Aamulla seitsemän aikaan oli niin pimeää, että ensin en millään uskonut että on aamu. Juha väitti, että yöllä on satanut ja ukkostanut.
Kävin aamupäivällä eteläkärjessä äänittämässä tyrskyjä. Neljävuotias on hauskaa retkiseuraa. Ei ole ainakaan jämähtänyttä ajattelua. Samalla reissulla voi tulla mm. seuraavia juttuja: Äiti, onko jossain muualla maailmassa nyt yö? Miten haukka puolustautuu? Onko Kiinassa joskus kuollut joku? Ai kuka? Onko tuuli näkymätöntä? Tiedätkö, että naisellakin voi olla viikset?
Iltapäivällä talitiainen törmäsi ikkunaan. Laitoimme sen hetkeksi huilimaan pahvilaatikkoon, ennen kuin päästimme jatkamaan matkaa. Illalla kävimme kuusivuotiaan kanssa pitkästä aikaa rupikonnaretkellä otsalamppujen kanssa samalla kun haimme neljävuotiasta kylästä kotiin. Kävelimme helikopterikentälle ja takaisin. Tuloksena oli yksi pieni konna päätien varressa.
Tyttö oli huiskinut majanrakennushommissa kaverinsa kanssa monta tuntia. Kädet olivat kylmät, ja oli jo ihan pimeää, kun tyttö lopulta saapui kotiin erinäisten aaltojen kuljettamien ämpäreiden ja muiden aarteiden kanssa. Kävimme kuusivuotiaan kanssa illalla rantasaunassa, ja pulahdimme uimaan muutaman kerran. Vesi tuntui niin kylmältä, että tuntui hämmästyttävältä ajatella, että kukaan mereen joutuva voi pärjätä siellä muutamia sekunteja kauempaa. Meidän saunoessamme muu joukko katseli Viirua ja Pesosta DVD:ltä.
Pidin Pikkutylliä auki Eivorin lähtöön asti. Putiikki menee nyt tältä syksyltä kiinni, ja keräilen lähipäivinä maalaukseni kasaan. Myin lopulta viisi pientä maalausta Pikku-tyllistä. On hauska ajatella, että työt ovat mukavan tuntuisten ihmisten seinillä muistuttamassa saaresta ja muuttavista linnuista.
Ilma oli lähes kesäinen ja teimme iltapäivällä teimme kuusivuotiaan kanssa retken Ormskäriin. Soudin sisälahteen ja kävelimme saaressa parin tunnin ajan. Poika meni kuin vuorigaselli edellä ja minä puhkuin perässä. Kameran patterit loppuivat jo saareen tultaessa, joten komeat maisemat jäivät tällä kertaa kuvaamatta. Löysimme lisää luiden kappaleita luupalapeliimme.
Kokkikimi oli tällä välin löytänyt Mörttilästä sinipyrstön, jota kaikki pääsivät ihailemaan. Kaupalla pikkuvarpusten joukossa siemeniä nokki naarasvarpunen ja nuori punavarpunen. Neljävuotias ja koululainen olivat kyläilemässä saaressa. Reissu oli mennyt muuten hyvin, mutta neljävuotiaan ruokailutavat olivat olleet kuulemma vähän puutteelliset isosiskon mielestä. Illalla grillasimme pihalla, ja kuukahdimme yhdeksältä koko joukko.
Kylläpä päivät vaihtelevat. Nyt on taas tyyni ja lämmin aamu. Joskus ajattelen, että on hämmästyttävää että näinkin rauhallisella äidillä on noin taistelunhaluisia poikia. Tänä aamuna poikien taistelutarmo kanavoitui sukkalinkoihin. Juha rakensi sellaiset kivistä, kumista, naruista ja vanhoista sukista. Muutaman tiukkasanaisen ohjeistuksen jälkeen pojat pääsivät vauhtiin heittelemään niitä hotellin rannan kuivaustelineeseen. Paraisilta saadut lääkkeet tepsivät niin hyvin, että Juha sai jo saappaan jalkaan ja lähti taas ottamaan saarta hallintaan. Iltapäivällä pääsin synttärilahjaksi Kaijasofian kokovartalohierontaan. Illansuussa teimme poikien kanssa retken majakan edustan kalliolle. Söimme pähkinöitä ja katselimme samalla lainelautailijaa illan hämärtyessä. Kameralta katsottuna kuvat näyttivät tosi hienoilta. Murtuva aalto näytti jäisen siniseltä viivalta oranssin violetissa meressä. Itse kuva ei kuitenkaan näytä ihan siltä, joten tähän alla olevaan täytyy lisätä mielikuvituksella lisää väriä. Illalla istuskelin ulkona ja näin mielestäni muutaman tähdenlennon. 
