Saari hiljeni klo 11.15, kun Eivor lähti puskemaan sumuun. Vietimme hiljaista päivää touhuten pihalla ja keinuen. Iltapäivällä kirjoittelimme joitain kortteja. Isommat lapset katselivat Yle Areenalta Pelikaanimies- leffan, ja minä luin loppuun Tuula-Liina Variksen kirjan Vaimoni. Pääsiäisoksamme puskee lehtiä. Oksa löytyi ennen pääsiäistä majakan luona kasvavan pihlajan juurelta. Maassa oli joitain katkottuja oksia, joista nappasimme muutamia virpomisoksiksi. Illalla haimme koululta lainaksi dublolegokassin ja palapelejä. Kylmä sumu peitti saaren koko päivän, ja vasta illan pimetessä taivaanranta kirkastui vähän.
Suuri kakkatalkoopäivä. Kevään kunniaksi kävimme opettajan johdolla keräämässä päätien varrelta koirankakkoja ja roskia. Roskia oli vähän, kakkoja enemmän. Kaikki lapset olivat innoissaan, eivätkä valitelleet vaikka matka oli pitkä. Löytämisen ilo oli suurta. Matkan varrelta tarttui mukaan muutamia keppejä, oksia ja muita aarteita, jotka vaativat jatkotutkimuksia.
Isokokoinen kuusamolainen luontokuvaaja pyöri hämmentyneen näköisenä lammasaitauksen ympärillä. Totesi, että ihan kuin olisi aikakapselissa, kun kotona on vielä ihan talvi, ja täällä näkee joukoittain punarintoja, peukaloisia, tiltaltteja ja vihervarpusia.
Iltapäivällä siivoilimme asuntoa, ja pojat saivat riidan aikaiseksi imurin käytöstä. Jopsu osoittautui innokkaaksi ja hyväksi imurimieheksi. Taisi jäädä imurointi-into päälle kun kysyi hetken päästä että voiskohan ton hiekkakentän imuroida?
Luontokuvaajia näkyi taas kallionkoloissa ja mäennyppylöillä. Hauskaa porukkaa, jonka olisin pitänyt pitempäänkin täällä. Ilta näytti vihdoin sumuttomalta, ja pääsimme seitsemän aikaan kokemaan hienon ilta-valon, joka sai luotsikutterit loistamaan vielä tavallistakin kirkkaamman oransseina. Valokuvaajille mainostamamme hieno auringonlaskun aika jäi kuitenkin kokematta. Kello kahdeksan aikaan saareen tuli hetkessä sakea merisumu. Kokemus oli kyllä hieno, vähän epätodellinen. Kävin iltaretkellä eteläkärjessä, ja toivoin näkeväni majakan valokiilan sumussa, mutta en nähnyt juuri muuta kuin läheiset katajat ja jäkäläkivet ja hämärässä hohtavat lumilaikut. Majakan valo syttyi jostain syystä vasta klo yhdeksän, katuvalojen jälkeen, ja olin siihen mennessä ehtinyt jo melkein takaisin kylälle asti. Koukkasin takaisin eteläkärjen alkuun ottamaan muutaman kuvan, ja palailin sitten hämärissä talolle jossa lapset ahmivat yökkäreissä mummun pikkupannareita.
Syksyllä täällä saarella koin vahvasti että olemme keskellä tapahtumia. Kaikki virtaa ohitsemme, ja me saamme aitiopaikalta nähdä sen. Aallot vyöryvät, muuttolinnut, ihmiset, kaikki ympärillämme on jatkuvassa liikkeessä. Nyt sama tunne tuli mieleeni taas sumun myötä.
Tihkusateinen päivä. Vanhimmalla tytöllä oli huono aamu, saattelin häntä kouluun. Paluumatkalla kävin laiturilla katselemassa sataman jäätilannetta, ja vesilintuja. Tukkasotkien joukossa pyöri edelleen muutama nokikana ja telkkä. Nuorin pojista tykkää keinumisesta, myös vesisateessa. Ja siitä, että äiti keinuttaa. Se on sitten uuvuttavaa hommaa.
