Olemme pyörineet taas kotinurkissa aamun. Juhan jalka on ollut muutaman päivän kipeänä, ja mantereelle lääkäriin lähtö on ollut mielessä. Saaressa sairastaminen on sikäli kurjaa, että pitää tehdä hankalia päätöksiä. Lähteäkö tänään klo 13 Eivorilla, vai odottaako. Seuraava lähtömahdollisuus kun on vasta perjantaiaamuna.
Aamu oli sumuinen ja sateinen. Neljävuotiaan kanssa on raivostuttavaa kiistellä vaatteista, siis jokaisesta erikseen. Tarvitaanko hattua, hanskoja tai takkia, tarvitaanko sadehousuja. Kiistoissa kaivetaan esiin saaren isompien lasten pukeutumisesimerkkejä, mutta lisäksi myös se, mitä Pokemonit, Aku Ankka, Tintti, herra Hakkarainen, Hämähäkkimies tai taistelevat Mutanttikilpikonnat pitävät päällään, vaikuttavat pukeutumiseen. Turtleseilla ei kuulemma todellakaan ole ulkohousuja!
Pyörimme pihalla aamupäivän, jututin geologia saaren kivistä ja yritin pysyä mukana vuosimiljoonissa ja terminologiassa. Iltapäivällä lähdimme retkelle ja päädyimme seuraamaan luotsilaiturin ongintaa. Molemmat pojat olivat joukon jatkona ja hihkuivat riemusta kun ahvenia alkoi tulla. Hengailin vähän kauempana mahdollisten laiturilta putoamisten varalta. Intoa riitti toista tuntia. Vapaamuotoinen kalastuskilpailu päättyi viime hetkillä siihen, että johtavan joukkueen pilkki putosi pohjaan neljävuotiaamme käsistä.
Tuhrasin päivällä monta tuntia netissä yrittäen saada nettisivuilleni lisätilaa, kunnes lopulta huomasin tarvitsevani tilauksen vahvistamiseen jotain koodia, joka on tullut postitse kotiin. Nyt täytyy siis loppuaika täällä saaressa tyytyä vähiin kuviin, tai poistella aiempia kuvia.
Etelätuuli tuntui raikkaalta muutaman hellepäivän jälkeen. Lasten majan viritys bunkkerilla jatkui melkein koko päivän. Lapset ovat haalineet kaikenlaisia aarteita majalleen, komea paksu köysi on raahattu melkein saaren toisesta päästä asti. Muuta aarteistoa ovat vanha saha, toimimaton sytkäri, likainen lippalakki, nestesaippua, kampa, juomalasi – kaikkea sitä saaresta löytyy. Vein iltapäivällä majalle teetä ja voileipiä. Aikuiset eivät majaan mahdu. Tyttö on ystävystynyt Jasu-koiran kanssa, ja kaverukset touhuavat tuntikaupalla yhdessä kaikenlaista hauskaa.
Lokakuun ensimmäinen päivä oli hämmästyttävän lämmin, tuulensuojassa pihallamme oli t-paita keli. Päivä oli myös hiirihaukkojen ja kurkien muuttopäivä, ja niitä lipui saaren ohi ennätystahtia. Lämmin päivä houkutteli myös perhosia ja sudenkorentoja liikkeelle. Illalla hepokatit sirittivät innolla. Lapset virittivät majaa majakan viereiseen bunkkeriin. Leikki näytti hauskalta, ja neljävuotias hinkusi mukaan. Hengailin siis lähietäisyydellä toista tuntia, ja kuvasin meduusoja majakkalahdella. Iltahämärissä grillasimme pihalla. Läntinen taivaanranta oli hetken aivan kellanoranssi. Grillin lämmetessä hämärästä kuului muutaman kerran ohi lentävän kaulushaikaran huuto. Myöhemmin huuhkaja huuteli jokusen kerran Ormskärillä. Katselimme linnunrataa, joka näkyi selvästi.
Teimme neljävuotiaan kanssa taas retken eteläkärkeen. Poika löysi kivikkorannalta erilaisia luita, ja yritti koota niistä uudelleen syötyä lintua. Eräänlainen saaristolaislapsen palapeli! Menomatkalla tieltä löytyi matarakiitäjän toukka, jota kannoimme lippalakissa retkiseurana. Samalla juttelimme siitä, miten erilainen maailma on pienille ja isoille. Pieniä eläimiä ei satu kun ne putoavat, kun taas suuret ovat siinä mielessä hyvinkin hauraita. Joimme hunajateet vakiopenkillämme suuren kiven suojassa. Paluumatkalla poika istui taas olkapäilläni, ja huuteli ohikulkijoille keskustelun avauksena: ”mun on matarakiitäjän toukka vaan täällä lippalakissa!” Paluumatkalla kyselin onko pojalla kaupasta ostotoiveita, oli: intergalaktinen limatykki! Juha ihmetteli kaupassa moista tilausta ja tuli yhden kaverin kanssa siihen tulokseen, että maksamakkara saattaisi olla lähinnä toivetta.
