaan, ne tulevat taas myyntiin. Ja ilmeisesti voi tehdä useampiakin varauksia? Hmm. Tämä osa uutta systeemiä on vähän hämmentävä mun mielestä toistaiseksi.
Jokatapauksessa teosvälitys on avoinna Kaapelitehtaalla 12.3.- 20.3.2022. Tervetuloa!
Olen innostunut maalaamaan taas joulutauon jälkeen akvarelleilla ja öljyllä. Hauskaa- ja vaikeaa.
Teosvälityksessä on myös joitain mun töitä myynnissä. Tänä vuonna teosvälityksen taiteilijoiden teoksia on myynnissä myös verkossa ja mun mielestä toimii tosi hyvin. On hauska selailla eri taiteilijoiden teoksia. Hakua voi rajata myös esim eri tekniikoihin- tai teemojen mukaan, tai hinnan tai koon. Mä olen löytänyt monia upeita maalauksia sieltä ja joitain olen käynyt katselemassa jo useamman kerran.
Tässä avajaisillan tunnelmaa siinä vaiheessa, kun pääsin kotiin ja istuin katselemassa kukkia, joita sain, eikä meinannut uni tulla :). Kiitos kaikille mukana olleille.
Teokset seinällä!
SINÄ YÖNÄ SATOI LUNTA
Akvarellinäyttely 29.11.- 12.12.2021 Akvart Galleria (HUOM AUKI SIIS MYÖS TI 30.11.)
Haistaako kettu lumen tuoksun? Pysähtyykö varis joskus katselemaan lumihiutaleita? Tunteeko mäyrä räntäsateen kuonollaan? Ihmetteleekö kesällä syntynyt oravanpoikanen ensilunta? Uneksiiko karhu talviunilla kesästä?
Ensilumen sataessa tulee usein mieleen, miten eläimet pärjäävät Suomen luonnossa. On jännittävää miettiä, miten monta oikeaa ratkaisua oravien tai pöllöjen esi-isät ovat tehneet, että niiden jälkeläiset edelleen selviävät täällä kylmien ja vaihtelevien aikojen yli.
Eläinten tutkimus on paljastanut monia nerokkaita sopeumia Suomen talvisiin oloihin kallon kutistumisesta talvihorrokseen, lumikenkiin ja talviturkkiin. Voi kuitenkin vain arvailla, miten eläimet kokevat maiseman ja olosuhteiden muutokset.
Olen maalannut jo pitkään Suomen luonnon eläimiä, lähinnä nisäkkäitä, lintuja ja sammakoita. Ajattelen niitä usein kanssamatkustajina maailmassa- kokemassa monia samoja tunteita ja elämänvaiheita kuin mekin.
Akvarellimaalauksessa minua kiehtoo sattuman vaikutus. Vesi tekee osan maalaustyöstä ja luo paperille pehmeitä muotoja. Se muistuttaa myös siitä, että me kaikki koostumme vedestä, olemme kaukaista sukua toisillemme ja tähtipölystä syntyneet.
”Mietin usein missä lienee raja, joka erottaa ihmiset eläimistä.
Eläimistä, joiden sydän ei ymmärrä mitään puhuttua kieltä.
Minkähän paratiisin kautta kulkikaan aikojen sarastaessa se polku,
jolla heidän sydämensä seurustelivat keskenään; sillä nyt tuo sukulaisuus on ollut
kauan unohdettu. Tosin herää toisinaan vieläkin tuo hämärä muisto, ja ihminen katsoo
eläintä rakastaen. Näyttää toisinaan kuin he seurustelisivat naamioituina
ja kuin he hämärästi tuntisivat toisensa vaatetuksen läpi.”
Intialainen kirjailija Rabindranath Tagore (1861-1941)
(Lainaus Antero Järvisen kirjasta Ihmiset ja eläimet- humanistin eläinkirja)
Kettu- ja mäyräakvarellit etenivät viikonloppuna. Ovat nyt tämmöisessä vaiheessa. Homma jatkuu.