Itäniityllä on paljon valkoisia höyheniä, ja niitä näkyy vähän joka puolella. En tiedä, ovatko lähipäivien saalistuksen jälkiä vai talvisten kyhmyjoutsenten jäänteitä. Ankara jäätalvi uuvutti useita kyhmyjoutsenia. Linnut olivat olleet surkea näky uiskennellessaan yhä pienenevissä sulissa, ja kupsahdellessaan lopulta nääntyneinä jäälle. Talven aikana kyhmyjoutsenia kuoli mahdollisesti satoja.
Kevät on muutenkin ankaraa aikaa saaressa. Monet linnut ovat uupuneita ja laihoja muuttomatkan jäljiltä, ja lintuja kuolee paljon.
Saaren ohi lensi eilen riuttatiira ja Jurmossa nähtiin isohaarahaukka, jota toivottiin myös tänne. Itse iloitsin kuusitiaishavainnosta koulun ruokinnalla.
Illalla sinisen hämärän aikaan tuli sakea sumu saarelle. Olisi hauskaa nähdä luontokuvaajien kuvia näistä päivistä saaressa. Osa kuvaa innokkaasti ilmoista riippumatta, ja putkia näkyy eri puolilla sojottamassa puskista.
Kirkas aamu. Piharuokintamme oli aamulla tyhjä, mutta päivän mittaan siihen kerääntyi lähes viisikymmentä peippoa (naaraiden määrä on lisääntynyt kovasti), järripeippoja, vihervarpusia, punarintoja, mustarastas, kangaskiuru ja pajusirkku. Jään reunassa oli aamulla neljä kanadanhanhea ja yksi valkoposkihanhi. Niillä on yllättävän suuri kokoero. Sataman väylä suurenee jatkuvasti ja jää tummenee. Samalla osa vesilinnuista hajaantuu laajemmalle alueelle.
Tänään oli kevään toistaiseksi linturikkain päivä. Päivän aikana lintuharrastajat näkivät saaressa ainakin 86 lajia. Vietin päivän kuitenkin pitkälti sisätiloissa poikien kanssa. Olivat vähän väsyneen oloista väkeä, ja puuhastelimme piirtelemällä, maalaamalla, lukemalla, kirjoittamalla postikortteja jne. Pienin pyöri tutkien ritariludetta lattialla. Yritin selittää elämän kunnioittamisesta, että ei saa turhaan tappaa mitään – poika kun on tutkimuksissaan joskus vähän kovakourainen. Taisin mennä vähän liian pitkälle innostuksessani ritariluteiden merkityksestä, kun vanhempi poika kysyi ihan vilpittömästi: Ai kumpi on tärkeämpi, ritarilude vai me?
Iltapäivällä eskarilainen tuli koulusta ja oli saanut valmiiksi hienon laukun.
Alkuillasta Eivor toi saareen suomalaisia luontokuvaajia viikonlopuksi. Kyydissä oli aika kunnioitettava määrä kameroita, putkia ja kuvausosaamista.
Utön kaupan ruokavarat eivät tällä kertaa täydentyneet paljoakaan, kun elintarvikealan lakon takia leipätäydennystä ei tullut. Kauppa on auki päivittäin tunnista kolmeen tuntiin, paitsi sunnuntaisin. Aukioloajat vaihtelevat päivittäin. Niinä päivinä kun Eivor tulee, ne sijoittuvat siten, että ruokatäydennyksiä pääsee heti ostamaan. Kauppa on myös keskeinen kokoontumispaikka, jossa tapaa kyläläisiä, ja kaupan seinässä on ilmoitustaulu ja saarelaisten postilaatikot.
Illalla menin kävelylle ja kirjastoon, joka on auki kerran viikossa torstaisin klo 18-20. Syksyllä olimme merkittävä lainaajalisä kirjastossa, mutta nyt keväällä valoisaa aikaa on niin paljon enemmän, että lukeminen jää vähempään. Kaikki ovat illalla nukkumavalmiita aika pian. Kirjastoreissun päätteeksi hiivin takaovesta hotellin luentosaliin seuraamaan, kun Jorma Tenovuo kertoi luontokuvaajille Utön saaresta ja sen linnuista ja esitti upeita kuviaan. Opin paljon uutta.
p>
Puurosumuaamu. Ikkunastamme ei näkynyt majakkaa, eikä edes sataman väylälle.