Juha lähti lopulta aamulaivalla Paraisille lääkäriin. Olin aamuviideltä saattelemassa matkaan lähtijöitä. Kävimme aamupäivällä neljävuotiaan kanssa taas kaakaoretkellä eteläkärjessä. Koululaisetkin olivat käyneet siellä ”aaltojenkatselutunnilla”. Löysimme kylätieltä kuolleen rupikonnan, jonka yli joku oli varmasti edellisyönä ajanut. Poika esitteli sitä uutterasti vastaantulijoille.
Iltapäivällä maalailimme vesiväreillä ja luimme kirjoja. Tyttö teki läksyjä. Sain päivän mittaa useita synttärionnitteluja ja ruusun, ja illalla kylän päällä oli pilvissä hieno juhlavalaistus.
Päivä oli sateinen ja tuulinen. Kuvasimme eteläkärjessä aaltoja ja kävimme bunkkerissa tarkastamassa, että nokkosperhoset ovat edelleen paikalla. Ovat!
Helikopteri laskeutui kun kävelimme kopterikentän ohitse. On hämmästyttävää, miten taitavasti sellainen määrä rautaa ilmassa liikkuu. Eteläkärkeen tuli muutamia lainelautailijoita märkäpuvuissa, ja pääsin näkemään pari kertaa miten taitavasti lautailija kiepsahti aallon päälle. Monen tunnin aaltojen kuvauksen jälkeen päässä pauhasi vielä pitkään. Niissä mainingeissa saivat kyllä meduusatkin kyytiä, eikä jäänyt epäselväksi, miksi eteläkärjen kalliot ovat niin sileät.
Aaltojen kuvaaminen on hauskaa hommaa, kun sitä ei ota vakavasti. Kuitenkin yleensä jää sellainen tunne, että parhaat aallot ilmestyvät juuri silloin kun on laskenut kameransa. Eteläkärjen länsireunan kivikkorannalla istuessa pääsee kokemaan sen, että aallot tuntuvat nousevan yläpuolelle vesiseinämäksi.
Paluumatkalla majakkaan oli jo syttynyt valo, ja kunnostettavana olevan asevaraston suojapressun läpi loisti hauskasti sisältä tuleva työlamppujen valo.
Tuulisena päivänä on vaikea kuvata meduusoja. Yritimme videoida niitä, eikä hommasta meinannut tulla mitään. Monet ”varmat” paikat olivat tyhjinä tai tuuli rypytti vettä niin, ettei pinnan alle nähnyt. Lopulta satamalahdelta löytyi muutamia, mutta niitäkin virtaus kuljetti niin, että oli vaikea pysyä perässä. Isommat lapset saivat hotellivierailta tyhjiä pulloja kauppaan vietäviksi. Voi sitä voitonriemuista delegaatiota, joka porhalsi vastaani päätiellä pullokassien kanssa. Kauppa oli kyllä mennyt jo kiinni, joten pullot piti piilottaa johonkin varmaan paikkaan iltaan asti. Sitä ennen ne kuitenkin käytiin läpi ja laskettiin.
Illalla pääsin taas kirjastoon. Neljävuotiaan supersuosikki on ollut viime päivät Mauri Kunnaksen ”Hui kauhistus”. Poika osaa ensimmäiset sivut ulkoa, ja latelee niitä itsekseen yllättäen kesken retkien: ”Pippendorfin kartano kylpee kirkkaassa kuutamossa. Talo on hiljainen. Vain vanha, uskollinen palvelija James on enää valveilla. Dong dong dong dong, suuri kaappikello lyö kaksitoista kertaa…”. Kirja on hyvä, mutta ei voi mitään, useamman kymmenen lukukerran jälkeen alkaa tällaista vakiolukijaa jo vähän puuduttaa. Kaappasinkin kirjastosta mukaani myös Vampyyrivaari muistelee ja Herran Hakkaraisen seitsemän ihmettä vaihtelun vuoksi.