Iltapäivällä poika äkkäsi pari rantakäärmettä lämmittelemässä hotellin edustan kivillä, ja esitteli niille kumikobraansa.
Nyt ruskan merkit alkavat jo näkyä, vaikka muuten syksyn muutoksia on vaikea havaita. Haarapääskytkin lentelevät vielä sataman venevajoissa vaikka mielestäni niiden olisi jo aika suunnitella etelänmatkaa. Tänään pysähdyin oikein kunnolla satamaan seuraamaan sitä ”mammanpoika” harmaalokkia, josta Juha on maininnut. Poikanen kerjää emolta ruokaa, vaikka on jo emoaan suurempi, ja haloo, huomenna on jo lokakuu! Nyt olisi aika ryhdistäytyä, mutta emo raahaa edelleen ruokaa poikaselleen.
Koululaisilla oli huippuhauska päivä, melontaa ja savitöitä. Alaluokkalaiset menivät aamupäivällä harjoittelemaan melomista satamalahdelle, ja iltapäivällä oli isompien vuoro. Satamalahti oli lähes tyyni, kun koululaiset pakkautuivat aamukymmeneltä kajakkeihin. Lyhyen opetuksen jälkeen joukko lähti lipumaan lahdelle. Melontavuoroja vaihdeltiin niin, että kaikki halukkaat saivat kokeilla kajakkeja. Oli kuulemma hauskaa ja helppoa.
Saviaskartelussa oli aiheena meren elämä. Meidän joukkomme vesiteemat vaihtelivat melojasta meritähteen, myrkkyetanasta pöllöön juoma-altaalla.
Kävimme neljävuotiaan kanssa aamupäivällä souturetkellä Patskärin saarella. Saari on hienon näköinen, mutta nyt kostealla kelillä jäkäläpeitteisten kallioiden ollessa märkiä aika vaikeakulkuinen. Liikkumisen vaikeutta lisäsi se, että neljävuotias päätti saaren kuhisevan merirosvoja, ja taisteli puumiekkansa kanssa vähän väliä uuden kimppuumme hyökänneen hurjimuksen kanssa. ”moi merirosvo, täältä pesee! Katsopas tätä!”
Juha löysi saaresta jonkin hämärän näköisen punertavan taskun. Lintu juoksutti miestä ympäri saaren itäosaa. Lopulta lintu osoittautui kivitaskuksi.
Iltapäivällä Eivorin mukana saareen saapui paljon vierailijoita viikonlopuksi. Maksoin tähänastisen kauppalaskumme.
Nettisivujeni päivityksessä oli ongelmia. Sain kuulla sen johtuvan levytilani täyttymisestä. Täytyy siis pähkäillä, poistanko kuvia, vai anonko lisää levytilaa.
Huomaan juoksevani hotellinniemellä edestakaisin aamuin illoin. Aamulla kuvaan idästä nousevaa aurinkoa, ja iltaisin länteen laskevaa. Täällä Utössä olen nähnyt useita mieleen painuneita nousuja ja laskuja. Erityisesti nyt syksyllä päivät ovat sen verran lyhentyneet, että molemmat näkee hyvin.
Lounasaikaan koululaiset eivät olisi malttaneet ruokailla kunnolla, kun tarkkailivat ikkunasta päänsä kopsauttaneen käpytikan selviytymistaistelua. Tikka kyyhötti pökkeröisenä penkillä, sitten se kuukahti. Neljävuotias ei malttanut enää odotella, vaan livahti salaa vessan kautta pihalle tutkimaan tilannetta. Tikka lensikin puuhun pojan edeltä, ja poika juoksi riemukkaana sisään: se elää, se elää! Joku vanhemmista kysäisi huvittuneena: Kalle, herätiksä sen kuolleista. Siitäkös poika riemastui: joo!!
Nuolihaukka vietti päivää antennilla eikä välittänyt meistä kiikaroijista mitään. Saimme katsella sitä rauhassa. Joku putken kanssa paikalle tullut kommentoikin outoa tilannetta: Harvoin sitä saa tarkastella nuolihaukan sierainreikiä tähän tapaan.
Illansuussa kävimme taas kirjastossa palauttamassa vanhoja kirjoja ja lainaamassa kassillisen uusia.