Eivor lähti aamulla, ukki mukana. Saattelin Iidan koululle. Matkalla näimme mustarastaan pään. Ilmeisesti varpushaukka tai kissa oli syönyt sen. Iida, joka kieltäytyi muutama päivä sitten ajattelemastakaan hoitolan lintujen hautaamista, suhtautui nyt asiaan yllättävän tyynesti, ja alkoi pohtia hautaako hoitolansa linnut vai jättäisikö muille linnuille ruuaksi.
Sumuinen koulutie oli huikaisevan kaunis, lammasaitauskin kuin suoraan maalauksesta. 
Saattelin Iidan luokkaan asti. Koulussa ehditään tehdä kaikenlaista: kuunnelmia, taimien istutusta, neulahuovutusta, pääsiäissuunnistusta ja suklaamuna-aarteiden etsintää, normaalien ”oikeiden” kouluhommien lisäksi. Koulun elämästä löytyy lisää tietoa opettajan pitämästä hauskasta blogista (http://utonkoulu.wordpress.com/, löytyy myös linkkilistaltani). Kannattaa vinkata blogista kaikille alakouluikäisten lasten vanhemmille, jotka voisivat olla kiinnostuneita elämästä saaressa. Koulun tulevaisuus on vaakalaudalla, jollei lisää oppilaita tule. Ainakin tällä kokemuksella voin suositella lämpimästi sekä saarta että koulua.
Jatkoimme retkeä kylän läpi itäniityille. Matkalla etsin taas sarvipöllöjä pikkumännyistä, mutta enpä nähnyt. Jäin ihmettelemään, miten kummassa monta päivää muun sarvipöllöjoukon lähdön jälkeen ilmaantui taas täsmälleen samoihin puihin yksinäinen pöllö. Oliko se samaa joukkoa, tajuavatko pöllöt joistakin merkeistä, missä lajitoverit ovat viihtyneet, vai ovatko pikkumännyt vaan niin ylivoimaisia pöllöjen kannalta, että ne päätyvät toisistaan tietämättä samaan päivehtimispaikkaan? Lehtopöllökin hävisi heti sen jälkeen kun silloin yhtenä aamuna tarkkailimme sitä. Missähän sekin piileksii, vai lähtikö jatkamaan matkaa?
Itäniityn retkellä meinasivat keltaiset saappaat hörpätä vettä muutamassa kohdassa. Näimme mm. jänkäkurpan ja lapinsirkun, mutta en kyllä oikein hyvin. Sumu oli koko aamupäivän niin sakeaa, että lintujen muuttoa ei esimerkiksi voinut nähdä ollenkaan. Jos siellä sumun keskellä joku muuttaakaan.
Iltapäivällä ehdin olla pari tuntia työhuoneella. Homma ei nyt oikein suju, mutta tällaista se välillä on. Olen ennenkin kokenut saman: että kun on ns. pelipaikalla, ei meinaa mieli rauhoittua maalaamaan. Huomenna aloitan ihan uusia hommia. Yritän käyttää hyväksi nämä päivät, kun mummu on lastenhoitoapuna.
Iltapäivällä sumu hälveni ja katselin hetken lahdelle päin telkkiä ja tukkasotkia.
Illalla kävimme leffakerhossa katsomassa Tarzania ja söimme lettuja. Unohdin katsoa huuhkajaa.
Tänä aamuna majakkaa ei näkynyt ikkunastamme. Sumu leijui hiekkakentän yllä.
Järripeippo oli ruokinnalla uutena tulokkaana. Eilen näin sen ensimmäistä kertaa.
Koulu jatkui taas pääsiäisloman jälkeen, ja eskarilaisemme lähti sinne pontevasti: ”Äidit ei saaressa koululaisia saattele”. Katselin mutkittelevaa menoa, reittiä joka kulki kiviaidan päällä, lumipenkan kautta lätäkölle jne.