Olen itse lueskellut viime päivät Naomi Jamesin kirjaa Yksin maailman merillä, joka kertoo hänen maailmanympäripurjehduksestaan vuosina 77–78. Kaupungissa en varmaankaan olisi tarttunut tällaiseen kirjaan, kun en ole purjehtija. Kirja on kuitenkin hyvin kirjoitettu, ja Naomi kuvaa siinä myös epävarmuuksiaan, virheitään ja erakoitumistaan. On jännä seurata Naomin matkareittiä kirjasta ja kuvitella Utön eteläkärjen aallokkoa katsellessa, miltä tuntuisi nähdä veneen kannelta talon kokoisia aaltoja vyörymässä kohti.
Olemme pyörineet taas kotinurkissa aamun. Juhan jalka on ollut muutaman päivän kipeänä, ja mantereelle lääkäriin lähtö on ollut mielessä. Saaressa sairastaminen on sikäli kurjaa, että pitää tehdä hankalia päätöksiä. Lähteäkö tänään klo 13 Eivorilla, vai odottaako. Seuraava lähtömahdollisuus kun on vasta perjantaiaamuna.
Aamu oli sumuinen ja sateinen. Neljävuotiaan kanssa on raivostuttavaa kiistellä vaatteista, siis jokaisesta erikseen. Tarvitaanko hattua, hanskoja tai takkia, tarvitaanko sadehousuja. Kiistoissa kaivetaan esiin saaren isompien lasten pukeutumisesimerkkejä, mutta lisäksi myös se, mitä Pokemonit, Aku Ankka, Tintti, herra Hakkarainen, Hämähäkkimies tai taistelevat Mutanttikilpikonnat pitävät päällään, vaikuttavat pukeutumiseen. Turtleseilla ei kuulemma todellakaan ole ulkohousuja!
Pyörimme pihalla aamupäivän, jututin geologia saaren kivistä ja yritin pysyä mukana vuosimiljoonissa ja terminologiassa. Iltapäivällä lähdimme retkelle ja päädyimme seuraamaan luotsilaiturin ongintaa. Molemmat pojat olivat joukon jatkona ja hihkuivat riemusta kun ahvenia alkoi tulla. Hengailin vähän kauempana mahdollisten laiturilta putoamisten varalta. Intoa riitti toista tuntia. Vapaamuotoinen kalastuskilpailu päättyi viime hetkillä siihen, että johtavan joukkueen pilkki putosi pohjaan neljävuotiaamme käsistä.
Tuhrasin päivällä monta tuntia netissä yrittäen saada nettisivuilleni lisätilaa, kunnes lopulta huomasin tarvitsevani tilauksen vahvistamiseen jotain koodia, joka on tullut postitse kotiin. Nyt täytyy siis loppuaika täällä saaressa tyytyä vähiin kuviin, tai poistella aiempia kuvia.
Etelätuuli tuntui raikkaalta muutaman hellepäivän jälkeen. Lasten majan viritys bunkkerilla jatkui melkein koko päivän. Lapset ovat haalineet kaikenlaisia aarteita majalleen, komea paksu köysi on raahattu melkein saaren toisesta päästä asti. Muuta aarteistoa ovat vanha saha, toimimaton sytkäri, likainen lippalakki, nestesaippua, kampa, juomalasi – kaikkea sitä saaresta löytyy. Vein iltapäivällä majalle teetä ja voileipiä. Aikuiset eivät majaan mahdu. Tyttö on ystävystynyt Jasu-koiran kanssa, ja kaverukset touhuavat tuntikaupalla yhdessä kaikenlaista hauskaa.
Lokakuun ensimmäinen päivä oli hämmästyttävän lämmin, tuulensuojassa pihallamme oli t-paita keli. Päivä oli myös hiirihaukkojen ja kurkien muuttopäivä, ja niitä lipui saaren ohi ennätystahtia. Lämmin päivä houkutteli myös perhosia ja sudenkorentoja liikkeelle. Illalla hepokatit sirittivät innolla. Lapset virittivät majaa majakan viereiseen bunkkeriin. Leikki näytti hauskalta, ja neljävuotias hinkusi mukaan. Hengailin siis lähietäisyydellä toista tuntia, ja kuvasin meduusoja majakkalahdella. Iltahämärissä grillasimme pihalla. Läntinen taivaanranta oli hetken aivan kellanoranssi. Grillin lämmetessä hämärästä kuului muutaman kerran ohi lentävän kaulushaikaran huuto. Myöhemmin huuhkaja huuteli jokusen kerran Ormskärillä. Katselimme linnunrataa, joka näkyi selvästi.