Kuusivuotias on päättänyt saada pokkarillaan kuvia haukoista. Olemme yrittäneet vihjata, että ehkä maisemista, kivistä ja toukista on helpompi aloittaa. Poika yrittää kuitenkin sitkeästi. Aamiaisella alkoi jo hermo mennä ja puuro jäähtyä, kun poika yritti samalla tähyillä ikkunasta, näkyisikö kuvattavia haukkoja. Ymmärrän kyllä tunteen hyvin, kun muistan omat vaikeuteni täsmälleen samassa puuhassa ja yhtä laihoin tuloksin. Iltapäivällä poika tuli innoissaan sisään.” Hei äiti, kyl mä voin saada haukasta lennossa kuvan, kun mä sain Aapostakin kuvan, kun se ajo täysii fillarilla.”
Pojan kuvausintokin on kyllä vaihtelevaa laatua. Alkuillasta olisi ollut kuvauskoju käytössä itäniityllä, naaraspukuinen sinisuohaukka kaartelemassa lähistöllä ja vielä hunajateet termarissa, mutta silloin ei ehtinyt kun oli agenttileikki kesken. Yritin vähän maanitella, että ei se haukka ole joka päivä kuvattavissa. Poika vastasi salamannopeasti: eikä joka päivä ole agenttileikkejäkään. Ja oli kyllä oikeassa.
Saaressa on nyt paljon lapsia, pitkäaikaisasukkaita ja muutaman viikon vieraita. Sen seurauksena erilaiset ulkoleikit ovat suosiossa, majanrakentaminen, piiloleikit, vaklaukset, fudis.
Viitisenkymmentä peippoa ruokaili pihallamme, joukossa muutama järri.
Aamu oli hämmästyttävän tyyni. Vietimme aamupäivän kalojen perkuupuuhissa. Saaliina oli siikoja, kampeloita, piikkikampela, silakka, ahvenia. Piikkikampela vapautettiin, koska se oli kuulemma pieni, vaikka aika jötkäle olikin. Muutama lehtohepokatti tuli lähietäisyydelle tarkasteltavaksi.
Iltapäivällä teimme retken Itäniitylle, jossa joku oli nähnyt suopöllön. Pöllöä ei löytynyt, mutta muuta jännää kyllä. Neljävuotias hihkui löydettyään kiven, jossa oli selvästi sydämen kuva. Istuskelin rannassa ihmetellen sitä, että tosiaan ei tuule. Seurailin lähiluotojen merimetsoja. Kivellä lepäili kapustarinta.
Ennen viittä savustimme ja siivoilimme ja imuroimme.
Tyyni huippuaamu. Jututin Skaftungin Kari Korhosta, joka kertoili lintukurssien vetämisestä. Fotofennican lintuvarustekauppias Mikko Kataja naureskeli kameranpuhdistuskuvalleni. Eivoriin suuntasi nyt iso joukko töihin palaajia. Satamalaiturilta näkyi paljon meduusoja, myös muutama ei-neljäkorvainen. Kun puolen päivän aikaan yritin taas mennä kuvaamaan niitä, ei onnistunut. Taivas oli mennyt pilveen ja meri aaltoili. Ei meduusojenkaan kuvaaminen ole ihan helppoa. Iltapäiväretkellä tuntui, että saari on täynnä pikkulintuja, ainakin peippoja. Tarkkailin västäräkkejä, hippiäisiä, näin vihdoin pikkusiepon läheltä. Taigauunilinnun näin ohilentävänä tuhruna, mutta näinpä kumminkin. Poissaoloaikanani saaressa saalisteli kuulemma arosuohaukka, jota Juha oli päässyt kuvaamaankin. Hautasimme talon edustalla pari päivää olleen kuolleen käpytikan. Neljävuotias oli yhtäkkiä totinen: ”Äiti mulle tuli sääli tota käpytikkaa. Kaikki mikä elää, haluaa olla elämässä.” Nukkumaan mennessä havahduimme siihen, että ulkona oli käynnissä hurja laulurastasmuutto. Istuin illalla kymmenen aikaan laskemassa ohilentävien rastaiden tiksutuksia, yhteysääniä, mutta en ollut varma erotanko kaikki. Istuimme Juhan kanssa uudestaan kolmen aikaan kymmenen minuuttia pihalla. Laskimme sinä aikana 411 laulurastaan tiksautusta. Lisäksi yössä kuului kapustarintojen ja kiurujen ääniä. Laulurastaiden kiihkeä muutto jatkui ilta yhdeksästä aamu kuuteen. Lintuja myös näkyi koko ajan. Juha arvioi, että yön aikana hotelliniemen ohitti ainakin 20 000 laulurastasta. On jännä kuvitella miten rastaat siellä pimeässä painaltavat meren yllä ja pitävät toisiinsa yhteyttä pienin äännähdyksin. 