Lähdimme aamupäivällä poikien kanssa mehuretkelle eteläkärkeen. Lopulta suunnitelma siis onnistui, vaikka olivatkin perillä kiinnostuneempia bunkkereihin ryömimisestä kuin etäisistä haahkalautoista. Ihmettelimme miten bunkkereiden sisällä oli niin paljon lunta.
Iltapäivällä menin työhuoneelle. Olen viime viikon maalannut vesiväreillä, mikä on aika yllättävää. Vesivärien raikkaus ja keveys innostaa nyt. Samalla tunnen kuitenkin että materiaali vie taiteilijaa, eikä toisinpäin. En ole oikein sinut vesivärien kanssa, kun en ole niitä juurikaan käyttänyt.
Seuranani työhuoneella oli pari ritariludetta. Ne ovat kauniita, harvinaisia kovakuoriaisia, jotka elävät käärmeenpistonyrtillä. Ritariluteen nimi tulee selkäkilven kuvioinnista. Niitä tavataan Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan saaristossa, kuten täällä Utössä ja Jurmossa. Kaverini viihtyivät koko parituntisen lattialle levitettyjen maalausteni päällä. Jälkikäteen jäin vähän huolestuneena miettimään, että kiinnostaakohan niitä paperi, paperin liima, pinnalla oleva vesi, värit, vai ihan vaan maalaustaide sinänsä – lähietäisyydeltä tarkasteltuna.
Illan hämärtyessä huuhkaja istahti taas Ormskärin tykin päälle. Ja sumu tiheni.
Juha soitti kesken aamupuuron, että kirjaston männyissä on lehtopöllö. Lintu on onnistunut piileskelemään saaressa pari viikkoa, ennen kuin Sampo löysi sen. Paikalla oli jo iso lintuharrastaja joukko. Pöllö availi ja sulki laiskasti suuria mustia silmiään oksien takana ja käänteli hitaasti päätään. Huippualku aamulle. Tämä lintu on vasta toinen, mikä on Utössä havaittu. Ensimmäinen löytyi aikoinaan kuolleena.
Aamu oli sumuinen ja kostea. Itäniityillä näkyi jonkin verran myyrän jälkiä lumen alta paljastuneessa heinikossa. Jäälautat lipuivat tuulen kuljettamina hitaasti eteläkärjen ohi oikealle ikään kuin suurta valtatietä pitkin, ja hävisivät jonnekin sumun sekaan äärettömyyteen. Jäiden takana haahkat uivat valtavan suurina lauttoina, ja niiden mourunta sekoittui jäiden helinään.
Eivor lähti yhdeltä, nyt aivan ajallaan. Olimme vilkuttamassa lähtijöille. Heitä olikin paljon, ihmettelimme laiturilla mihin ihmeeseen koko joukko on saaressa uponnut. Ilmeisesti sumun sekaan. Saari hiljeni kummasti lähtijöiden jälkeen.
Iltapäivällä kaivoin kaukoputken esiin, ja katselin vesilintuja. Merimetsot ovat yllättävän monen värisiä, haahkojen keväistä menoa oli kiva nähdä lähempää. Putkella näin myös ensimmäiset riskiläni. Haahkalauttojen tarkkailun keskeytti merikotka, joka lennätti ne lentoon laskeutuessaan lähiluodolle.
Iltapäivällä yritin käynnistää mehuretkeä eteläkärkeen lasten kanssa, ja ehdin hermostua, kun kukaan ei innostunut asiasta, vaan pihan projektit veivät lasten mielenkiinnon. Äiti, onks pakko lähtee? Lopulta luovutin, kun sääkin kylmeni. Yritän huomenna uudestaan. Iltaisin talolla on aina käynnissä aikamoinen kurahousuprojekti, kun huuhtelemme hiekkaa ja kuraa vaatteesta ja käymme läpi mitkä kengät ja hanskat ja housut ovat märkinä – yleensä kaikki. Onneksi kylppärissä on lämpöputket.
Usein käy niin, että kun kysyn lapsilta ulkona, onko vaatteet märkinä niin vastaus on ei, mutta sisälle tullessa ne ovat ehtineet kastua. Jos joku vastaa jo ulkona, että: en ole varma, niin tulkitsen sen nykyään tarkoittavan että alusvaatteetkin on jo kastuneet. Tosin on se kyllä niinkin, että ei sitä touhussa ja tuoksinassa aina ehdi huomata kaikkea.
Sää vaihteli kovasti päivän aikana, välillä sumu hälveni ja palasi jälleen, tuuli yltyi, ja tyyntyi illaksi. Illalla kottaraiset olivat äänessä lammasaitauksen luona, uudet pöntötkin näyttivät saaneen jo vieraita. Iltakävelyn lopuksi katselimme pihalla ruokailevaa vuorihemppoa ja kaukoputkella huuhkajaparia Ormskärin tykkikukkulan laella.
Tänään on ollut tihkusateinen päivä, ns ”tuhnu keli”. Aamulla piharuokinnallamme pyöri punarintojen ja peippojen joukossa taas mustaleppälintukoiras. Ehdin kahvia juodessani ihastella sen höyhenpeitteen värien hienoutta: tuhkanharmaata päätä, joka tummuu nokan alle, lämpimän ruosteenruskeaa pyrstöä, ja valkeita siipilaikkuja – upea väriyhdistelmä. Ehkä värit näyttivät kostealla säällä erityisen kauniilta. Myös saaren jäkälät ja kivet näyttävät kosteina hienoilta.
Syksyllä kannoin täällä Utössä joka päivä joitain hienoja kiviä taskuissani sillä seurauksella että takin molemmat taskut ovat edelleen puhki. Uitimme silloin kiviä kylpyaltaassa pihalla ja valitsimme huippuyksilöitä. Vanhin lapsista suosi valkoisia, keskimmäinen hämähäkkikiviä, joissa on seittikuvioita, ja pienimmän suosiossa olivat aina mahdollisimman suuret. Minä päädyin useimmiten ihastelemaan pyöreitä kiviä. Vanhin tyttö, joka on tarkkanäköinen, eikä enää aivan täynnä varauksetonta ihailua äitinsä kaikkia hankkeita kohtaan, huomauttikin jonain aamuna, että ”aina sä äiti höpiset noista pyöreistä kivistäsi.”
Kun lapset aamupäivällä maalasivat ukin ja mummun kanssa pääsiäismunia, tein retken itäniityille ja eteläkärkeen. Rastaita pölähti lentoon katajikon suojista. Eteläkärjen edustalla uiskenteli valtava, tuhansien haahkojen lautta. Vihdoin kuulin niiden keväistä mouruntaa. Muutama saarelainen laski verkkoja saaren eteläpuolelle.
Tein lajilistaa viikon aikana havaitsemistani linnuista. Pääsin vähän yli viiteenkymmeneen, mikä lintuharrastajille kertoo heti, etten ole mikään ”fulltime” harrastaja. Aamupäivän retkellä lintulajilistani täydentyi käpytikalla, joka koputteli hotellin portin lähellä olevassa männyssä. Kiikarit oli täynnä vesipisaroita ja linssit huurussa, kun palasin retkeltä. Tänään lumi sulaa varmaan vauhdilla.
Saaressa lintujen tarkkailu on aika antoisaa puuhaa. Monet linnut pääsee näkemään tavallista paremmin, monet piilottelevat lajitkin ovat muuttomatkallaan paremmin esillä kuin pesimäseuduilla, useat ovat väsyneitä, ja keskittyvät syömiseen pakenemisen sijaan. Ja kevään edetessä saaren tilanne muuttuu jatkuvasti. Jonain aamuna saari voi olla täynnä lintuja. Hyvän pudotuskelin aikaan muutos voi tapahtua nopeastikin. Vastaavasti toiset lajit jatkavat matkaa. Esimerkiksi pikkumännyissä päiväkaupalla kököttäneet sarvipöllöt ovat pari päivää sitten yhtäkkiä lähteneet. Lintuharrastajat ovat myös enimmäkseen hauskaa ja avuliasta porukkaa, ja keskinäisen naljailun kuuntelu huvittaa usein.
Luin parikymmentä vuotta sitten Kurt Vonnegutin kirjan Siniparta. Mieleeni jäi taiteilija, joka aitassa tai vajassa vai mikä olikaan maalaa salaa muulta maailmalta koko seinän kokoista merkkiteostaan tuhansine sotilaineen. Kehittelin tänään aamulla puolitosissani vastaavaa suunnitelmaa, jossa maalaisin valtavalle pohjakankaalleni (2m x 3m tai jotain vastaavaa) valoisan keväisen merimaiseman jäälauttoineen ja lumen reunustamine saarineen, ja täräyttäisin työhöni esimerkiksi neljätuhatta pienenpientä keväistä haahkaa. Siinä olisi kevään tuntua!
Huippukevätpäivä. Tuuli kuljetti jäälauttoja merellä yllättävän nopeasti. Ne täyttivät sataman väylän ja saivat haahkalautat siirtymään etelämmäs. Pääsimme näkemään kohmeisen kyyn, ja päivän kohokohtana lumella köllöttelevän kuutin. Illalla olimme koululla kottaraispönttötalkoissa ja syömässä pannukakkua. Kottaraiset näyttivät odottelevan jo kärsimättöminä lähipuissa kotiensa valmistumista. 
Aina on hyvä päivä lähteä jäkäläretkelle. Jäkäliä voi tutkia aurinkopäivänä ja tihkusateessa, ja sitä mukaa, kun kalliopintoja paljastuu lumen alta.
Tänään saarella oli paljon ihmisiä. Eivor oli tuonut myöhään torstai-iltana pääsiäisen viettäjiä saareen. Monen talon pihalla näkyi liikettä, ja lintuharrastajiakin näkyi joka rannalla. Lasten ja koirien määrän lisääntyminen riemastuttaa lapsia. Kauppa oli poikkeuksellisesti tunnin auki vaikka oli pitkäperjantai, ja siellä oli väkeä melkein jonoksi asti. Pääsiäinen on näkynyt kaupassa jo usean päivän ajan kaiken valikoiman lisääntymisenä. On voitu tilata reippaa mmalla kädellä, kun tietää että menee. Illalla oli kodikkaan näköistä, kun talojen ikkunoista loisti valoja.
Päivä oli hieno: lämmin ja vähätuulinen. Ensimmäiset nokkosperhoset lähtivät liikkeelle. Kallionkoloissa näkyi retkeläisiä termareiden kanssa, ja mekin osuimme itäniityllä sopivasti paikalle maistamaan rahkapiirakkaa.
Majakan sisään kolmanteen kerrokseen on rakennettu upea kirkko. Sen lisäksi saarella on kaunis kappeli, sillä kirkon portaiden kiipeäminen on aika raskasta huonosti liikkuville saarelaisille. Majakka ei ole jatkuvasti auki, mutta kappeli on. Kävimme illalla kappelissa katselemassa laivaa ja alttarin kynttelikköä.
Lokit huusivat jään reunalla keväisesti. Kun seisoin laiturilla, tilaa tuntui jatkuvan joka suuntaan: horisonttiin, ylös pilvettömälle taivaalle ja alas jäistä vapautuvaan vihreään veteen. Miten sen saisi maalattua? Haluaisin levittää gallerian lattiaan kankaan, johon maalaisin vettä. Olisi hienoa saada aikaan samanlainen tilan tunne lattiaan jalkojen juureen. Minulla on suuri pellavakangas rullalla kaupungissa, ehkä pyydän ukkia ja mummua tuomaan vappuna sen mukaan.
Lasten päivän harrastuksiin kuuluivat mm. tikan heitto (onkin paremmin tämmöisen tuulettoman päivän hommaa), fudis, keinuminen, lintuhoitolan pito (ei toipumista potilaissa), lätäköiden läpi juokseminen ja kaikenlainen vaarallisen näköinen roikkuminen kaupan kaiteella.
